lauantai 26. lokakuuta 2013

Hetki ennen kaverin synttäreitä

Oltiin menossa kaverin synttäreille, ja törmättiin yhteen toiseen vieraaseen matkalla. Hän sai sitten pidellä meidän kukkia ja kamoja ja tehdä O_o ilmeitä meidän ottaessa kuvia toisistamme. :D Normiharrastukset. Pointtina oli ennen kaikkea ottaa kuvia meidän uusista jutuista.


Tämä on toinen niistä viime keväänä Imatran kirppikseltä ostamistani pitkistä välikausitakeista tämän ohella. Tää trenssi on näistä lämpimämpi, tän alle kun laittaa neuleen niin mun tavoite on pärjätä tällä marraskuulle, niin että en olisi talvitakissani ihan kuutta kuukautta putkeen vaikka se ihana onkin.



Selänkin ykstyiskohdat on ihania, ja tää on ilmeisesti ihan käyttämätön kasaritakki!


Takki on itseasiassa aika monta kokoa liian iso, mutta vyön kanssa toimii hyvin ja itseasiassa tykkään tästä tällein auki roikkumassakin - kivat bädärivibat.


Virpillä taas uutta asussa on... korvikset!!! (nyt vaihtuu Virpin narratiiviin) Halusin epätoivoisesti pukeutua jotenkin värikkäästi, ja välttää kokomustaa, joten luonnollisesti päädyin viime hetkellä vaihtamaan värikkään printtipaitiksen mustaan... Sentään korviin, kenkiin ja kaulalle löytyi kosketus väriä!



Teen tän ihme jalan-nosto-koukistus-asennon aina! Mistä se oikeen tulee???


Ja nää korvikset... Puhdasta rakkautta <3 Löysin nää Helsinkiläisestä design-vaatteita second-handina myyvästä liikkeestä Amadosta. Se on ihan kiva puoti, vaikkakin tyyris. Mutta suht. halpaakin löyty, nää korut tais olla 11 egee pari. Ostin myös toiset samantyyliset, mutta vähän pienemmät ja vaaleansiniset.


Miten voi olla jotain näin täydellisen överiä ja ihanaa!

ps. oli ihanat juhlat :)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Huone, jonne saa tulla kuka tahansa milloin tahansa


Viime postauksessa mainitsin tästä uudesta kämpästä, joka on vain vaatimaton soluhuone, mutta kuitenkin aika ihana. Pystyn kävelemään niin juna-asemalle, keskustaan kuin koulullekin, parvekkeelta on järvinäköala ja muutenkin asunto on mun kriteereillä aika hulppea. Heti muuton jälkeen monet fyysiset oireet, joista viime aikoina olin kärsinyt, kuten kuume, paranivat ja muutenkin rentouduin. Asunnottomuutta ja muiden kodeissa hengailua kestää siis kerrallaan kokemukseni mukaan noin puoli vuotta. Kaikki vanhat tavarani ja kodintekstiilini ovat taas paikallaan ja ne saavat huoneen kuin huoneen tuntumaan kodilta!

Nyt piti kuitenkin kertoa mun uusista minimalistisista oivalluksista mitä tulee sisustamiseen. Aiemmin mun sisustusfilosofiasta oon kirjoittanut tässä ja tässä. Vaateminimalismista horisen aika paljonkin ja se liittyy ehkä konkreettisemmin tavaran määrään ja vähentämiseen, mutta sisustuksen saralla tavoitteena mulla on elämän helppous ja yksinkertaisuus.

Otsikko tulee siitä, että olen ollut aika paljon läheisissä tekemisissä ihmisten kanssa, jotka tykkäävät kutsua vieraita, mutta ovat aivan älyttömässä stressissä noin viikon ennen niiden saapumista. Tämä on tietty ihan fine jos tykkää tehdä asioita tolla tavalla, mutta itselleni se aiheuttaa stressiä ja pahaa mieltä, joten olen päätynyt järjestelemään asiat niin, että kotini mahdollistaa maksimaalisen ajankäytön pianonsoittoon, kavereiden tapaamiseen ja rentoutumiseen. Toisin sanoen olen etsinyt tekniikoita, joiden avulla kotitöitä ei tarvitse tehdä ikinä. Valehtelematta ainoat kotityöt, joita säännöllisesti teen ovat tiskaus ja pyykkäys, ja silti huoneeni näyttää nykyään aina tältä kuin näissä kuvissa, sillä erotuksella että petasin sängyn teitä varten kuitenkin. Siivoamista en tee, imuroinkin ehkä n. kerran neljässä kuukaudessa. Huoneeseeni on tervetullut kuka tahansa milloin tahansa ilman mitään erityistoimia, ja minulle on tosi tärkeää, että kaverini voivat kulkea sisään ja ulos kämpässäni vapaasti, vaikkakin aika harvoinhan sitä nyt tapahtuu kun asun eri paikkakunnalla (Tampereella).

Miten tämä on sitten mahdollista? Ykkösenä on tietenkin varmaan standardien laskeminen. Kotonani mikään ei kiillä puhtauttaan, enkä aio sitä hävetä. Kakkosena tulee tavaran vähentäminen. Kaikella on paikkansa ja myös laitan kaiken paikalleen heti käytön jälkeen, esimerkiksi illalla kun riisun vaatteet ripustan ne omiin henkareihinsa tuossa rekillä. Näin missään ei pyöri mitään ylimääräistä sälää. Tavaran ja varsinkin tekstiilien määrä korreloi suoraan myös imuroinnin ym. tarpeeseen, joten säilytänkin nykyään tosi paljon vaatteita muovilaatikoissa ja olen minimoinut tekstiilien määrän.

Olen siis onnistunut luomaan sellaisen asumisen tavan, että pystyn käyttämään 12 tuntia päivästä asioihin joista todella nautin ja jotka ovat tärkeitä ja kotonani vain makaamaan ja palautumaan rasituksesta. Minimalismissa onkin siis erityisesti kyse asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta, ja itselläni kodin puunaaminen ei ole korkeimmalla siinä listassa, vaikka haluankin nauttia kauniista asuinympäristöstä. Sen sijaan nautin vielä enemmän siitä ajatuksesta, että kotini ovet ovat aina auki. Joku tietty tavaran määrä ei ole siis päämäärä tai itse tarkoitus, vaikka tässäkin projektissa vähentäminen on toki aikaansaanut hyviä tuloksia.


Vähän kommenttia tästä IKEA:n rekistä: se on aivan ihana, mutta nyt muutaman muuton jälkeen ruuvien urat ovat niin kuluneet, että tätä ei enää välttämättä montaa kertaa pureta ja kasata. :( Ärsyttää, kun olin ajatellut että hyvällä pidolla tällainen metallinen esine olisi ikuinen vaikka olikin halpa. Tästä voi taas oppia jotain.


Huone näyttää varsin korkealta varsinkin kun minulla ei ole vielä sänkyä täällä, vaan pelkkä patja. Mulla on myös sellaset autistiset aivot, että en oikein kestä mitään ärsykkeitä, joten en pidä ikinä mitään seinällä. Nyt tossa on kuitenkin niin iso valkoinen tila, että vois melkein ripustaa jotain, kun täällä ei ole mitään halkeamia tai muitakaan yksityiskohtia seinässä, mitä kaltaiseni minimalististen visuaalisten ärsykkeiden tykkääjä voisi ilokseen tuijotella.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Tyytymättömyydestä


Aloitetaanpa tämä postaus näillä kahdella uudella hankinnalla. Kiltti äitini osti minulle nämä kengät ja hameen pari viikkoa sitten, kun vietimme serkkuni ja tätini kanssa hengailupäivää kaupungilla. En ole pitkään aikaan ostanut mitään noin kallista ns. turhaa itselleni, tai ylipäänsä ostanut mitään lukuunottamatta muutamaa kesän alussa ostamaani paitaa ja pieniä kirppisostoksia silloin tällöin. Tuntui siis todella omituiselta kantaa jotain kassalle kaupassa, ei vähiten siksi, että minulla ei oikeasti olisi varaa tällaiseen. Kengät on Vagabondin mokkaiset kiinakenkätyyliset matalat kengät, joita olenkin jo käyttänyt paljon, sillä mustat kenkäni ovat kaikki niin kovalla kulutuksella että näemmä tällaisia perus arkikenkiä voisi olla mulla vaikka kuinka monet, vaikka aluksi vähän epäilinkin näiden tarvetta. Hame oli enempi hupiostos, se on Cosista, joka oli todella positiivinen yllätys. Sieltä löytyi kivoja materiaaleja ja tyylikkäitä taitettuja värisävyjä, siis paljon sellaisia juttuja mistä tykkäisin ja laatuvaikutelma ylipäänsä oli hyvä. Tämä tummanvioletti kellohame on 100% villaa, ja sana jolla tätä kuvailisin on ehdottomasti ylellinen. Ja eikä mulla loppujen lopuksi ollut kuin 3 talvihametta, että ihan kiva hankinta kuitenkin.

Kuten kirjoitin, kassalle tällaisten kalliimpien juttujen kanssa meneminen tuntui oudolta. Täytyy kuitenkin sanoa, että päivän jälkeen oli hemmoteltu ja hyvä olo, mikä liittyi näiden ostosten ohella tietysti myös hengailuun ja mm. sushin syömiseen. Olin myös innoissani näistä vaatteista ja mietin villinä kaikkia kivoja asukokonaisuuksia, mihin ne voisin sijoittaa, ylipäänsä olin iloinen uusista vaatteista. Kuitenkin jo noin viikon jälkeen kumpikin hankinta oli alkanut tuntua arkiselta, ihan niin kuin kaikki muukin kaapissani. Aloin tuntea uudestaan tyytymättömyyttä, joka on nostellut vaivihkaa päätään jo koko tämän syksyn aikana, tyytymättömyyttä kaikkiin mun vaatteisiin ja vaatekaappiin, hiuksiini, naamaani ja vartalooni. Tässä vaiheessa kuitenkin aloin herätellä itseäni, sillä olin juuri saanut kaksi todella mun tyyppistä vaatetta jotka vielä sopivat saumattomasti mun vaatekaappiin. Kun tekee niin hyvän hankinnan, luulisi että se tyytymättömyyden tunne katoaisi ja että vaatekaapilla olisi pidempään raikastettu olo kaikkien uusien yhdistelmien myötä. Olen kuitenkin koko syksyn ravaillut Tampereen kirppiksillä, josko löytyisi jotain parempaa, eikä se loppunut tähän.

Kun pohdiskelin asiaa edelleen löysin itsestäni yllättävää tyytymättömyyttä. Tajusin, että olen taas sortunut siihen ajatusmalliin, että kun olen ostamassa jotain vaatetta tai haaveilen siitä, ajattelen että millaista mun elämä olisi sen vaatteen kanssa. Se elämä on tietenkin ihan mielettömän glamöröösiä ja olen siinä elämässä sairaan cool ja hyvännäköinen. Sitten kun se vaate on kaapissa, se liittyy jotenkin vahvemmin tähän hetkeen ja mun oikeeseen elämään, joka onkin sitten aika atavallista. Huomasin taas haaveilevani, että olisin laihempi, kauniimpi ja kreisimpi, mikä yllätti aika tavalla, koska mun elämä on nyt just aika uomillaan eikä minkään pitäisi aiheuttaa tyytymättömyyttä: paikkani Tampereella on alkanut löytymään, opiskelu ja soittaminen on kivaa ja mielekästä vaikkakin hankalaa tietysti myös, ei ole enää parisuhdetta joka repisi mua kahden kaupungin välillä, on kivoja uusia kamarimusiikkikokoonpanoja ja kirsikkana kakun päälle sain vielä ihan mahtavan kämpän.

Eilen sitten päädyin katsomaan Areenasta dokumentin lasten ja nuorten koko ajan aikaistuvasta seksualisoinnista. Aika hölmö dokumentti se oli osittain, varsinkin poikien näkökulmasta asiaa käsiteltiin sanalla sanoen yleistävästi ja rankalla kädellä yksinkertaistaen. Kuitenkin katsoessani niitä esimerkkejä perus mainoksista ja musiikkivideoista palaset jotenkin loksahtelivat paikoilleen ja tajusin kuinka paljon tällaisessa yhteiskunnassa ja tällaisen mainstreamkulttuurin keskellä eläminen ahdistaa mua. Olin jotenkin unohtanut ajatella, että voisin ahdistua niistä sukupuolirooleista mitä meille tuputetaan näin paljon, kun ystäväni ovat kuitenkin asioiden suhteen aika valveutuneita ja olemme myös monet feministisesti harrastuneita. Dokumentin loppukohtauksessa yksi tyttö sanoi "Take back your beauty!" ja täytyy sanoa, että kyynelehdin vähäsen, vaikka olikin ihan hölmö pieni dokumentti.

Jotenkin siis taas avautui vähän enemmän tää shoppailun, tyytymättömyyden ja huonon itsetunnon liitto. Mun vaatekaapissahan ei siis ole mitään vikaa, vaan näemmä taas enempi päässä. Tää markkinointikoneisto on kyllä niin helvetin salakavala, että huonon itsetunnon hetket kääntyy huomaamatta shoppailutarpeeksi tällaisenkin ihmisen kuin mun päässä, joka yrittää ajatella näitä asioita kriittisesti 24/7. Tulin siihen tulokseen, että ylimääräisellä shoppailulla yritetään tosi usein paikata tyytymättömyyttä, ei ehkä aina tän tason kun mitä mä nyt olen viime aikoina kokenut, mutta ihan sellasta "ens viikonloppuna haluun bailata vielä nätimmässä mekossa" -tasoistakin. Toivoisin, että ihmisiä voisi jotenkin herätellä.

Onnekseni täytyy sanoa, että shoppailemaan en ole nyt sitten kuitenkaan päätynyt, vaikka olen kirppiksiä kiertänyt enemmän kuin laki sallii. On aika kivaa tietää nykyään niin tarkasti mikä sopii, että harvemmin mitään löytyy. Eilen myös siivoilin taas vaatekaappiani, ja vaihtelin näkyvillä ja piilossa olevien vaatteiden paikkoja. Sovittelin vaatteita ja tajusin sadannen miljoonannen kerran, ettei se 30. samanmallinen paita enää muuta mitään. Viime viikolla kiharsin tukkani ja sen jälkeen olinkin taas aika tyytyväinen mun hiusten luonnolliseen tekstuuriin ja liukuväriin hennan ja mun oman värin välillä (vaikka tästä hiusten värjäämisestäkin arkimeikkaamattomana feministinä koen milloin minkäkinlaista kriisiä). Toistelin mielessäni niitä kaikkia minimalismimantroja jotka on vuosien aikana syöpyneet aivoihin (tämän hetkinen lemppari: Embrace the thought of one. One winter coat, one school bag... Mistä lie tarttunut). Kaikki on siis ihan fine, mutta pitääpä taas kiinnittää huomiota paremmin näihin salakavalasti tajuntaan luikerteleviin tyhmiin ajatuksiin. Ja sen lisäksi käyttää noita uusia vaatteita ja innostua niistä kympillä, niinkuin ne ansaitsee!