Monen monta vaatetta

Julkaisen tän kärsimättömyyksissäni jo nyt, kun kerta valmiiksi sain. Alapuolella myös uusi postaus.

Tämän kevään inspiroivimpiin blogeihin kuuluu ehdottomasti Let's fake it:n ohella Alasti sit. Jälkimmäisessä käsitellään vaatevuoren supistumista sataan vaatteeseen, ja voi kuinka se onkaan inspiroinut minua laskemaan vaatteitani, luopumaan niistä ja miettimään täysien rekkien ja pursuilevien hyllyjen olemusta. Vaatekaappini onkin hyvää tahtia väljentynyt, mutta nyt olen umpikujassa. Omistuksessani on noin 180 vaatetta ja kenkäparia lukuunottamatta laukkuja, alusvaatteita, urheilukamoja ja yöpaitoja. Ja oikeastaan jokaisesta niistä tykkään. Itse olen armoton hamsteri, joten tähän mennessä olen luopunut oikeastaan vaan todella rumista vaatteista, tai sitten sellaisista, joiden käyttäminen on kertakaikkiaan mahdotonta vaikka kuinka hienosta asiasta olisi kyse.

Täydet kaapit ahdistavat minua. Minulla on tällä hetkellä pelkästään vaatteita ja kenkiä varten 4 reilunkokoista kaappia. Se on aika iso osa siitä viidestä kaapista, jotka käytössäni tässä asunnossa ovat. Olen myös laskeskellut, että 100 vaatetta on oikeastaan aika helvetisti. Kreisimpikin kenkäfriikkikin pärjää nimittäin 20 parilla ja jos päällystakkeja on 10, jää jäljelle vielä 70 muuta vaatetta. Omien mieltymyksieni mukaan loput 70 saattaisivat koostua vaikka 15 mekosta, 15 hameesta, 5 housuista, 20 paidasta, 8 neuleesta ja muutamasta villikortista. Aikamoinen garderobi, jos jokainen on käyttökelpoinen, ja silti ei edes tullut koko sataa käytettyä!

Nyt, kun tilanne on kuitenkin se, että jostain syystä minulla on yli sata vaatetta, tuntuu äskeinen yhtälö kummasti mutkistuvan. Tosiasia on, että minulta ei riitä rakkautta ja huolenpitoa näille kaikille ihanille asioille. Olen aina pitänyt ihania vaatteitaan poiskauppaavia bloggareita vähän epäilyttävinä. (En siis niitä, jotka joka viikko shoppailevat H&M:llä ja sitten taas seuraavana päivänä pitävät blogikirppistä, koska ne on vaan lyhyesti sanottuna perseestä). Mitä järkeä on myydä pois viime keväänä löydetty täydellinen vintagemekko, joka on vielä ollut suhteellisen paljon käytössäkin? Itse olen aina ajatellut, että tavaraan kiinnytään, sitä rakastetaan, sen kanssa eletään eikä myydä niin vain pois, sillä suhde muodostuu niin vahvaksi. Toisaalta, ei minulla ole suhdetta läheskään kaikkiin omistamiini vaatteisiin. Ehkä minunkin pitäisi siis alkaa kauppaamaan ihaniakin vaatteita pois oikeasti käyttöön tulevien tieltä, ainakin jos aion jatkaa kirppisshoppailua tähän tahtiin. Oikeastaan on kaksi vaihtoehtoa: lopettaa shoppailu kokonaan, tai jatkuvasti tehdä karsintaa toisesta päästä kaapin täydentyessä toisesta. Kumpikaan vaihtoehto ei tällä hetkellä oikein miellytä minua, mutta jompaan kumpaan olisi jossain vaiheessa pakko sopeutua.

Minusta olisi ihanaa, että muistaisin kaikki vaatteeni, ne olisivat hienosti esillä ja käytössä. Niitä olisi helppo huoltaa, eikä yksikään paljetti irtoaisi muiden mekkojen puristuksessa eikä yksikään yläosa unohtuisi pölyyntymään tovereidensa alle tukahdutettuna. Huolehtisin jokaisesta kuin ystävästä. Siksi minun on oikeastaan pakko luopua osasta. Heikkoina hetkinä alan kuitenkin haaveilla isosta vaatehuoneesta, jossa vaatteilla olisi optimaalinen 5 sentin henkarinväli, vaikka niitä olisi kuinka monta. Onneksi yleensä havahdun kuitenkin näiden haaveiden sairauteen. Enemmän tilaa vaatteille ei muuta ajan kulua eikä luo minulle enempää päiviä tai vartaloita niiden kaikkien pukemiseen. On nykyajan hömpötystä ja markkinavoimien aivopesun tulosta, että mielikuvissamme täyteen ahdettu iso vaatehuone sohvaryhmineen johtaa tyylikkyyteen. Tyylikkyys on kuitenkin sitä, että tietää, miten haluaa pukeutua, mitä omistaa ja sitten käyttää niitä vaatteita. Ihan vaan normaalisti. Empiiristen kokeiden perusteella en ole nimittäin vieläkään muuttunut tyylikkääksi hienoja vaatteita kaapeissa säilömällä.

On tietysti myös muita syitä vähentää kuin tyylikkyyden lisääntyminen. Itse en ole yhteen paikkaan tai elämäntilanteeseen jumiutuva henkilö, tai en ainakaan halua nähdä itseäni sellaisena. Elämäntilanteeni tulee joskus, luultavasti piankin, muuttumaan, ja siinä vaiheessa viisi kaappia omille roinille on suurella todennäköisyydellä aikamoista luksusta. Haaveet vanhasta asunnosta hyvällä sijainnilla tai ulkomaille muuttamisesta eivät vaan oikein tue suurta maallista omaisuutta. Jonain päivänä minusta myös aika jättää, eikä silloin paljon lohduta täydet kaapit. Ei oikeastaan ole siis mitään järkiperäistä syytä hamstrata. Koska hamstraamaan olen päätynyt, niin niitä tunneperäisiä onkin sitten varmaan muutama. Hyvin kummallista, sillä muuten tulen todella vähällä materialla toimeen ja minulle tuottaa nautintoa tyytyä vähään: jääkaapista käytössäni on yksi hylly ja keittiöstä yksi pienehkö kaappi. Oikeastaan ei ole yhtään minua ympäröidä itseäni materiavuorilla, mutta silti jostain syystä teen niin vaatteiden kohdalla.

Tilanne kärjistyy siihen, että näen painajaisia tästä kyseisestä aiheesta. Viime yönä mun olisi pitänyt sytyttää lapsuudenkotini palamaan, jotta saisin jonkun demonin pois päiviltä. Tämä olisi ollut ylläri aika merkittävää maailman pelastumisen kannalta, mutta sen sijaan keräilin itku kurkussa vaatteitani ja kenkiäni kaapeista, ja hoin itselleni: "Kyllä mä vielä tän pelastan, ei kai se demoni ihan vielä lähde lätkimään täältä." Sitten kannoin hartiat vääränä vaatekasseja ulos talosta ja itkin, kuin jotkut ikivanhat kirppiskengät jäi liekkien ruoaksi. :,,,,,(

Olisi tietenkin myös se mahdollisuus, että hyväksyisin omistamani vaatemäärät, mutta ne vaan ahdistavat minua niin paljon, ettei se oikein taida olla ratkaisu. Luopuminen on vaan nyt niin rankkaa, ja kaikki omakeksimäni keinot on jo käytetty, joten auttakaa hädässä ja vinkatkaa ihmeessä kommenttiboksiin, jos on jotain ideoita minimalistisemman elämäntavan saavuttamiseen tälläkin saralla.

Ps. En ottanut tässä tekstissä huomioon ekologista näkökulmaa, sillä omassa pukeutumisessani en koe sitä ongelmaksi lähes kaikkien vaatteideni ollessa kirpputorilta.