Terveiset Berliinistä!

Aikaa on ollut niin niukalti, etten ole ollenkaan ehtinyt kirjoittaa lokakuisesta Berliinin matkastani. Sanoisin kaupungista, että se avautuu aika hitaasti. Hienot asiat on siellä vähän piilossa niinkuin Helsingissäkin kaiken arkisemman seassa.

Matkan tarkoitus oli käydä vintagekaupoissa, homobaareissa ja konsertissa. Paljon emme kuitenkaan shoppailleet, vaikka siihen käytettiin tosi paljon aikaa. Nimittäin itse en tykkää vaeltaa päämäärättömästi, niin shoppailu on aina se tekosyy miten tulee nähtyä kaupunkia. Törmäsin runsauden pulaan kauppoja etsiessäni, ja päädyttiin Ahornstrasselle aika Uffimaiseen Garage Berliniin, vintage-kauppa St. Store Berliniin sekä Oderbergerstrasselle, jossa oli monia ihania pikkukauppoja ja muutenkin hyvä tunnelma. Kaikki näistä sijaitsivat ihan eri puolilla kaupunkia, niin tuli nähtyä kaikenlaista, esimerkiksi kokonaan nahkahomojen asuttama kaupunginosa. :D en kerro minkä noista lähellä se oli niin se on sitten iloinen yllätys jollekulle.

Nämä seuraavat kuvat on sieltä Oderbergerstrasselta, josta ei ostettu juuri muuta kuin postikortteja, mutta vietettiin tosi kiva päivä, kun käytiin sitä ihan lyhyttä tienpätkää edes takaisin.




Tässä Vera ihanien matkalaukkujen kanssa, joista se ei kumminkaan ostanut yhtäkään.





Seuraavat kaksi kuvaa on ainoista turistinähtävyyksistä joissa käytiin. Eläintarha oli näkemisen arvoinen, vaikka osa eläimistä oli tosi pelottavia ja muutenkin vähän surullista se oli. Mutta hieno miljöö ja mangustin poikaset ja kirahvit mm. teki vaikutuksen. Oli pakko ottaa tosta vuohesta kuva, kun se näytti vähän yhdeltä meidän kaverilta. Ton ihme portin luona halusin käydä, koska mun mummosta on otettu kuva sen edessä joskus neuvostoaikaan, mutta se oli kyllä aika kamala turistirysä, joten oltiin siellä tasan kuvanoton verran. Ainiin ja käytiinhän me kuuntelemassa filharmonikkoja ja pakko sanoa, että ihan sairaan hyviä ne oli.


Meidän hotelli oli halvin mitä löytyi, ja haluttiin asua idässä. Ratikalla pääsi tosi helposti keskustaan millon halusi, ja sunnuntaina mentiin sit vielä enemmän itään päin katsomaan kirppistä. Läheltä löytyi nää hienot graffitit. Mulla oli kuitenkin jostain kumman syystä niin huono olo, että lähettiin pois aika pian. Ja sunnuntaina saadessani 3 euroa maksaneen täydellisen pizzan eteeni tarjoiltuna pääsin kyllä kympillä Berliinin makuun! Idässä oli muutenkin kiva henki: porukkaa liikkeellä ja jotenkin sellaista elämäniloista suhtautumista.




Homobaarit jäikin sitten vähän vähemmälle, käytiin vaan yhdessä, Silver future nimisessä, enkä nyt muista kyllä yhtään että missä päin kaupunkia se oli. Mutta ihan loistava paikka ja paljon hienoja lesboja eli menkää sinne jos yhtään kiinnostaa. :D

Syömisestä sen verran, että se on HALPAA. Tosin ei me sen suhteen haluttu ökyilläkään, mutta söin ja join matkan aikana kyllä ihan kaiken mitä halusin, ja ei maksanut paljon mitään. Jos jotain pitää suositella, niin Kantstrassella olevaa sushiravintolaa Kuchia. Söimme pöydällisen sushia ja joimme juoman jos toisenkin, ja se maksoi 26 euroa / naama. Ja nyt siis kyseessä sellanen fancympi paikka mihin pitää pöytäkin varata jne. Eli muuten ruoka on todella halpaa.

Lopputulema Berliinistä oli se, että se ei ehkä arkisuudessaan ollut mulle mikään turistin huippupaikka, mutta halpuus, joukkoliikenteen toimivuus ja kaiken helppous sai mut vähän haluamaan muuttaa sinne joskus. Ei tätä Helsingin asuntohelvettiä ja ylikalliita tuopin, lounaan ja kaupasta ostetunkin ruoan hintoja. Tosiaan vietettiin siis siellä 6 päivää, ja lentoineen, hotelleineen, shoppailuineen, ruokineen, konserttilippuineen siis ihan kaikkineen koko hoito maksoi mulle alle 700. Olin varautunut melkein kaksi kertaa kalliimpaan lomaan.

Esittelen ne tosi pienet hankinnat ehkä joskus.

Käykäätte peremmälle!

Parin viikon loppumaton uurastus huoneen siivouksen parissa alkaa tuottaa tulosta. Olen käynyt lähes kaikki kasat ja laatikot läpi ja olen karsinut tavaraa niin rajulla kädellä kuin vain olen kyennyt. Tosin vieläkin saisi lähteä... Tarvitsenko oikeasti viisiä kertakäyttökorvatulppia, kun minulla on yhdet pitkäikäisemmät ja aina kuitenkin unohdan ottaa niitä minnekään mukaan? Joka tapauksessa tämä projekti on edennyt varsin ihastuttavasti.


Lattia on lähes tyhjä ja huoneessa voi taas liikkua vapaasti.


Olen saanut jo lajiteltua suurimman osan tästä pöydän-alusta rojusta.


Järjestin myös uusiksi kirjahyllykön. Tässä se on vielä taiteellisessa kaaoksessa.


Ja nyt kaikki on suht siististi. Hyllykön järjestäminen on kyllä ollut turhauttavinta puuhaa ikinä. Ajatus lähti siitä, että tarvitsin lisätilaa kengille ja hatuille ja ajattelin, että ne olisi kiva pitää näkösällä. Loppujen lopuksi hylly kuitenkin täyttyi aika lailla kaikesta muusta. Hatut on tungettu hankalasti päällekkäin ja hyllyn varjo piilottaa kengät. Lisäksi hyllyt tuntuvat olevan jatkuvasti sen kriittisen 2-5 neliösenttiä liian pienet tai isot. Hyllyt ovat täynnä tyhjiä kolosia, joille en keksi mitään järkevää täytettä. Vaadin ehkä liikoa. Haluaisin että kengät ja hatut olisivat näkösällä ja siististi lajiteltuna ja helposti otettavissa ja soviteltavissa ja helposti takaisinlaitettavina ja esteettisesti ja tilavasti etc.


Tässä muuten siis suurin osa hatuistani. Niiden kanssa on nyt tsempattava, sillä uudet tulokkaat eivät ole oikein tahtoneet päästä käyttöön. Voisi ehkä pitää jonkun hattu-viikon tässä jossain vaiheessa syksyä.


Kesäiset olkihatut jätin vanhaan vaatekaappiin. Siellä makaavat myös pehmeät hatut sekä höyhenpuuhkat ja uusi tulokas: Hannalta saatu kettupuuhka. Voitte myös huomioida, miten siististi vaatteet näyttävät roikkuvan henkareistaan! Vielä, jos nuo henkarit olisivat vähän vähemmän muoviset ja vähän enemmän yhteensopivat...

Järjestely-vinkkejä otetaan vastaan! Ja ahkerointi-kehuja ;)

Tervetuloa huoneeseeni!

Oven saan juuri ja juuri auki, mutta koko keskilattian kulkemistila on täynnä kasseja puolillaan tavaroita, jotka ovat hautautuneet niistä puoliksipuretun tavaran alle.



Pöydälle on siivottu pieni tila läppärille, mutta sen luokse päästäkseen on loikittava aika valtavoen tavara-kasojen yli. Sängylle on sitten kiva illalla kömpiä tavarapaljouden päältä.


Aamut ovat painajaista, kun unenpöpperössä kompastelen kenkiin ja laukkuihin ja liukastelen vaatteisiin ja lehtiin.



Vaatekaapit on tungettu täyteen kaikenlaista (paitsi vaatteita): tyhjiä laatikoita, poisheitettävää tavaraa, korjattavaa tavaraa, laukkuja, muovipusseja ja kenkiä.

Tämä oli siis tilanne muutettuani takaisin Imatralle vietettyäni kesää Helsingissä. Siitä on nyt n. kuukausi, ja yleensä huone olisi tässä ajassa mennyt vielä sotkuisemmaksi. Mutta ei tänä vuonna. Kahden vuoden aktiivinen decluttering- ja eko-blogien lukeminen on vihdoin saanut aikaan naksahduksen päässä.

Roskiin on lentänyt jo 4 kassillista järjetöntä romua ja krääsää ja yksi (pieni) matkalaukku on jo täyttynyt uff:in laatikkoon tyhjennettävästä kasasta. Juuri äsken kävi luokkakaveri tosin tyhjentämässä n. puolet kyseisestä kassista omaan kaappiinsa! Pitää kutsua vielä pari kaveria käymään, niin ehken joudu sittenkään tekemään sitä rasittavaa reissua uff-laatikon luo ;) Mikä siinä onkin, että se on mukamas niin paljon helpompaa elää joku kassi jatkuvasti tiellä jaloissa pyörimässä, kuin kuluttaa max tunti jonkun laatikon luo kulkemiseen?

Viime viikonloppuna varsinkin ahkeroin oikein olan takaa, vein talvitakit varastoon, mikä olisi varmaan ollut hyvä tehdä jo keväällä, kävin läpi sukkahousut ja sukat ja tunteettomasti heitin rikkinäiset ja parittomat pois. Muutaman sukkaparin säilöin vuoden päähän päivättyyn laatikkoon. Jos en tarvitse noita sukkia, niin hankkiudun niistä eroon (koska ne ovat rumia, mutta sielu huutaa hätää: mitä jos jonain päivänä kaikki muut sukat ovat kadonneet tai likaiset tai rikki, joudunko kulkemaan sukatta??!).

Inspiraatiota siivoukseen ja tavarn poisheittämiseen olen hakenut decluttering blogeista, kuten zen habits, the happiness project ja flylady. Valitettavasti monet tällaiset blogit ovat vähän äklöjä; pursuilevat kaikenlaisia vaivaannuttavia "haista ruusuja"-elämänoppeja jne., mutta nuo decluttering-vinkit ovat ainakin minua oikeasti auttaneet. Kannattaa käydä myös tsekkaamassa Uuudessa Mustassa tämä teksti tavaran karsimisesta. Juttu sisältää ihan hyviä perusvinkkejä tavaran vähentämiseen ja valikoimiseen.

Silloin kun alan menettää otetta tämän siivous-projektin päämäärästä seilailen Keltainen talo rannalla -sisustusblogia, joka on täynnä mitä ihanampia sisustuskuvia useissa eri tyyleissä. Jos tuntuu, että mikään ei auta, niin pistän youtubeen random-yhdistelmiä hakusanoista "declutter", "closet", "wardrobe", "clean" ja "organize", niin yleensä jostain löytyy joku video, joka saa taas innostumaan.

Ja masentuessani kaikkien muiden kotien ja elämien täydellisyyteen haen vertaistukea lukemalla Sotkuholistin päiväkirjaa ja Niskalenkkiä arjesta.

Näillä eväillä olen päässyt tosiaan jo melko pitkälle. Pääsen jo kulkemaan huoneessa vapaasti ja suurin osa tavarasta on jo paikoillaan. Toivottavasti pääsisin pian esittelemään täällä kuvia putipuhtaasta ja järjestetystä huoneesta!

Shoppaus-fail

Mikä siinä on, että sen kerran kun saisi oikein luvalla polttaa rahaa, niin shoppaaminen ei onnistu sitten laisinkaan?

Lauantaina yritin epätoivoisesti kuluttaa loppuun stockalle ja akateemiselle lahjaksi saamiani lahjakortteja, joiden eräpäivä alkaa uhkaavasti lähestyä. Ei luulisi olevan niin vaikeaa kuluttaa reilu satanen kun on kuitenkin koko stockmann kierrettävänä, mutta aliarvioin täysin ajatustapojeni muutosten merkityksen, eli sen etten enää nauti ostamisesta samalla tavalla kuin ennen. En tosiaankaan muista edellistä kertaa, kun shoppailu olisi tuntunut yhtä kiduttavalta pakkopullalta.

Ensinnäkin kun valinnanvara on niin iso ei oikein tiedä mistä aloittaa. Kuljin stockaa ja akateemista ristiinrastiin tunteja, mutten saanut oikein mistään otetta. Joku vaate voisi olla kiva, mutta vaate-osasto on niin valtava, että minkään erityisen etsiminen tuntui mahdottomalta. Kosmetiikkaa en juuri tällä hetkellä oikeastaan tarvitse ja meikkejä voin ostaa muualta halvemmalla tietäen tavaran laadun. Elokuviakin saa anttilasta halvemmalla, ja tarvitsenko edes niitä? Tarvitsenko mitään?

Jopa akateeminen petti minut, mikä on TODELLA harvinaista. Rakastan kirjakaupoissa kuljeskelua ja kirjoja, mutta nyt akateemisessa kiertely aiheutti vain huonoa omaatuntoa kaikista niistä omassa kirjahyllyssäni lojuvista kirjoista, jotka olen innoissani ostanut, mutta joita en ole vielä edes avannut. Minuun yleensä vetoavat tietokirjat vaikuttivat kaikki joko mahdottoman raskailta tai turhauttavan tyhjänpäiväisiltä.

Siellä kierrellessäni minua alkoi suorastaan oksettaa ajatus, että joutuisin kiikuttamaan jo valmiiksi täyteen kämppääni jotain turhaa ja tyhjänpäiväistä tavaraa. En haluaisi ostaa mitään, mitä en todella rakasta. Hyvin olen siis pärjännyt materialistisuuden ja shoppailun vähennys-projektissani. Harmi vaan, että se ei nyt kauheasti lohduta kun meinaa kivat lahja-rahat lentää kohta kankkulan kaivoon, jos en saa itseäni ostos-tuulelle. Huomenna minulla on tunti aikaa kuluttaa stockan lahjakortille jäljelle jäänyt 25 e ja akateemisen lahjakortin 50 (+/- 20, en muista todellista määrää :P)e.

Mitään vinkkejä siitä miten saisin itseni tsempattua shoppailemaan? Tai mikä olisi jokin hyvä tuhlaus-kohde, joka ei saa omatuntoa pistelemään? Jotain mielenkiintoisia kirja/elokuva/musiikki -ehdotuksia? Tai edes rohkaisun sanoja?

Nämä kuitenkin tarttivat lauantaina mukaan:



Mustat puuvillasukkahousut ja valkoiset sukkahousut. Koska sukkahousuja nyt tarvitsee aina. Paksut mustat tulevat satavarmasti käyttöön ja valkoiset sukkikset ovat kutkutelleet jo pidemmän aikaa.




Maybellinen kivi-puuteri ja tarjouksessa (2 tuotetta 15 e) sen mukaan napattu pidentävä ripsari. Toivottavasti on oikea sävy, myyjä nimittäin näytti sävyä minulle vain kämmenselälläni ja kiireessäni ja ahdistuksessani en osannut pyytää saada testata paremmin. Otin sitten vaaleimman mahdollisen, koska vaalea kerran olen. Kertoilen sitten päästyäni testailemaan, että osuiko veikkaus oikeen. Kuvassa myös youngbloodin mineraalipohja sävyä pearl. Baremineralsin pohjani vetelee viimeisiään ja halusin kokeilla nyt jotain muuta. Tämä youngblood olisi kuulemma vähän matatisempi ja myös vähän peittävämpi, joten saatatisi sopia minulle paremmin. Tästäkin kirjoittelen saatuani paremmin testattua.

No niin, toivottavasti keksisin huomenna vielä jotain mitä tarvitsisin (en kyllä tarvitse mitään...) tai edes haluaisin. Hassua, miten jokin aiemmin nii helppo asia tuntuu nyt niin vaikealta ja toki muutos on ollut positiivinen, mutta silti nyt turhauttaa pahemman kerran.

Verta, hikeä ja t-paitoja

Minäkin olen seuraillut tätä Hannan jo kerran mainitsemaa sarjaa. Nyt on kaikki jaksot tullut nähtyä ja Hannan sanoin "Törky huono omatunto kyl tuli joistain vaatteista".

Sarjassa siis seurataan miten 6 brittinuorta lähetetään Intiaan vaateteollisuuden eri tasoille ja seurataan miten tämä vaikuttaa nuorten käsityksiin muodista ja kuluttamisesta. Ensimmäisessä jaksossa nuoret työskentelevät suht hienossa valvotussa tehtaassa, toisessa jaksossa mennään pieneen sweatshoppiin, kolmannessa mennään poimimaan puuvillaa ja neljännessä mennään slummiin sekä saadaan tietää lapsityöläisistä. Nuorten alussa esittämiä mielipiteitä ovat esim. "en välitä tekeekö vaatteeni 3- vai 50-vuotias", "on oma vika, jos elää köyhyydessä", "rakastan käyttää vaatetta vain kerran ja heittää sen sitten pois" sekä ehkäpä oma lempparini "Intia on niin kaukana... En oikeastaan ajattele mitään".

Lähtökohta on mielestäni ainakin erittäin mielenkiintoinen, on kuitenkin eri asia kuunnella saarnausta, kuin nähdä asiat omin silmin. Suurin osa dokumentistä taitaa koostua nuroten valittelusta siitä miten on inhottavaa ja likaista ja rankkaa, mutta valituksen välissä tulee kyllä ihan mielenkiintoisia ja järkyttäviäkin faktoja esille. Esim. miten vain yksi tehdas tuottaa n. 10 000 vaatetta päivässä Isoon-Britanniaan. Tarvitsemmeko me oikeasti tuollaista määrä vaatteita päivittäin??? Lisäksi 4. jakson entiset lapsityöläiset kertovat aika järkyttäviä juttuja siitä miten heitä on pahoinpidelty työnantajien toimesta.

Valitettavasti dokumentti ei kuitenkaan kauhean syvällisesti jää tutkimaan vaihtoehtoja vaateteollisuuden nykytilanteelle, eli katsomisesta jää vähän tyhjä fiilis. Elämään jäi vähän sellainen ajatus, että mitään ei oikein voi tehdä intialaisen työväen eteen. Halpis-vaatteiden ostamista puolustellaan harmittavan usein sellaisella ajatusmallilla, että sentään niillä työläisillä on jotain duunia ja jos me kaikki länsimaiset ihmiset lopettaisimme halpisliikkeissä shoppailun, joutuisivat intialaiset työttömiksi ja kuolisivat nälkään. Tämä sattuu olemaan yksi inhokki-perusteluistani, sillä se jotenkin korottaa aivottomat shoppailijat joiksikin köyhien työläisten pelastajiksi. Lisäksi se ei ota huomioon mahdollisuutta, että ihmiset maksaisivat vaatteestaan vähän enemmän ja työläiset saisivat enemmän palkkaa. Ajatushan on siinä, että sen sijaan että ostaisi 5 euron paidan halpis-työvoimaa käyttävästä liikkeestä, jolloin intialainen työläinen saa n. 0,50 euroa, ostaakin 10 euron paidan joltain reilun kaupan säädöksiä noudattavalta yhtiöltä ja intialainen työläinen saa 2 euroa (tai ainakin enemmän kuin halpis-työläinen...). Jos ihminen tarvitsee paidan on se joka tapauksessa ostettava, ja sillä ihan oikeasti on väliä mistä sen ostaa. Ja mitä enemmän kysyntää reilulla muodilla on sitä enemmän sitä aletaan tuottamaan, eli sitä useampi työläinen voi tienata elantonsa turvallisessa työympäristössä ja kunnollisissa oloissa.

Huomasin kyllä miten oma haluttomuuteni shoppailla epäeettisissä liikkeissä kasvoi sarjan katsomisen myötä. Vaikka kuinka on ollut tietoinen siitä, mitä kaikkia kauheuksia halpis-liikkeissä puuhaillaan, ei vain ole halunnut uskoa sitä. Ei haluaisi uskoa, että ihmiset oman vaurastumisensa tähden olisivat niin valmiita käyttämään toisia hyväksi. Ei haluaisi uskoa, että yritykset, joissa luodaan niin kauniita vaatteita voisivat toimia niin väärin. Pikku hiljaa alkaa kyllä olla pakko uskoa.

Tässä vielä linkkiä jaksoihin. Ja huom! ekaa jaksoa näytetään enää 1 päivä, joten kannattaa kiirehtiä kattomisen kanssa!

Hienona ja huonona museoon

Minulla ja eräällä minun ja Hannan yhteisellä ystävättärellä on vähän kummallinen tapa suunnata kaikenmoisiin upeisiin taidenäyttelyihin aina krapulassa. En nyt muista mistä tapa oikein syntyi, tai miksi hitossa sen harjoittamista jatkettiin, mutta joka tapauksessa viime viikonloppuna päätimme jälleen kunnioittaa tätä muinaista käytäntöä. Siispä jokseenkin heikossa hapessa järjestämieni läksiäisten (joista postaan erikseen vielä myöhemmin, kunhan saan kuvamateriaalia vähän kasattua) jälkeen suuntasimme Ateneumiin tarkastamaan Kalevala-näyttelyä, jopa päivää ennen sen sulkemista! (Toinen jokseenkin vaikeahko tapamme on käydä kaikissa näyttelyissä niiden päättäjäis-päivänä ja vieläpä viimeisten tuntien aikana, niin, että näyttelyt täytyy juosta läpi.) Kalevala-näyttely oli upea ja erityisen iloinen olin päästessäni näkemään Stiina Saariston työn livenä. Ihanaa oli nähdä myös Gallen-Kallelan kalevala-työt ihan livenä kun aina on vaan tullut nähtyä kuvia niistä. Myös Katja Tukiaiseen oli hauska törmätä.





Tämän päivän asu intoutui halustani laittautua museoihin sekä harmaan ja pinkin ihanaisesta yhdistelmästä. Rusetissa on myös sulokas Marie-Antoinette vivahde, mikä mielestäni sointuu hyvin krapulaiseen museo-retkeen. Pinkki huivi on ikuisuuden vanha lahja, johon rakastuin vasta viime vuoden aikana, mutta kuinka rakastuinkaan! Vaimari ja housut ovat molemmat henkkamaukasta. Rakastan näitä henkkamaukan vaimareita, harmi vaan, että tämä harmaa on nukkaantunut todella nopeasti. Ylipäätänsä kaikki harmaa aina nukkaantuu pikavauhtia :/ Housujakin rakastan, ja ne löytyvätkin minulta myös viininpunaisena sekä tummansinisenä. Mitä koruihin tulee, koristaa oikeaa korvaani camee-medaljonki ja vasenta korvaani ihana prinsessa sissi-korvis. Kengät ovat Tamariksen ja ne ovat nyt kyllä tulleet tiensä päähän. Kärjissä on kaameat reiät, ja korko on kauhean näköinen. Onneksi bongattiin Hannan kanssa näistä hitusen upgraded versio kenkämarskissa. Kenkä näyttää samalta, mutta korko vaikuttaisi olevan parempaa laatua.

En ollut jaksanut pestä edellisen bile-illan jäänteitä pois hiuksistani, joten totesin saavani itseni helpoiten edustuskuntoon heittämällä päähän vielä vähän lisää tököttiä. Näin tulin kokeilleeksi äipän kaapeista löytynyttä redkenin shaping lotionia ja rakastuin saman tien. Olen yleensä aina hiukset naamalla, koska en jaksa säätää, mutta tämän käyttö oli todella helppoa, ja pidin lopputuloksesta kovasti. Niin kovasti, että nyt kun hiukset makaavat taas naamalla tuntuvat ne erittäin mälsiltä. Hiusten mälsyyteen saattaa tosin vaikuttaa myös se, että viimeisimmästä kampaaja-käynnistäni on ikuisuus ja leikkaus on ylikasvanut, väri haalistunut ja juurikasvu järkyttävä. Ja kampaajalle pääsyä joudun odottamaan vielä kuukauden! No, ehkä tämän shaping lotionin avulla ehkäpä juuri ja juuri selviydyn.
Viime aikoina on minulle muutenkin syntynyt jonkinlainen outo tukan-laitto himo. Tekisi mieli ostaa tuhansittain rusetteja ja kukka-solkia päähän kiinnitettäväksi. Design-marketissa meinasin menettää järkeni ihanien kukkapantojen edessä, mutta esille laitetut yksilöt olivat hieman liian vaaleanpunaisia ostaakseni niitä rauhaisin mielin.

Design-Marketista voisi ehkä muutenkin sanoa pari sanasta. Kävin siellä kiertelemässä heti avajais-päivänä, odotellessani autokoulu-tuntini alkua ja vielä muutaman kiekan autokoulun jälkeen. Muutamaa ihanaa helmeä lukuun ottamatta tarjonta oli kuitenkin mielestäni jokseenkin homogeenistä. Melkein joka pöydällä tuntui olevan iso läjä pikku-rihkamasta tehtyjä korviksia, taikka sitten jotain printti-pinssejä. Tosi kivoja juttuja, mutta ei mitään järin omaperäistä. Mutta oli myös muutama pöytä, jotka vavisuttelivat sydäntäni kovin, vaikka mitään en päätynytkään ostamaan. Youthvsfuture:n ihanat sulka-korut olivat puhdasta esteettistä nautintoa; olisin halunnut ostaa niitä kaikissa väreissä ja kaikissa muodoissa ja pistää roikkumaan kokonainen seinä täyteen, mutta jostain syystä en kyennyt kuvittelemaan niitä itselläni. Fawnfatale:lta löytyi ne minua suuresti houkuttaneet kukka-pannat, mutta jäin sitten niidenkin kohdalla epäröimään. Kiertokulku:lta taas löytyi mitä ihanin kattolamppu, mutta 90 euroa on aika iso hinta opiskelijalle. Hauskoja olivat myös kylpyammeesta tehty sohva. Tytti Lindström:in hopearihmasta kudotut(?) korvikset olivat myös todellista nannaa silmille, mutta minulla on jo niin paljon kauniita koruja, joita en käytä, etten kestänyt hankkia lisää. Illalla uudestaan kierrellessäni meinasin jo heltyä, ja pistää rahat haisemaan kaikkeen, vain tajutakseni ettei minulla ollut senttiäkään käteistä. Laiskuus iski ja rahat säästyivät. Vähän harmittaa, että niin paljon kauniita tavaroita jäi hankkimatta, mutta onhan sitä kamaa jo ennestäänkin…

Tukholman reissusta

Tänään siis saavuin kotiin Tukholmasta, missä olin äitini, kummitätini ja hänen tyttärensä kanssa. Maissa meillä oli aikaa todella vähän, joten shoppailuni menivät ehkä vähän mönkään vaikka suunnitelmia oli paljonkin. Ensin tietty äitini ja kummitätini halusivat katsella vaatteita aika lailla eri putiikeista kun minä, joten päädyin sitten ravaamaan ne paikat, missä olin suunnitellut käyväni noin kolmessa tunnissa ennen laivaan lähtöä. Yhdessä äidin kaupoista tosin sovitin taikahattua, joka päässään muuttui Audrey Hepburnin näköiseksi. Nyt vähän harmittaa, etten ostanut sitä, mutta toisaalta jättimäistä olkihattua olisi ollut mahdotonta säilöä ja myös käyttötarkoitukset olivat harvassa joten olinpa järkevä hups...

Ruotsalaisista menestysketjuista Monkista ja Weekdaysta tuntuvat monet suomalaisetkin nuoret hakevan kasoittain vaatteita. Helpoimmin nämä löytää Drottningatanilta Monkin kauppakeskuksesta nimeltä Souk ja Weekdayn sitten siitä saman kadun varrelta. Sinänsä osasin odottaa, että puljut eivät ole ihan minun tyyppisiäni mutta olin kyllä vähän wtf kun niihin astuin. Weekdaysta en tajunnut mitään. Perusraita-t-paita, jee..? Periaatteessa jotain farkkuja sieltä varmaan kannattaa etsiä, mutta itse en niitä tarvinnut ja sitäpaitsi edeltävien kokemusten perusteella en mahdu lainkaan ainakaan Cheap Monday linjan farkkujen isoimpiinkaan kokoihin... Joten minulle Weekday ei kyllä tarjonnut yhtään mitään. Joskin joku minimalisti androgyyni sieltä varmaan jotain bongaa, Virpi ehkä esimerkiksi joskus.

Monki oli sitten taas minun mielestäni aikamoinen teinihelvetti. Liike oli sellainen cooliksi ja katu-uskottavaksi naamioitu H&M:n sisarkauppa. Ärsyttävää musiikkia, ärsyttäviä teinejä blaaaah. Mutta löysin sieltä kaksi upeaa printtikangasta joihin rakastuin: toisessa oli haaleanroosalla pohjalla sellaisia valkoisia mustareunaisia superromanttisia ruusuja (tästä sovitin hametta, josta ei harmi vaan ollut kokoja koska sen olisin kyllä ostanut ja paitaa, jossa kangas ei sitten toiminutkaan niin hyvin) ja toisessa ihania pikkulintuja sellaisella tummemmanroosalla pohjalla (tästäkin sovitin hametta, joka oli ihana mutta mittaa Gina Tricotin vesiraja, tämänkin olisin muuten ostanut). Hinnat oli kyllä tosi halpoja ja tässä kaupassa oli kuitenkin muutamia juttuja joista pidin, joten aion kyllä vierailla joskus toistekin josko kävisi tuuri.

No, sitten Souk-tavaratalossa piti myös käydä Beyond Retrossa, jonka luulin jostain syystä olevan vintagekauppa. Itse en kyllä sitä ihan sellaiseksi mieltänyt, vähän Uffia muistuttavat penkojaiset siellä oli meneillään. Ja jos olisi penkomiseen aikaa, niin varmaan olisin siellä kyllä mielelläni tehnytkin niin mutta ihan päiväristeilykapasiteetilla ei kannata kyllä. Kokeilin muutamaa mustaa iltapukua, mutta rakkaussuhdetta ei syntynyt niin sinne ne jäivät. Plussaa annan hyvästä asustevalikoimasta, hatut, juhlahansikkaat ja rintaruusut häikäisivät paljoudellaan. Lisäksi se burlesque-tyyliseen merimiesasuun pukeutunut kassaneiti oli ihan kiva lisä ;) Vinkkinä kuitenkin vielä, että Beyond Retrolla on liike jossain muuallakin kuin perusshoppauskadulla, ja siellä on kuulemma paremmat valikoimat.

Loppu aika olikin sitten pyhitetty vintagekaupoille, joten ensin suunnattiin Sturegatanille Saker och Ting -kauppaan, jossa piti oleman lähinnä upeita juhlamekkoja. Niinpä olikin, saimme niitä sitten tiirata ikkunasta "Olemme sulkeneet kesäksi" -kyltin kököttäessä ovella. Mutta sinne on pakko päästä uudestaan, tosin näytti aika hard corelta että sitä on varmaan hinnatkin. Saman kadun varrella törmättiin myös ihanaan Black Collection-nimiseen kauppaan, jossa oli pelkästään mustia, vähän laadukkaampia vaatteita eri valmistajilta. Sielläkin katselin lähinnä iltapukua, mutta se sitten jäi, kas kummaa....

Sen jälkeen otettiin metro Södermalmille, jossa vintagepuoteja on useampiakin. Näistäkin oli tosi moni kiinni kesän ajan, joten eipä jäänyt mitään kummaa mieleen. Mutta onneksi Tukholman kuuluisin vintagekauppa Lisa Larsson Bondegatanilla oli auki. Ja minä rakastuin tähän kauppaan. Tällä kertaa en löytänyt mitään, mutta sovitin muutamaa upeaa mekkoa, jotka eivät sitten kuitenkaan käyneet. Sitten alkoi ukkostaa ja painostava ilma sai mekot liimantumaan ihoon kiinni, joten sitten en enää kehdannut sovittaa mitään. :D Hinnat olivat siinä sadan euron kummallakin puolella. Mutta tätä puotia ei voi muuta kuin suositella, ihana. :>

Eli ostettua ei siis tullut mitään... No, sentään yksi juttu, joka tarttui mukaan Beyond Retrosta. Lopuksi pettyneenä sitten päätin selata hatturivit kun mustaa hattua olen pitkään etsinyt ja tämä lähti mukaan.


Sinänsä olen tyytyväinen, että kaikki, mitä ostin oli myös ostoslistalla eikä tullut mitään heräteostoksia. Lista vaan lyhenee, enää kävelykengät, nilkkurit ja joitain takkeja löydettävänä. Myöskin hauskaa olisi ollut, jos joku mekko olisi tarttunut. Huomasin kyllä, etten edes innostunut shoppailusta samalla tavalla kuin ennen, tuntuisi niin ikävältä täyttää juurikin edes vähän tyhjentynyttä kaappia... Siksi en halua edes sitä juttua, mitä katselin H&M:ssä taannoin.

Ja sitten... mitä näin Tukholmassa. Pitkiä upeita hiuksia isoilla nutturoilla. Kasva kasva tukkanen. Ja sitten haluan vinon pidemmän otsatukan, joka sopii paremmin hattuihin. Olisinpa vielä puna- tai mustapää niin kaikki olisi täydellistä. Mutta hahhahhaa olen vannoutunut maantie että se siitä.