Uusi hurjuus

Oltiin käymässä eräissä tupareissa viime perjantaina. Sitä ennen sain jonkun kohtauksen, että nyt alan saatana elää sitä elämää, jota haluan elää, vaikka olin itseasiassa vähän kipeenä. Päädyin sitten sovittelemaan vaatteitani pitkästä aikaa oikein kunnolla. Valitsin lopulta tämän ihanan hameen, jota en ole taas vähään aikaan käyttänyt.
Olen pitkän aikaa etsinyt kaappiini mustaa yläosaa, joka ei olisi trikoota. Sitten tajusin, että sielläpä on jo sellainen... tavallaan. Hameen alla on nimittäin tämä haalari. Olen siis lyhentänyt siitä lahkeet ja sittemmin sitä on myös pienennetty pukuompelijalla, ja olen sitä sellaisenaankin käyttänyt. Lisäsin vielä huivin rusetiksi, enkä pisaraakaan meikkiä tai koruja, niin että pariisilainen homomiesvaikutelma oli jos nyt itse sanon niin ilmiselvä. :)

Tässä on nämä hiukan (kaikella rakkaudella) toistaitoisen kuvaajani parhaat otokset kello kolme yöllä:






Parasta illassa oli kuitenkin eräs pikkujuttu. Tuskailen aina ulkonäköni kanssa, kun tuntuu, että en osaa näyttää sisälläni kuplivaa kapinaa kovin hyvin ulospäin. Siilitukat, tatuoinnit, lävistykset, epähuolitellut vaatteet ja kreisit tukanvärit on hienoja, ja välillä aina unelmoin niistä, mutta ei niistä oikein mikään ikinä tunnu lopulta omalta, ylläri sinänsä.
Tähän asti olen ajatellut, että ehkä minun tapani kapinoida on puuterinsävy ja helminauhat tässä räikeässä nykymaailmassa, vaikka eihän se ikinä ole ihan riittänyt. Juhlissa korvaani (tietysti vasempaan) etsiytyi kuitenkin tämä pieni rengas. Paitsi, että se kruunasi pariisilainen homomies -teemaisen asuni huippuunsa, se ei näin arkena sovi minulle yhtään. Oikeastaan säikähdän aina itseäni vähän kun katson peilistä. Ei ehkä kovin kapinallinen ele jonkun punkkarin päällä, mutta yhdistettynä omaan suht hillittyyn habitukseeni suht tehokas. Aion pitää tätä ikuisesti, sillä ilmeisesti jollain tosi pienellä jutulla voi saada tehtyä isonkin vaikutuksen. :)