Aloitetaanpa tämä postaus näillä kahdella uudella hankinnalla. Kiltti äitini osti minulle nämä kengät ja hameen pari viikkoa sitten, kun vietimme serkkuni ja tätini kanssa hengailupäivää kaupungilla. En ole pitkään aikaan ostanut mitään noin kallista ns. turhaa itselleni, tai ylipäänsä ostanut mitään lukuunottamatta muutamaa kesän alussa ostamaani paitaa ja pieniä kirppisostoksia silloin tällöin. Tuntui siis todella omituiselta kantaa jotain kassalle kaupassa, ei vähiten siksi, että minulla ei oikeasti olisi varaa tällaiseen. Kengät on Vagabondin mokkaiset kiinakenkätyyliset matalat kengät, joita olenkin jo käyttänyt paljon, sillä mustat kenkäni ovat kaikki niin kovalla kulutuksella että näemmä tällaisia perus arkikenkiä voisi olla mulla vaikka kuinka monet, vaikka aluksi vähän epäilinkin näiden tarvetta. Hame oli enempi hupiostos, se on Cosista, joka oli todella positiivinen yllätys. Sieltä löytyi kivoja materiaaleja ja tyylikkäitä taitettuja värisävyjä, siis paljon sellaisia juttuja mistä tykkäisin ja laatuvaikutelma ylipäänsä oli hyvä. Tämä tummanvioletti kellohame on 100% villaa, ja sana jolla tätä kuvailisin on ehdottomasti ylellinen. Ja eikä mulla loppujen lopuksi ollut kuin 3 talvihametta, että ihan kiva hankinta kuitenkin.
Kuten kirjoitin, kassalle tällaisten kalliimpien juttujen kanssa meneminen tuntui oudolta. Täytyy kuitenkin sanoa, että päivän jälkeen oli hemmoteltu ja hyvä olo, mikä liittyi näiden ostosten ohella tietysti myös hengailuun ja mm. sushin syömiseen. Olin myös innoissani näistä vaatteista ja mietin villinä kaikkia kivoja asukokonaisuuksia, mihin ne voisin sijoittaa, ylipäänsä olin iloinen uusista vaatteista. Kuitenkin jo noin viikon jälkeen kumpikin hankinta oli alkanut tuntua arkiselta, ihan niin kuin kaikki muukin kaapissani. Aloin tuntea uudestaan tyytymättömyyttä, joka on nostellut vaivihkaa päätään jo koko tämän syksyn aikana, tyytymättömyyttä kaikkiin mun vaatteisiin ja vaatekaappiin, hiuksiini, naamaani ja vartalooni. Tässä vaiheessa kuitenkin aloin herätellä itseäni, sillä olin juuri saanut kaksi todella mun tyyppistä vaatetta jotka vielä sopivat saumattomasti mun vaatekaappiin. Kun tekee niin hyvän hankinnan, luulisi että se tyytymättömyyden tunne katoaisi ja että vaatekaapilla olisi pidempään raikastettu olo kaikkien uusien yhdistelmien myötä. Olen kuitenkin koko syksyn ravaillut Tampereen kirppiksillä, josko löytyisi jotain parempaa, eikä se loppunut tähän.
Kun pohdiskelin asiaa edelleen löysin itsestäni yllättävää tyytymättömyyttä. Tajusin, että olen taas sortunut siihen ajatusmalliin, että kun olen ostamassa jotain vaatetta tai haaveilen siitä, ajattelen että millaista mun elämä olisi sen vaatteen kanssa. Se elämä on tietenkin ihan mielettömän glamöröösiä ja olen siinä elämässä sairaan cool ja hyvännäköinen. Sitten kun se vaate on kaapissa, se liittyy jotenkin vahvemmin tähän hetkeen ja mun oikeeseen elämään, joka onkin sitten aika atavallista. Huomasin taas haaveilevani, että olisin laihempi, kauniimpi ja kreisimpi, mikä yllätti aika tavalla, koska mun elämä on nyt just aika uomillaan eikä minkään pitäisi aiheuttaa tyytymättömyyttä: paikkani Tampereella on alkanut löytymään, opiskelu ja soittaminen on kivaa ja mielekästä vaikkakin hankalaa tietysti myös, ei ole enää parisuhdetta joka repisi mua kahden kaupungin välillä, on kivoja uusia kamarimusiikkikokoonpanoja ja kirsikkana kakun päälle sain vielä ihan mahtavan kämpän.
Eilen sitten päädyin katsomaan Areenasta dokumentin lasten ja nuorten koko ajan aikaistuvasta seksualisoinnista. Aika hölmö dokumentti se oli osittain, varsinkin poikien näkökulmasta asiaa käsiteltiin sanalla sanoen yleistävästi ja rankalla kädellä yksinkertaistaen. Kuitenkin katsoessani niitä esimerkkejä perus mainoksista ja musiikkivideoista palaset jotenkin loksahtelivat paikoilleen ja tajusin kuinka paljon tällaisessa yhteiskunnassa ja tällaisen mainstreamkulttuurin keskellä eläminen ahdistaa mua. Olin jotenkin unohtanut ajatella, että voisin ahdistua niistä sukupuolirooleista mitä meille tuputetaan näin paljon, kun ystäväni ovat kuitenkin asioiden suhteen aika valveutuneita ja olemme myös monet feministisesti harrastuneita. Dokumentin loppukohtauksessa yksi tyttö sanoi "Take back your beauty!" ja täytyy sanoa, että kyynelehdin vähäsen, vaikka olikin ihan hölmö pieni dokumentti.
Jotenkin siis taas avautui vähän enemmän tää shoppailun, tyytymättömyyden ja huonon itsetunnon liitto. Mun vaatekaapissahan ei siis ole mitään vikaa, vaan näemmä taas enempi päässä. Tää markkinointikoneisto on kyllä niin helvetin salakavala, että huonon itsetunnon hetket kääntyy huomaamatta shoppailutarpeeksi tällaisenkin ihmisen kuin mun päässä, joka yrittää ajatella näitä asioita kriittisesti 24/7. Tulin siihen tulokseen, että ylimääräisellä shoppailulla yritetään tosi usein paikata tyytymättömyyttä, ei ehkä aina tän tason kun mitä mä nyt olen viime aikoina kokenut, mutta ihan sellasta "ens viikonloppuna haluun bailata vielä nätimmässä mekossa" -tasoistakin. Toivoisin, että ihmisiä voisi jotenkin herätellä.
Onnekseni täytyy sanoa, että shoppailemaan en ole nyt sitten kuitenkaan päätynyt, vaikka olen kirppiksiä kiertänyt enemmän kuin laki sallii. On aika kivaa tietää nykyään niin tarkasti mikä sopii, että harvemmin mitään löytyy. Eilen myös siivoilin taas vaatekaappiani, ja vaihtelin näkyvillä ja piilossa olevien vaatteiden paikkoja. Sovittelin vaatteita ja tajusin sadannen miljoonannen kerran, ettei se 30. samanmallinen paita enää muuta mitään. Viime viikolla kiharsin tukkani ja sen jälkeen olinkin taas aika tyytyväinen mun hiusten luonnolliseen tekstuuriin ja liukuväriin hennan ja mun oman värin välillä (vaikka tästä hiusten värjäämisestäkin arkimeikkaamattomana feministinä koen milloin minkäkinlaista kriisiä). Toistelin mielessäni niitä kaikkia minimalismimantroja jotka on vuosien aikana syöpyneet aivoihin (tämän hetkinen lemppari: Embrace the thought of one. One winter coat, one school bag... Mistä lie tarttunut). Kaikki on siis ihan fine, mutta pitääpä taas kiinnittää huomiota paremmin näihin salakavalasti tajuntaan luikerteleviin tyhmiin ajatuksiin. Ja sen lisäksi käyttää noita uusia vaatteita ja innostua niistä kympillä, niinkuin ne ansaitsee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti