Muusikko PÄDÄM JA TÖTTÖRÖÖ!!

Hehheh. Ei elämä. Valmistuin joulukuussa muusikoksi, ja täten pidin isot juhlat. Tämä syystä, että ylppärit ei ikinä oikein tuntunut omalta juhlalta monesta syystä. Näytin myös sinä päivänä aika mitäänsanomattomalta. Tää valmistuminen ja sen juhla oli sata kertaa parempi, mutta yhdessä asiassa feilasin yhtä pahasti kuin silloin: asuni taltioimisessa. Minusta on kyllä nättejä kuvia illalta, mutta niissä olen onnellisesti ihmisten ympäröimänä ja tyyliin istun, että ei niistä mitään selvää saa.

Olen nyt päättänyt, että aina kun tulee joku hienompi juhla, sen sijaan että ostaisin uuden vaatteen, ompelutan jonkun vanhoista täydelliseksi. Tämäkin raakasilkkinen mekko on lojunut kaapissa ties kuinka kauan väärän kokonsa takia, vaikka on yksi parhaista vaatteista. Nyt sain siitä ihanan juhlamekon, jota tulen varmasti käyttämään monesti, eikä kaappini täyttyneet uudesta rojusta. Pukuompelijakavereiden ansioista tämä tulee myös halvaksi. Niinkuin saakin tulla, sillä mun kroppa on jotenkin muuttunut suuntaan ja toiseen niin paljon viime vuosina, että en oikein enää uskalla panostaa rahaa vaatteisiin. Periaatteessa mittani ja painoni on pysyneet suht samoina jo pitkään, mutta jotenkin musta on tullut hintelämpi kuin ennen ja vaatteet näyttää oudoilta. Onneksi oon jo kauan sitten tajunnut, että mun vyötärö ei juurikaan muuta kokoa ja silloin kun muuttaa se on aika helppo fiksata vaatteista. Vaatekaappini on menneisyyden jojopainoilun takia nykyään sellainen, että voin käyttää kaikkia vaatteita - tai + 5 kiloa. Jotenkin siitä tulee rauhoittava olo, ettei ainakaan tarvitse vaatteiden takia stressata painosta. Ja ehkä tällä kaikella horinalla yritin selventää sitä, että istuvuus, malli ja leikkaukset on vaatteessa paljon tärkeämpää kuin koko.