Huone, jonne saa tulla kuka tahansa milloin tahansa

Viime postauksessa mainitsin tästä uudesta kämpästä, joka on vain vaatimaton soluhuone, mutta kuitenkin aika ihana. Pystyn kävelemään niin juna-asemalle, keskustaan kuin koulullekin, parvekkeelta on järvinäköala ja muutenkin asunto on mun kriteereillä aika hulppea. Heti muuton jälkeen monet fyysiset oireet, joista viime aikoina olin kärsinyt, kuten kuume, paranivat ja muutenkin rentouduin. Asunnottomuutta ja muiden kodeissa hengailua kestää siis kerrallaan kokemukseni mukaan noin puoli vuotta. Kaikki vanhat tavarani ja kodintekstiilini ovat taas paikallaan ja ne saavat huoneen kuin huoneen tuntumaan kodilta!

Nyt piti kuitenkin kertoa mun uusista minimalistisista oivalluksista mitä tulee sisustamiseen. Aiemmin mun sisustusfilosofiasta oon kirjoittanut tässä ja tässä. Vaateminimalismista horisen aika paljonkin ja se liittyy ehkä konkreettisemmin tavaran määrään ja vähentämiseen, mutta sisustuksen saralla tavoitteena mulla on elämän helppous ja yksinkertaisuus.

Otsikko tulee siitä, että olen ollut aika paljon läheisissä tekemisissä ihmisten kanssa, jotka tykkäävät kutsua vieraita, mutta ovat aivan älyttömässä stressissä noin viikon ennen niiden saapumista. Tämä on tietty ihan fine jos tykkää tehdä asioita tolla tavalla, mutta itselleni se aiheuttaa stressiä ja pahaa mieltä, joten olen päätynyt järjestelemään asiat niin, että kotini mahdollistaa maksimaalisen ajankäytön pianonsoittoon, kavereiden tapaamiseen ja rentoutumiseen. Toisin sanoen olen etsinyt tekniikoita, joiden avulla kotitöitä ei tarvitse tehdä ikinä. Valehtelematta ainoat kotityöt, joita säännöllisesti teen ovat tiskaus ja pyykkäys, ja silti huoneeni näyttää nykyään aina tältä kuin näissä kuvissa, sillä erotuksella että petasin sängyn teitä varten kuitenkin. Siivoamista en tee, imuroinkin ehkä n. kerran neljässä kuukaudessa. Huoneeseeni on tervetullut kuka tahansa milloin tahansa ilman mitään erityistoimia, ja minulle on tosi tärkeää, että kaverini voivat kulkea sisään ja ulos kämpässäni vapaasti, vaikkakin aika harvoinhan sitä nyt tapahtuu kun asun eri paikkakunnalla (Tampereella).

Miten tämä on sitten mahdollista? Ykkösenä on tietenkin varmaan standardien laskeminen. Kotonani mikään ei kiillä puhtauttaan, enkä aio sitä hävetä. Kakkosena tulee tavaran vähentäminen. Kaikella on paikkansa ja myös laitan kaiken paikalleen heti käytön jälkeen, esimerkiksi illalla kun riisun vaatteet ripustan ne omiin henkareihinsa tuossa rekillä. Näin missään ei pyöri mitään ylimääräistä sälää. Tavaran ja varsinkin tekstiilien määrä korreloi suoraan myös imuroinnin ym. tarpeeseen, joten säilytänkin nykyään tosi paljon vaatteita muovilaatikoissa ja olen minimoinut tekstiilien määrän.

Olen siis onnistunut luomaan sellaisen asumisen tavan, että pystyn käyttämään 12 tuntia päivästä asioihin joista todella nautin ja jotka ovat tärkeitä ja kotonani vain makaamaan ja palautumaan rasituksesta. Minimalismissa onkin siis erityisesti kyse asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta, ja itselläni kodin puunaaminen ei ole korkeimmalla siinä listassa, vaikka haluankin nauttia kauniista asuinympäristöstä. Sen sijaan nautin vielä enemmän siitä ajatuksesta, että kotini ovet ovat aina auki. Joku tietty tavaran määrä ei ole siis päämäärä tai itse tarkoitus, vaikka tässäkin projektissa vähentäminen on toki aikaansaanut hyviä tuloksia.

Vähän kommenttia tästä IKEA:n rekistä: se on aivan ihana, mutta nyt muutaman muuton jälkeen ruuvien urat ovat niin kuluneet, että tätä ei enää välttämättä montaa kertaa pureta ja kasata. :( Ärsyttää, kun olin ajatellut että hyvällä pidolla tällainen metallinen esine olisi ikuinen vaikka olikin halpa. Tästä voi taas oppia jotain.

Huone näyttää varsin korkealta varsinkin kun minulla ei ole vielä sänkyä täällä, vaan pelkkä patja. Mulla on myös sellaset autistiset aivot, että en oikein kestä mitään ärsykkeitä, joten en pidä ikinä mitään seinällä. Nyt tossa on kuitenkin niin iso valkoinen tila, että vois melkein ripustaa jotain, kun täällä ei ole mitään halkeamia tai muitakaan yksityiskohtia seinässä, mitä kaltaiseni minimalististen visuaalisten ärsykkeiden tykkääjä voisi ilokseen tuijotella.

Tyytymättömyydestä

Aloitetaanpa tämä postaus näillä kahdella uudella hankinnalla. Kiltti äitini osti minulle nämä kengät ja hameen pari viikkoa sitten, kun vietimme serkkuni ja tätini kanssa hengailupäivää kaupungilla. En ole pitkään aikaan ostanut mitään noin kallista ns. turhaa itselleni, tai ylipäänsä ostanut mitään lukuunottamatta muutamaa kesän alussa ostamaani paitaa ja pieniä kirppisostoksia silloin tällöin. Tuntui siis todella omituiselta kantaa jotain kassalle kaupassa, ei vähiten siksi, että minulla ei oikeasti olisi varaa tällaiseen. Kengät on Vagabondin mokkaiset kiinakenkätyyliset matalat kengät, joita olenkin jo käyttänyt paljon, sillä mustat kenkäni ovat kaikki niin kovalla kulutuksella että näemmä tällaisia perus arkikenkiä voisi olla mulla vaikka kuinka monet, vaikka aluksi vähän epäilinkin näiden tarvetta. Hame oli enempi hupiostos, se on Cosista, joka oli todella positiivinen yllätys. Sieltä löytyi kivoja materiaaleja ja tyylikkäitä taitettuja värisävyjä, siis paljon sellaisia juttuja mistä tykkäisin ja laatuvaikutelma ylipäänsä oli hyvä. Tämä tummanvioletti kellohame on 100% villaa, ja sana jolla tätä kuvailisin on ehdottomasti ylellinen. Ja eikä mulla loppujen lopuksi ollut kuin 3 talvihametta, että ihan kiva hankinta kuitenkin.

Kuten kirjoitin, kassalle tällaisten kalliimpien juttujen kanssa meneminen tuntui oudolta. Täytyy kuitenkin sanoa, että päivän jälkeen oli hemmoteltu ja hyvä olo, mikä liittyi näiden ostosten ohella tietysti myös hengailuun ja mm. sushin syömiseen. Olin myös innoissani näistä vaatteista ja mietin villinä kaikkia kivoja asukokonaisuuksia, mihin ne voisin sijoittaa, ylipäänsä olin iloinen uusista vaatteista. Kuitenkin jo noin viikon jälkeen kumpikin hankinta oli alkanut tuntua arkiselta, ihan niin kuin kaikki muukin kaapissani. Aloin tuntea uudestaan tyytymättömyyttä, joka on nostellut vaivihkaa päätään jo koko tämän syksyn aikana, tyytymättömyyttä kaikkiin mun vaatteisiin ja vaatekaappiin, hiuksiini, naamaani ja vartalooni. Tässä vaiheessa kuitenkin aloin herätellä itseäni, sillä olin juuri saanut kaksi todella mun tyyppistä vaatetta jotka vielä sopivat saumattomasti mun vaatekaappiin. Kun tekee niin hyvän hankinnan, luulisi että se tyytymättömyyden tunne katoaisi ja että vaatekaapilla olisi pidempään raikastettu olo kaikkien uusien yhdistelmien myötä. Olen kuitenkin koko syksyn ravaillut Tampereen kirppiksillä, josko löytyisi jotain parempaa, eikä se loppunut tähän.

Kun pohdiskelin asiaa edelleen löysin itsestäni yllättävää tyytymättömyyttä. Tajusin, että olen taas sortunut siihen ajatusmalliin, että kun olen ostamassa jotain vaatetta tai haaveilen siitä, ajattelen että millaista mun elämä olisi sen vaatteen kanssa. Se elämä on tietenkin ihan mielettömän glamöröösiä ja olen siinä elämässä sairaan cool ja hyvännäköinen. Sitten kun se vaate on kaapissa, se liittyy jotenkin vahvemmin tähän hetkeen ja mun oikeeseen elämään, joka onkin sitten aika atavallista. Huomasin taas haaveilevani, että olisin laihempi, kauniimpi ja kreisimpi, mikä yllätti aika tavalla, koska mun elämä on nyt just aika uomillaan eikä minkään pitäisi aiheuttaa tyytymättömyyttä: paikkani Tampereella on alkanut löytymään, opiskelu ja soittaminen on kivaa ja mielekästä vaikkakin hankalaa tietysti myös, ei ole enää parisuhdetta joka repisi mua kahden kaupungin välillä, on kivoja uusia kamarimusiikkikokoonpanoja ja kirsikkana kakun päälle sain vielä ihan mahtavan kämpän.

Eilen sitten päädyin katsomaan Areenasta dokumentin lasten ja nuorten koko ajan aikaistuvasta seksualisoinnista. Aika hölmö dokumentti se oli osittain, varsinkin poikien näkökulmasta asiaa käsiteltiin sanalla sanoen yleistävästi ja rankalla kädellä yksinkertaistaen. Kuitenkin katsoessani niitä esimerkkejä perus mainoksista ja musiikkivideoista palaset jotenkin loksahtelivat paikoilleen ja tajusin kuinka paljon tällaisessa yhteiskunnassa ja tällaisen mainstreamkulttuurin keskellä eläminen ahdistaa mua. Olin jotenkin unohtanut ajatella, että voisin ahdistua niistä sukupuolirooleista mitä meille tuputetaan näin paljon, kun ystäväni ovat kuitenkin asioiden suhteen aika valveutuneita ja olemme myös monet feministisesti harrastuneita. Dokumentin loppukohtauksessa yksi tyttö sanoi "Take back your beauty!" ja täytyy sanoa, että kyynelehdin vähäsen, vaikka olikin ihan hölmö pieni dokumentti.

Jotenkin siis taas avautui vähän enemmän tää shoppailun, tyytymättömyyden ja huonon itsetunnon liitto. Mun vaatekaapissahan ei siis ole mitään vikaa, vaan näemmä taas enempi päässä. Tää markkinointikoneisto on kyllä niin helvetin salakavala, että huonon itsetunnon hetket kääntyy huomaamatta shoppailutarpeeksi tällaisenkin ihmisen kuin mun päässä, joka yrittää ajatella näitä asioita kriittisesti 24/7. Tulin siihen tulokseen, että ylimääräisellä shoppailulla yritetään tosi usein paikata tyytymättömyyttä, ei ehkä aina tän tason kun mitä mä nyt olen viime aikoina kokenut, mutta ihan sellasta "ens viikonloppuna haluun bailata vielä nätimmässä mekossa" -tasoistakin. Toivoisin, että ihmisiä voisi jotenkin herätellä.

Onnekseni täytyy sanoa, että shoppailemaan en ole nyt sitten kuitenkaan päätynyt, vaikka olen kirppiksiä kiertänyt enemmän kuin laki sallii. On aika kivaa tietää nykyään niin tarkasti mikä sopii, että harvemmin mitään löytyy. Eilen myös siivoilin taas vaatekaappiani, ja vaihtelin näkyvillä ja piilossa olevien vaatteiden paikkoja. Sovittelin vaatteita ja tajusin sadannen miljoonannen kerran, ettei se 30. samanmallinen paita enää muuta mitään. Viime viikolla kiharsin tukkani ja sen jälkeen olinkin taas aika tyytyväinen mun hiusten luonnolliseen tekstuuriin ja liukuväriin hennan ja mun oman värin välillä (vaikka tästä hiusten värjäämisestäkin arkimeikkaamattomana feministinä koen milloin minkäkinlaista kriisiä). Toistelin mielessäni niitä kaikkia minimalismimantroja jotka on vuosien aikana syöpyneet aivoihin (tämän hetkinen lemppari: Embrace the thought of one. One winter coat, one school bag... Mistä lie tarttunut). Kaikki on siis ihan fine, mutta pitääpä taas kiinnittää huomiota paremmin näihin salakavalasti tajuntaan luikerteleviin tyhmiin ajatuksiin. Ja sen lisäksi käyttää noita uusia vaatteita ja innostua niistä kympillä, niinkuin ne ansaitsee!

Tupareissa

Tämä on toinen niistä Imatran kirppikseltä löydetyistä pitkistä takeista. Se on kasaria ja mulle aika reippaasti liian iso, joten muokkasin sitä poistamalla olkatoppaukset ja tekemällä hartioille laskokset. Oon käyttänyt sitä leveän vyön kanssa ja noin auki päällä vapaana ja ylisuurena roikkumassa. Jotenkin tällä hetkellä inspiroi löysät vaatteet ensimmäistä kertaa ikinä - tän nimenomaisen takin kohdalla erityisesti tohon väriin hukuttautuminen!

Tämä on toinen näistä joskus 2007 ostetuista hapsumekoistani hameeksi hakaneulattuna. Muutoin onkin sitten päällä erinäisiä lemppareita. Tällä hetkellä tykkään myös ihan sikana käyttää pelkkää hulipunaa (mineraalimeikin ja poskipunan ohella).

Lopuksi pari kuvaa siitä, mistä hapsuissa on kyse.

Vaihteeksi Hannan vaatematikkaa

Laitanpa siis nyt tähän vuorostani oman kaappini strategiset mitat, vaikka vähän nööpeliltä tuntuukin Virpin supersaavutuksen jälkeen...

Mekot 31
Hameet 24
Paidat 27
Kengät 20
Takit 7
Housut 6
Jakut 3
Haalarit 1
Neuleet 7

Yhteensä 126 vaatetta. Itseasiassa jopa vähän huojennuin tästä tuloksesta, sillä olen huomenna menossa kirppikselle myymään, ja taas kävi niin, että pari jo myytäviin siirrettyä vaatetta palasi takaisin.

Oikeastaan viimeisen vuoden aikana vaatekaappini on koko ajan jojoillut 120 ja 130 välillä, mikä kertoo siitä, että liikenne sisään on tällä hetkellä liian suurta.

Tämä vaatteiden vähentäminen ja siitä jatkuva kohkaaminen saattaa vaikuttaa vähän naurettavalta, mutta hymy hyytyy nyt kun oon Helsinki-kesän jälkeen muuttamassa Tampereelle takaisin ylihuomenna - junassa. Väliaikaistakin väliaikaisemman vanhempien luona vietetyn kesän jälkeen muutan takaisin kummivanhemmille, kunnes saan Toasilta kämpän, jolloin loput tavarat seuraavat perässäni. Tosin eipä sekään kovin pysyvää ole, kun toive on lähteä vuoden päästä vaihtoon.

Kiertolaisen elämä ja omistaminen eivät oikein sovi yhteen, mutta nyt kun olen kesän täällä vanhempien luona melkein koko omaisuuteni kanssa viettänyt, niin täytyy sanoa, että mä kyllä muistan kaiken mitä omistan. Ei sillä, etteikö turhiakin asioita olisi, mutta jos lähden karsimaan niin sitten pitäisi luopua tavaroista luokkaa: ensimmäiseltä Kiinan-reissulta ostettu shottejen juomiseen tarkkoitettu teeastiasto, Yo-mekko, ja kaikennäköinen omasuunnittelema tai muuten tunnearvollinen kama kuten päiväkirjat. Eikä näistä luopuminen oikein tunnu oikealta. Mulla on ihana omaisuus, ja ongelma on vaan se, että mä en ole asettumassa vielä vuosiin minnekään. Hirvittää tavaroiden raahaaminen ympäri maailmaa, ja tavallaan haluaisin asettua. Toisaalta, haluanko asettua tavaran vuoksi? Se nyt ei ainakaan ole mikään syy.

Vaatteiden suhteen ongelma on tämä dilemma: haluanko olla järkevä ja tyylikäs vähällä toimeen tuleva cool henkilö, vai vaatehullu sekopää, jonka vaatekaapista löytyy kaikki teemabilevermeet? Mun silmissä kummatkin vaihtoehdot on yhtä helvetin siistejä. Esimerkkinä pohdinnasta tämä seuraava hassu paita, jonka ostin Jyväskylästä. Tällainen 70-luvun slipoveri se on, ja näyttää aivan törkeen 70-lukulaiselta ja hullulta ilman rintsikoita. En kyllä ole käyttänyt enkä tule käyttämään tätä luultavasti missään, mutta mun oli pakko ostaa se ja oon joka kerta silleen hihhihhii kun nään sen. Cool henkilö päässäni sanoo "Tuu järkiisi!" ja sekopää sanoo "Sehän on niin pienikin, ei vie paljon tilaa!".

Yritän nyt ehkä olla vähän kelaamatta tätä karsintaa hetkeen. Se, mikä kuitenkin vaikuttaa vaatteiden sisäänvirtaukseen todella paljon, on "puuttuvat vaatteet". Kierrän kaupoissa pelkästään hakemassa jotain tiettyä, ja se tietty on ollut jo vuosia keltainen hame. Sitä ei ole toistaiseksi löytynyt, mutta tätä vuonna sen sijaan näiltä retkiltä on mukaan tarttunut paitoja ja mekkoja. Mahtavaa on se, ettei listalla ole kuitenkaan mitään muuta, sillä löysin Imatran kirppikseltä mahtavat pitkät välikausitakit (kyllä, valitettavasti monikossa...).

Tällasta taunnanvirtahorinaa tänään! :)

Kirppistelyä kotona ja muualla

Tässä kevään aikana on tosiaan tullut karsittua aika paljon tavaraa, joten on pitänyt keksiä, missäs siitä tavarsat eroon pääsisi. Ennen yleensä vain kutsuin ystävät kylään ja lahjoitin kaiken pois ilmaiseksi, mutta vuosien saatossa on pois lähtevä tavara alkanut karsiutua sen verran hyvälaatuisiin vaatteisiin, etten enää raaski niistä ilmaiseksi luopua.

Koska täkäläisten kirppispöytien hinnat tuntuvat varsin tyyriiltä sijoitukselta (30e/viikko), päätin järjestää pienen kotikirpparin. Facebookiin eventti pystyyn, vähän purtavaa ja juotavaa vieraille tarjoiltavaksi ja tavarat esille.

Pöytä, yöpöytä ja naulakko on tyhjennetty omista tavaroista ja täytetty myytävillä.

Kurkistus yöpöydän tarjontaan.

Lisäksi takkinaulakossa on omat takit korvattu myytävillä.

Menekki oli ihan tyydyttävää: kävijoitä kävi vähemmän kuin olin odottanut, eivätkä monet heistä löytäneet ostettavaa, mutta tästä huolimatta yhteispotti kertyi ihan tyydyttäväksi (ja mikä tärkeintä, kattoi tarjoilukulut!).Hinnat olen pitänyt matalina: perusvaattesta olen pyytänyt yleensä 1-2 euroa ja hienommista yksilöistä viittä. Tärkeintä on kuitenkin päästä vaatteista eroon, vaikka pieni korvaus kukkaroa lämmittääkin.

Kirppispäivään sopien kaivoin esiin basaarihenkiset haaremihousut ja päähän sidoin sinisen huivini.

Tuon sinivalkoisen huivin kanssa haluan aina käyttää punaista huulipunaa, ja sitten koen oloni oikein Ranskan vallankumoukselliseksi.

Olen nyt hullaantunut näihin huiveihin: keväästä kesään suorastaan elin turbaani (tai muu huivi-yritelmä) päässäni. Superhelppoja ja nopeita laittaa, peittävät likaiset hiukset ja saavat kenet tahansa näyttämään laittautuneelta.

Kirppispäivän jälkeen poistuin vielä ulos istuskelemaan kavereiden kanssa. Rakastan tuota pronssista huivia noiden konjakinruskeiden sandaalejen kanssa! <3

Heinäkuun 9. menimme myös Hannan ja muutaman muun ystävän kera myymään Kallion puistokirppiskelle, mutta siellä kävi myynti todella hitaasti. Ollaan teoretisoitu keskenämme, että tällaiset pop-up kirppis -tapahtumat tuntuvat houkuttelevan enemmän myyjiä kuin ostajia. Itse sain myytyä vain vajaalla parillakympillä ja iso kassillinen vaatteita oli roudattava takaisin kotiin. Ensi kerralla pitää lähteä liikkeelle varautuen hitaaseen myyntiin ja ajatellen päivää pikemminkin sellaisena "puisto-hengaus-picnic"-päivänä.

Tällä hetkellä minulla on vielä iso kassillinen vaatteita, enkä oikeen tiedä missä niitä lähtisin myymään. Siivouspäiväkin osuu aika ikävästi juuri muuttoni kohdille, joten en välttämättä ehdi sinnekään. Ja siivouspäivästä olen kuullut samaa kuin tuosta pop-up kirppiksestä, eli myyjiä piisaa, mutta ostajia ei niinkään. Ehkä pitäisi vaan jo luovuttaa ja viedä jäljellä olevat vaatteet UFF:in laatikkoon...

Viime aikojen edustusta!

Tällä viikolla pääsin laittautumaan kunnolla kahdesti! Ensin mulla oli soolokonsertti Arkadia International Bookshopissa torstaina. Halusin pukeutua 20-luvun kapinallisesti, sillä soitin Debussyä sekä ranskalaista barokkia, jota ei yleensä soiteta pianolla - vallankumouksellinen ohjelma siis. Laitoin tämän Lontoosta viime talvena ostetun 80-luvun mekon, joka ei kyllä oikein pääse kuvissa oikeuksiinsa. Liikkeessä tulee paremmin ilmi sen väljyys ja helma, joka laskeutuu epäsymmetrisesti. Paikalla oli varmaan 40 hengen yleisö, mikä oli tosi jees! Harmittaa vähän, että olen ollut niin laiska bloggari ettei esiintymisasuista okein ole dokumentaatiota näiltä vuosilta. Olisi kiinnostavaa katsoa, onko tyyli muuttunut ajan kuluessa.

Sitten juhlittiinkin ystävän häitä, jonne menin bestful-Anin kanssa. Päätin kerrankin näyttää feministiltä ja pukeuduin tavoistani poiketen housuihin. Äiti osti nämä mulle itsekseen yhden käsityölehden sample-myynnistä, ja tykkään tästä 40-luvun hengestä ihan sikana! Yritin saada meikkiin sellasta filmitähti-tunnelmaa housujen vastapainoksi, mutta siitä ei tullut napsaistua kuvaa. Kaikki muut jutut päällä onkin sit vanhoja.

Jee, olipa kiva viikko!

Rocky Horror Picture Show -teemabileet

Kaverit kutsuivat meidät Rocky Horror Picture Show -teemabileisiin. Ko. leffa on yksi Virpin suosikeista, mutta Hanna ei ollut koskaan nähnyt sitä aiemmin. Siispä Hanna soitteli Virpille samana päivänä vähän osviittaa saadakseen, ja ohjeiden transu+gootti kanssa päätyi seuraavaan lopputulemaan:

Meikkinä on taas näitä uusia Maybellinen voidemaisia luomivärejä, tällä kertaa tämä ihana mattamusta! En ole ennen oikeastaan osannut laittaa tai käyttää tällaista silmämeikkiä, ja tämä syntyi melkein kuin itsestään. Hehkutus siis jatkuu, ja nyt näitä ilmeisesti on myös hopeisena, ja mehän kaikki tiedetään, mihin tää on johtamassa...

Virpi taas lähti pokeilemaan kaikella sydämensä palolla. Shorstien, korsetin, hatun ja rusetin yhdistelmästä syntyi aika Columbia-henkinen asu. Kuvista ei välttämättä niin hyvin välity meikkien koko törkeys, mutta parin tunnin junamatkalla Imatralta Helsinkiin bileilemään tuli naamaan läntättyä n. pari kiloa glitteriä, valkoista puuteria, mustaa huulipunaa ja erinäisiä silmämeikkejä ,niin silmiin kuin poskillekin.

Kuvan verkkosukkahousut ovat siis neon-violetit: jäänteitä villeistä teinivuosista. Alusvaatekorsetti oli juuri myyty kaverille, mutta se saatiin onneksi vielä lainaksi tätä huipputärkeää tarkoitusta varten. Hiukan oli itsetietoinen olo liian pienessä ja melkoisen avonaisessa korsetissa, varsinkin kun se yhdistyi noihin jatkuvasti ylemmäs ja ylemmäs kipuaviin minishortseihin, mutta tapahtuman hengen ja kesäpäivän kuumuuden huomioon ottaen asu oli mitä sopivin.

Päälläni on tämä aika väljäksi jäänyt puku, mutta koska seurueesta puuttui Janet ja päivä oli aika kuuma, vaihdoin aika nopeasti valkoisiin alusvaatteisiin. Siitä ei nyt kuitenkaan tule kuvaa.

Lopuksi vähän yleistunnelmaa - juhlissa oli sekä tarjoilut että oheitarvikkeet todella hyvin kohdallaan! Virpin rakkaus leffaan syveni ja Hanna hullaantui siitä. Nyt suunnitteilla on alusvaatebileet tällä samalla teemalla, ja mun (Hannan) on pakko saada olla Frank!