perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kadonneista, löytyneistä ja sotkusta

Tänään heräsin siihen kun valtavan kokoinen nokkosperhonen liihotteli ympäri huonettani. Ei hajuakaan miten se on onnistunut pääsemään sisälle. Yritin ensin ystävällismielisesti viittoilla sen ulos, mutta ei se oikein ottanut onkeensa. Lopulta päätin turvautua ikivanhaan kikkaan, tulitikku-askilla pyydystämiseen. Mihinkään tavallisen kokoiseen tulitikkuaskiin tämä perhonen ei mahtuisi, joten kaivoin esille random-laatikon pohjalta ison tulitikku-askini. Tyhjensin askin tulitikuista ja tulitikkujen seasta löysin n. 4 vuotta kateissa olleen lemppari-korvakoruni O_o Minulla ei ole pienintäkään hajua siitä, miten hemmetissä se korvakoru on päätynyt tuohon tulitikkuaskiin... Joka tapauksessa tämä antaa toivoa siitä, että voisin jonain päivänä vielä löytää kaikki ne muutkin kadonneet korvakoruni ja huivini! Tosin tavaroiden katoamisessa tuntuu aina piilevän jokin tasapaino. Yleensä jos hankkii uuden huivin, niin vanha katoaa. Tai jos löytää kadonneen korun, jokin muu hukkuu. Jännityksellä odotan mikä tulee olemaan tuon korvakorun hinta :SS



Ja aasinsilta vie siivoamiseen. Tänä keväänä painopiste on ollut kaikkialla muualla kuin siisteydessä. Ei huvita siivota, koska kirppistely on täyttänyt vaatekaappiani, eivätkä tavarat tahdo enää mahtua kunnolla minnekään. Mutta tässä sotkussa on jo vaikeaa löytää vaatteita ja totta puhuen en ole täysin vakuuttunut olevani enää edes perillä siitä kaikesta mitä omistan :( Herää vakava kysymys siitä, onko mitään järkeä omistaa yli 200 vaatetta, kun opiskelee kuvataidetta, minkä vuoksi liikkuu 24/7 rumimmissa farkuissaan ja yläosissaan. Toivoisin, että minuun iskisi jälleen se inspiraatio, millä pukeuduin Orivedellä ja onnistuin jopa olemaan sotkematta mitään vaatetta pahasti. Saattaa olla, että minultakin voi odottaa jonkinlaista tavara-listausta tulevaisuudessa, koska joku roti tähän olisi löydyttävä.



Ai niin, tietenkin heti kun olin saanut tulitikkuaskin valmiiksi perhos-jahtia varten, oli jättiperhonen mystisesti kadonnut o_O

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Mekkoinventaario osa 2

No niin! Nyt siis arkimekot!!


17. Pilkullinen mekko kirpparilta. Käytän tätä usein konjakinväristen asusteiden tai sitten punaisten valkoisilla sukkahousuilla. Siitäkin huolimatta, että tässä mekossa tuntuu usein jotenkin kömpelöltä.

18. Kummitätini ylppärimekko 70-luvulta. Vilpoisa ja kesäinen.

19. Ainoa toiselta mummoltani tullut vaatekappale. Takuuvarma syyspäivien piristäjä. :D En oo hirveesti uskaltanut käyttää, mut pitäis kyllä.

20. Vintagea, perus. :)

21. <3<3<3 kirppikseltä.

22. Virpi vanha, alunperin Zara <3

23. Zara, syksy- ja talvimekkonen. Alla käytän usein pooloa, joskus käytän neuletakkienkin kanssa.

24. Roomasta jostain mekkokaupasta moooooonta vuotta sitten. Välillä mietin tästä luopumista, koska mekko on jo tosi kulahtanut ja näyttää jo melkein läpi. Plussaa kuitenkin siitä, että tää ei rypistu koskaan, ja menee niin pieneen tilaan, että on helppo ottaa matkoille mukaan. Eikä kyllä vie kaapistakaan kun pikkuruisen tilan, ja lisäksi mulla on aina nätti olo tää päällä ( vaikka ehkä miettii kuvan perusteella, että miksi...)

25. Mummon vanha, kuvassa hyvin ryppyinen, mut tätä käytän paljon. En vaan viittiny pistää kuvaan sitä vyötä minkä kanssa tää näyttää hyvältä, koska jos oisin modaillut kaikkia mekkoja nii tässä ois menny ikuisuus.

26. Uffista. Aika harvoin käytän, kun on niin lyhyt, mut kuitenkin niin söpö. Ja mun ainoo punanen mekko..!

27. Tästä Vilan mekosta luopumista välillä mietin, kun tämäkin on liian lyhyt. Näyttää kuitenkin hyvältä eriväristen poolojen ja sukkahousujen kanssa. Niinkuin keltaisten, oranssien ja viininpunaisten.

28. Kirppu

29. Itse tehty kirppikseltä ostetusta kankaasta.

30. Tämä on nyt luopumislistalla ykkösenä. Ostin tämän H&M:ltä aikoja sitten tuon ihanan punotun yksityiskohdan takia. Se on oikeasti ihan mielettömän kaunis ja hyvin suunniteltu. Loppu mekko taas.... No joo. Toi mallihan ei pue ketään ja kangaskin on öklöä, vaikkakin "orgaanista". Mekko on myös iiiihan liian lyhyt, ja oon sitä kerran käyttänyt orivedellä, kerran ennen sitä ja kerran festareilla. Festarimekoksi oon sitä aikonutkin, mutta toisaalta mulla on jo yks siihen tarkoitukseen, joka löytyy yöpöydänlaatikosta. Peli ois kai aika selvä, mut Vera tykkää tästä. :D

31. Vintage. Tän ympärille saa tehtyä ihania väriyhdistelmiä, ja oon tätä käyttänytkin viime aikoina aika paljon. Tosin vähän vyötetympänä.

32. Yksi tän hetken lempparimekoista väriensä takia. Menee niin hienosti mustan, valkoisen, ruskean, keltaisen, melkein minkä tahansa kanssa! Uffista.

33. Tämä ompelijalla vähän korjailtu mekko on myös Uffista, ja villaa, eli ainoita talvimekkojani.

34. Lempikesämekkoni <3 H&M

35. Vintage

36. Nanso, löllöilymekkoni

Jee!

Mekkkoinventaario osa 1

Aluksi kerrottakoon, että olen taas muuttanut, ja entistä pienempiin tiloihin jälleen. Asun nyt väliaikaisesti vanhempieni kellarissa, jossa on tällainen 8 neliön huone. Sinne ei mahdu muuta vaatekaappia, kun lasten pieni vaatekaappi, joka on nyt saanut mut miettimään vielä entistäkin enemmän omistamieni vaatteiden määrää. Vähennysprojektini on edennyt hitaasti, mutta tuottanut tulosta. Mekkoja kuvatessani nimittäin laskeskelin taas kaikki vaatteeni ja kenkäni alus-, yö-, ja urheiluvaatteita sekä laukkuja, hattuja ja huiveja lukuunottamatta. Lopputulos oli 154, mikä oli positiivinen yllätys, kun ollaan lähdetty kuitenkin reippaasti yli 200 vaatteesta (ja projekti oli jatkunut jo pitkään ennen kuin ensimmäisen kerran vaatteeni laskin). Projekti tulee jatkumaan edelleen, sillä asumistilani tästä tuskin hirveästi kasvaa, ja vaikka olen luopunut suuristakin määristä vaatteita, en kyllä ole jäänyt kaipaamaan mitään.
Mietin myös sitä, että mikä oikeastaan vie tilaa kaapissani. Huomasin, että viikatut vaatteen menevät moninkertaisesti pienempään tilaan kuin roikotetut. Mikäli ikinä haluaisin roikottaa kaikkia vaatteitani, niitä pitäiti olla _vähän_. Sen lisäksi, laskin vaatteet ryhmittäin, ja huomasin, että kaikkia muita vaatteita on suht järkevä määrä, paitsi roikotettavia mekkoja (37). Ja ottaen siis huomioon, että käytän hameita paljon useammin. Tässä siis nyt kaikista mekoistani osa 1! Nyt siis saa sanoa, että jos joku ei jonkin mielestä ole säilyttämisen arvoista. Osa kaksi tulee myöhemmin, kun Tiina toivoi postauksia useammassa osassa. :D

Lajittelin mekot neljään ryhmään, tässä 3 ekaa! Pahoittelut siitä, että mekot on ihan ryttyisiä. Johtuu siitä minivaatekaapista, mihin kaikki on ängettynä. :(


BILEMEKOT

1. Hapsumekko mustana. Tämä on ainoita vaatekappaleita, joiden ostamista kahdessa värissä en kadu. Kun laittaa hapsumekon päälleen, on jo heti kreisi biltsumania päällä!! Nämä ovat Vilasta joskus kauan sitten.

2. Hapsumekko valkoisena. Yritin näyttää hapsujen liikettä, mutta sain aikaan vain suttua.

3. Virpin vanha kultamekko. Jossain vaiheessa olin luopumassa tästä, mutta onneksi en sitä tehnyt, sillä sittemmin olen käyttänyt tätä paljon kaikissa glamteemayhteyksissä, ja tän saa helposti puettua tosi kreisiksi. :)

4. Roomasta ostettu ja sittemmin pukuompelijalla muokattu ruusumekko, jonka kuviointia vaan rakastan!!

5. Tämä Uffista ostettu mekko ei oikein kuulunut mihinkään ryhmään, koska olen käyttänyt tätä niin arkena, juhlissa kuin bileissäkin. <3<3 ei mulla muuta.

6. H&M:n ruusumekko. Musta tosi nätti, vaikka toivoisin ihan vähän lisää helmaa.

7. Tämä maailman monikäyttöisin mekko on löytö Mangosta, ja kuinka mä tästä tykkäänkään.

JUHLAMEKOT

8. Itse tekemäni paljettimekko, jossa 13000 käsin yksitellen kiinnitettyä paljettia. On sanomattakin selvää, että tästä huolehdin kuin lapsesta. Sopii tietyn hillityn mallinsa vuoksi keikoille ja sukujuhlille, mutta ei aiheuta tylsyyskuolemaa kimalluksen vuoksi. :)

9. Ylppärimekkoni. Tämä Ril'sin mekko on maailman tylsin, mutta tosi potentiaalinen esiintymisasu joskus tulevaisuudessa, ja periaatteessa väriltään ja malliltaan mua tosi imarteleva. Tähän pitäisi keksiä jotain asustusideoita, kun itsekseen se on niin yksinkertainen.

10. 50-luvun vintage-mekko on yksi suosikeistani. Tätä periaatteessa voisin käyttää arkenakin, mutta nyt se on jäänyt sukujuhlakäyttöön. Bilemekon ja juhlamekon erottaa useassa tapauksessa pestävyys. :D

11. Tämä Vivien of Holloway -mekko tarvitsisi myös lisää käyttökertoja ihanuutensa takia. <3

12. Tämä puuterinvärinen mekko teetettiin Kiinassa. Valitettavasti tämä ei kyllä yhtään näytä kuvassa nyt siltä kuin oikeesti. Tämä on ihana, joskin vaatii nyt vähän pukuompelijan käsittelyä.

ILTAPUVUT

13. Tämä mummoni vanha mekko ei nyt oikeastaan kuulu mihinkään kategoriaan. Olen käyttänyt sitä erilaisissa vanhahtavissa pukeutumistilaisuuksissa, ja tämä on vaan mahtava vaate, että vaikka käyttöä ei ole usein niin aion sen säästää.

14. Tätä UFFista ostettua iltapukua olen käyttänyt tosi paljon! Se on selkäpuolelta ihana, mutta en saanut kuvaa kun unohdin rintsikat päälle ja se näytti niin törkeeltä niiden kanssa nii en viittinyt sellasta julkaista.


15. Tämä on samaten UFFista, ja kun tämän hankin, niin enpä olisi arvannut, että käytän tätä niin paljon! Tämä päällä olen ollut teemabileissä jos toisissakin.

16. Tämä on 2ndhand-liikkeestä, ja vaatii nyt pukuompelijaa. Mutta ihana. <3

Tämän vikan kategorian mekon säilön luultavasti pahvilaatikkoon lähitulevaisuudessa tilan saamiseksi.

Seuraavaksi sitten arkimekot!!