sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Huiviviikon aloitus ja ottelu suklaakakun kanssa

Pikapostaus iltasella!

Käytiin Mbarissa läskityssuklaakakulla, joka viimein vei voiton minustakin, inothimoisesta suklaaövereiden vetäjästä. Mutta se on Helsingin paras suklaakakku!

Koska nautimme nollakeleistä, lähdin liikkeelle tässä asussa, josta olen aiemmin saanut kommenttia, että näytän natsileffan pahikselta. Ennen pidin tämän kanssa mustia silmänrajauksia, mutta silmälasit olivat nopeampi keino pahistella tänään. Mekko, vyö ja laukku ovat kaikki kirppuilujen tulosta ja itseasiassa kaikki Roban Uffista joka on suosikkini kuten ilmi on käynyt. Kengät ovat vanhat You knoe shoesin lempinauhakenkäni, joita olen paikkaillut akryylimaalilla. :< Huivi on ostettu joskus Sokokselta.

Laitoin muuten marmattavalle äidilleni jauhot suuhun. Hän valitti helman olevan liian lyhyt, johon vastasin, että juuri sen takia pidänkin tästä. Mutta todellakin voisin useamminkin käyttää tätä mekkoa (vaikkakin se on aika vesiraja).





Asu onkin oikeastaan omiaan kuvaamaan ensi viikon projektiani. Koska tosiaan pukeutumissaralla on ollut vähän nuivaa, haasteeni ensi viikolle kuuluu näin: HUIVIVIIKKO! Viisi päivää huivillisia päivänasuja! Sillä ei tällaisen kasan omistaminen vaan ole oikein, jos ei ikinä niillä mitään tee. Samalla tulee vähän joskus mietittyäkin mitä päälleen pistää.

Katsotaan onnistuuko huiveja käyttämätön huivinrakastaja selviämään viiden päivän koitoksesta näyttämättä idiootilta.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Tämä postaus on oodi järkevyydelleni

Moi Virpi (ja te muut myös)! Kuten tiedätkin, minulla on tapana poiketa Uffilla aina heti euron päivien jälkeen, kun uusi mallisto on saapunut. Ja se päivähän oli viime maanantaina. Olen itseasiassa miettinyt lähiaikoina, tukeako sitä lafkaa vai ei erinäisten syiden takia, mm. hintojen ylettömän nousun ja hyväntekeväisyysepäselvyyksien takia. Mutta puhuttiin asiasta äidin kanssa, ja se sanoi hyvin: "Uff on mieletön järjestelmä, joka saavuttaa kaikki suomalaiset. Kuka tahansa voi käydä heittämässä vaatteet lähimpään laatikkoon roskiksen sijasta. Se on mieletön koneisto kaikkine kuljetuksineen ja oikea ympäristöteko. Jos siitä saadulla tuotolla pari hippiä bailaa ja joku osa menee hyväntekeväisyyteen, niin hyvä." Olen samaa mieltä! Ajatelkaa, minkä määrän jätettä joku Uff poistaa kaatopaikoilta. Mahtavaa. :)

No sitten saaliiseen. Ostin tietenkin käytännöllisiä ja yhdisteltäviä yläosia, lämpimiä neuleita, sekä hyviä arkihameita, joissa voi soittaa pianoa.




Joo joo, näin kävi!





.......NOT!

On muuten todella vaikea käydä kaupoissa oikeasti etsimässä jotain, kun etsimäänsä ei ikinä löydä, mutta kaikkea muuta sitäkin enemmän. Kun olen löytänyt sen mustan kaipailemani yläosan, olen varmaan jo hautautunut kukkamekkovuoreen. En halua edes ajatella, miltä vaatekaappini näyttää sinä päivänä, kun ensimmäinen lämmin+hyvännäköinen neule astuu kuvioihin.

Mutta jorinat sikseen. Nyt on ollut niin paska viikko, että kelpaa esitellä näitä kaunokaisia. <3 Kuvat on muuten meikittömiä hahhahhaaa realismit peliin ja silleen.

Ensimmäisenä tämä söpö kesähaalari. Myös selkä on avoin sillä tavalla v-kaula-aukkomaisesti. Ihanat napit edessä, ja sivuilla on sellaset liehukkeet, joilla tuo sidotaan taakse niin, että istuu vyötäröltä.
Laitoin kaksi kuvaa kun molemmat on niin kivoja. Tarkoitus olisi lyhentää lahkeet, koska noi on jotenkin vähän höntit, mutta mä oon taas niin paniikissa tän vaatteisiin kajoamisen kanssa, että en ole saanut mitään aikaiseksi. Jos olisin, niin käyttäisin tätä jo nyt harmaiden sukkahousujen, helmien ja kirkkaanpunaisen huulipunan kanssa.





No kukkamekkoja ei voi ikinä olla liikaa.... Eihän? No, tämä nyt ainakin lyhenee. Mutta tämä on sellainen ihan erilainen, kevyt ohut läpinäkyvä kesämekko. Sitten punaisten korkkareiden ja paljaiden säärien kanssa! Kuva ei tee tälle kyllä oikeutta, mutta oikeasti tämä on hieno.



Tämän farkkuhameen ostin, koska olen haaveillut jonkinlaisesta pönötysfarkkuhameesta bisnestyyliin, joten sitten päädyin sovittamaan tätä, vaikkei tämä ole ehkä ihan sitä mitä hain. Ja sitten ostin tämän, koska näytin mielestäni kivan hedelmälliseltä tässä. Ajattelin, että musta olkaimeton toppi ja punaiset huulet tekevät hauskan iltakokonaisuuden. Tämä on sitäpaitsi vähän erilainen kuin vaatteeni yleensä. Kuva myös takaa, koska nuo taskut ovat ehkä mataluuden lisäksi niitä asioita, jotka tässä häiritsevät. Ostin tämän tosiaan aika kokeiluluontoisesti, mutta laitoinkin sen jo tänään päälleni. Ja tämän kanssa kyllä voi yhdistää oikeastaan mitä tahansa. Monikäyttöinen todella. :)





Viimeiseksi paras. Harkitsin pitkään tämän hankkimista, koska minulla ihan aikuisten oikeasti on liikaa halpoja villakangastakkeja. Tämä alunperis Ellokselta peräisin takki oli kuitenkin sitten pakko ostaa, koska

1. Kalus on mahtava, sillä tästä saa joko modernin tai klassisen
2. Minulla ei ole oikein mitään modernia tällaista, jossa on volyymiä
3. Mielestäni tämä vöineen imartelee vartaloa, mitä yksikään talvitakkini ei tee.





Voitte uskoa, että alkoi verenpaine kasvaa samaa tahtia, kuin vaateröykkiö käsivarrella. Kanta-asiakasalennuksen jälkeen koko satsille jäi kuitenkin onneksi hintaa vain 55 euroa. Se oli helpotus, sillä olen tehnyt Uffilla parikin kertaa sadan euron reissun.

Loppukaneetiksi voisi sanoa, että nyt on shoppailtu, jossain vaiheessa vois alkaa myös pukeutua. :/

Ainiin ja ps. mun huoneessa tuoksuu kirppikseltä. Hahhahhaa. Vähän häiritsevää ehkä välillä?

torstai 11. helmikuuta 2010

Verta, hikeä ja t-paitoja

Minäkin olen seuraillut tätä Hannan jo kerran mainitsemaa sarjaa. Nyt on kaikki jaksot tullut nähtyä ja Hannan sanoin "Törky huono omatunto kyl tuli joistain vaatteista".

Sarjassa siis seurataan miten 6 brittinuorta lähetetään Intiaan vaateteollisuuden eri tasoille ja seurataan miten tämä vaikuttaa nuorten käsityksiin muodista ja kuluttamisesta. Ensimmäisessä jaksossa nuoret työskentelevät suht hienossa valvotussa tehtaassa, toisessa jaksossa mennään pieneen sweatshoppiin, kolmannessa mennään poimimaan puuvillaa ja neljännessä mennään slummiin sekä saadaan tietää lapsityöläisistä. Nuorten alussa esittämiä mielipiteitä ovat esim. "en välitä tekeekö vaatteeni 3- vai 50-vuotias", "on oma vika, jos elää köyhyydessä", "rakastan käyttää vaatetta vain kerran ja heittää sen sitten pois" sekä ehkäpä oma lempparini "Intia on niin kaukana... En oikeastaan ajattele mitään".

Lähtökohta on mielestäni ainakin erittäin mielenkiintoinen, on kuitenkin eri asia kuunnella saarnausta, kuin nähdä asiat omin silmin. Suurin osa dokumentistä taitaa koostua nuroten valittelusta siitä miten on inhottavaa ja likaista ja rankkaa, mutta valituksen välissä tulee kyllä ihan mielenkiintoisia ja järkyttäviäkin faktoja esille. Esim. miten vain yksi tehdas tuottaa n. 10 000 vaatetta päivässä Isoon-Britanniaan. Tarvitsemmeko me oikeasti tuollaista määrä vaatteita päivittäin??? Lisäksi 4. jakson entiset lapsityöläiset kertovat aika järkyttäviä juttuja siitä miten heitä on pahoinpidelty työnantajien toimesta.

Valitettavasti dokumentti ei kuitenkaan kauhean syvällisesti jää tutkimaan vaihtoehtoja vaateteollisuuden nykytilanteelle, eli katsomisesta jää vähän tyhjä fiilis. Elämään jäi vähän sellainen ajatus, että mitään ei oikein voi tehdä intialaisen työväen eteen. Halpis-vaatteiden ostamista puolustellaan harmittavan usein sellaisella ajatusmallilla, että sentään niillä työläisillä on jotain duunia ja jos me kaikki länsimaiset ihmiset lopettaisimme halpisliikkeissä shoppailun, joutuisivat intialaiset työttömiksi ja kuolisivat nälkään. Tämä sattuu olemaan yksi inhokki-perusteluistani, sillä se jotenkin korottaa aivottomat shoppailijat joiksikin köyhien työläisten pelastajiksi. Lisäksi se ei ota huomioon mahdollisuutta, että ihmiset maksaisivat vaatteestaan vähän enemmän ja työläiset saisivat enemmän palkkaa. Ajatushan on siinä, että sen sijaan että ostaisi 5 euron paidan halpis-työvoimaa käyttävästä liikkeestä, jolloin intialainen työläinen saa n. 0,50 euroa, ostaakin 10 euron paidan joltain reilun kaupan säädöksiä noudattavalta yhtiöltä ja intialainen työläinen saa 2 euroa (tai ainakin enemmän kuin halpis-työläinen...). Jos ihminen tarvitsee paidan on se joka tapauksessa ostettava, ja sillä ihan oikeasti on väliä mistä sen ostaa. Ja mitä enemmän kysyntää reilulla muodilla on sitä enemmän sitä aletaan tuottamaan, eli sitä useampi työläinen voi tienata elantonsa turvallisessa työympäristössä ja kunnollisissa oloissa.

Huomasin kyllä miten oma haluttomuuteni shoppailla epäeettisissä liikkeissä kasvoi sarjan katsomisen myötä. Vaikka kuinka on ollut tietoinen siitä, mitä kaikkia kauheuksia halpis-liikkeissä puuhaillaan, ei vain ole halunnut uskoa sitä. Ei haluaisi uskoa, että ihmiset oman vaurastumisensa tähden olisivat niin valmiita käyttämään toisia hyväksi. Ei haluaisi uskoa, että yritykset, joissa luodaan niin kauniita vaatteita voisivat toimia niin väärin. Pikku hiljaa alkaa kyllä olla pakko uskoa.

Tässä vielä linkkiä jaksoihin. Ja huom! ekaa jaksoa näytetään enää 1 päivä, joten kannattaa kiirehtiä kattomisen kanssa!

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Huolenaiheita

Huolenaihe numero 1
Näin tänään pätkän Yleltä tullutta dokumenttiohjelmaa, jossa kuusi muotihullua brittinuorta lähetetään Intiaan tutustumaan ja työskentelemään niihin oloihin, joissa heidän vaatteensa tehdään. Ei voi muuta sanoa, kuin että kirppismielipiteeni tulevat koko ajan varmemmiksi ja varmemmiksi. Ohjelma oli jotain sanoinkuvaamattoman hirveää. En oikein edes tiedä, että mitä sanoisin. Se huolettomuus, millä tavaraa kahmitaan nyt esimerkiksi bloggareiden keskuudessa, on jotain aivan hirveää. Että me saadaan ostaa asioita vain siksi, että huvittaa, ja joku on raatanut niska limassa sen esineen eteen. Kuulostaa ehkä kuluneelta, mutta tämä on oikeasti ihan hirveää. Katsokaa oikeasti tämä dokumentti, varsinkin te - sori vaan nyt ilmaisu - aivottomat shoppailijat blogimaailmassa. Dokumentti nähtävissä täällä.

Huolenaihe numero 2
Mä haluan jonkinlaiset hiukset! Mieluiten punaiset ja sellaset, missä ois joku muoto. No saanko? Ainiin venaas, en.

Mutta piristykseksi päivänasu. Mekko on Yesterdaysta Tampereelta joululomalla ostettu fiftarimekko, neule Mangon ja saappaat Bianco.





tiistai 2. helmikuuta 2010

Päivänasuja ja vaihteeksi mekkodilemma

No niin, ensin vähän päivänasukuvaa: harmaa hameeni in action. Se tosiaan on ollut todella hyvä ostos lämpimyydessään, oikeastaan ainoa hame mitä nyt käytän. Sen alla tosin käytän sellaista yhtä ohutta kesähametta kutittelun vähentämiseksi. Kaivoin taas InWearin neuleeni kaapista, koska olen yrittänyt säästellä sitä, ja sen esille ottaminen on kyllä aina jotain niin mahtavaa. Nyt ollaan oikeastaan menty tällä kombolla niin, että vain neuleen alla oleva paita on vaihdellut. Olen pitänyt tämän ihanan puuterisen H&M:n paidan tilalla myös tummanturkoosia pooloa ja sinapinkeltainen olisi varmaan vuorossa seuraavana. Aika tylsää, mutta näin nyt selviän enkä vihaa vaatevalintojani joka päivä.
Muuten sekin on ihan kivaa, että tämän kanssa saappaitteni yläreuna ei näy, ja ne näyttävät näin oikean pituisilta. :)





Sitten pienimuotoinen onnea vaan tästäkin -hetki. Menin nimittäin Fredan Uffiin katsastamaan lisää arkivaatteita, mutta ostin sitten tämän mekon. Näin sen seinällä, ja ajattelin, että pysyn nyt kaukana siitä, mutta sitten hipaisin sitä ja sillä sekunnilla tiesin ostavani sen. Onneksi se on sentään oikean kokoinen ja istuu hyvin. Nyt ongelma on vaan se, että lyhentääkö helma vai ei. Rakastan tätä niin paljon, että haluaisin käyttää tätä usein, mutta minulla on muutama pitkä mekko enkä juuri ole niitä käyttänyt. Nämä faktat puhuvat lyhentämisen puolesta, mutta toisaalta, tää näyttää näin ihan helvetin upeelta ja jotenkin kuvittelisin, että tätä ois helpompi käyttää pitkänä kun noita muita... Mitä tehdä, vastatkaa nopeasti koska huomenna on treffit pukuompelijan kanssa! Ja jos lyhennys tapahtuu, niin mitta olisi silloin polven alapuolelle ulottuva, että ei mitään lyhyttä kuitenkaan. Kuinka jo haluaisinkaan käyttää tätä! Jos päädyn lyhentämiseen, niin laitan tän alle mustan poolon ja pidän tätä väkisin jo nyt.

Mutta tähän ei voi oikein muuta sanoa, kuin että olen varmaan paras ja mitään arkisten pukeutumiskriisien ratkeamista ei kannata ihan lähiaikoina odotella.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Hamsterin elämää

En nyt muista onko se erikseen tullut tässä blogissa mainituksi, mutta ainakain ne jotka tuntevat minut vähän paremmin saattavat olla tietoisia siitä faktasta, että minä olen järkyttävä hamstraaja. Kirjoja, lehtiä, luonnoksia, kuitteja, ruusun terälehtiä, koriste-esineitä sekä täysin järjetöntä roskaa (kuulostavatko esim. pullonkorkit ja rikkinäiset aurinkolasit erityisen järkeviltä tilanviejiltä?). Ja sitten on tietenkin myös vaatteet. Omaan itse asiassa nykyään yllättävän järkevän vaatekaapin. Lähes kaikkia vaatteitani voisin yhdistellä miten huvittaa, jos vain huvittaisi. Toki minunkin vaatekaapissani on muutamia hiukan epäkäytännöllisempiä yksilöitäkin, esim. kaksi morsiuspukua (jotka kylläkin ovat kauneudellaan/kauheudellaan tuoneet niin paljon hupia elämääni, että ovat ihan omistamisen arvoiset), mutta noin suunnilleen vaatekaappini on varsin mainio. Ainakin siinä mielessä, että minä todella pidän jokaisesta omistamastani vaatteesta. Ongelma tuleekin vastaan siinä, että pitäisikö ihmisen säilyttää vaatteita, joita rakastaa, mutta joita ei käytä?

Hannan vaatekaapin tyhjennys on saanut minutkin hinkumaan tyhjempää ja selkeämpää vaatekaappia, mutta pelkään heittää mitään tavaraa pois (ainakaan konsultoimatta ensin ystävää). Uskon vakaasti, että mille tahansa voi olla käyttöä. Rumat avaimenperät voisi käyttää uusiksi jossain installaatiossa ja pullonkorkista saa hienon korun. Tämän vuoksi tavaran vähentäminen tuntuu minusta hirveältä hukkaanheittämiseltä ja roikun tavaroissani yleensä niin pitkään kuin mahdollista. Joskus on kuitenkin tästä hamsteriudesta hyötyä. Olen nimittäin viim kevään ja tämän syksyn aikana löytänyt pari vaatekappaletta, jotka ovat lojuneet kaapissani ties kuinka pitkään, joita en ole käyttänyt kertaakaan ja joiden olemassaolosta olen nykyään ikionnellinen.

Toinen niistä on muistaakseni joskus yläasteella lahjaksi saamani kirkkaan pinkki huivi, joka on blogissamme aiemminkin jo esiintynyt täällä ja täällä. Kangas on pehmeää ja huivi ihanan iso, mutta kirkas pinkki oli väri, jota en vain kyennyt ennen käyttämään. Nykyään rakastan kirkasta pinkkiä ja rakastan tuota huivia. Harmi, että kuvissa ei oikein tunnu välittyvän tuon sävyn ylimaallinen syvyys :/









Toinen on tämä valkoinen yläosa. Taisin ostaa sen joskus lukion alkupäässä. Ajattelin, että siitä saisin kivan viileän kesävaatteen. Olen käyttänyt sitä tasan ollessani kielikurssilla Ranskassa, helteiden käydessä sietämättömiksi, mutta en tykännyt yhtään siitä miltä se näytti. Olisin halunnut piadan olevan pitempi, lyhyenä sen näytti tönköltä. Viime syksynä sitten vedin tuon päälle eräänä aamuna, kun tarvitsin jotain vilpoisaa ja mukavaa ja kaikki muut vaatteet oivat pyykissä. Ja yhtäkkiä pidinkin paidan lyhyestä mitasta ja mallin runsaudesta. Tuo piata + mustat farkut olikin sitten yksi syksyni vakio-yhdistelmistä, enkä jaksa odottaa, että saan vetää tuon paidan päälleni jonain kuumana kesäpäivänä. Harmi, ettei tämäkin ei kuvassa näytä läheskään yhtä muhkealta kuin tosielämäss. Hiton kamerat ltistaa kaikki värit ja muodot :(









Olen niin kiitollinen, etten ollut heittänyt näitä pois, vaikka nämä niin pitkään olivatkin käyttämättä. Eli jotain hyvää joskus siitäkin, ettei heitä tavaraa menemään, vaikka se sitten tarkoittaakin sitä, että huoneeni muistuttaa enemmän varastoa, kuin elintilaa :)

ps. Ihan vaan for your information kaikille kiinnostuneille niin nämä kuvat ovat siis kaikki täysin aitoja no-makeup no-makeup. Eli ei puuteria, poskipunaa, meikkivoidetta, ripsiväriä, luomiväriä, kajaalia, huulipunaa. Tässä blogissa meikitön myös tarkoittaa meikitöntä ja muokkaamaton muokkaamatonta.