Vihreä silmämeikki ja uudenlainen lettikampaus

Tapaninpäivänä oli monenmoista syytä juhlaan ja etkoilimme meikkaillen kaverimme luona. Tässä Hannan pimeissä olosuhteissa otetut kuvat.

Asuna oli tämä mekko, joka on noissa vanhoissa kuvissa enemmän edukseen. Väriltään se on jotain näiden väliltä.

Tukan kopioin häikäilemättä yhdeltä tytöltä, jolla näin tämän kampauksen koulussa. Kampaus aloitetaan pääalaspäin tekemällä ranskanlettiä niskasta eteenpäin. Letti tehdään ihan normaalisti otsalle asti, letitetään loppuun ja sitten käännetään sivuun ja kiinnitetään pinneillä. Kampauksen muoto tulisi vielä paremmin esille, jos letin letittäisi oikein tiukaksi ja pienistä osioista, mutta mun näppäryys ei ihan vielä riittänyt tähän, ja siksi se oli siltä puolelta, jolle lettiä ei käännetty, joistain kulmista vähän hassun näköinen.

Ihana vihreä glitter-eyelinerini loppui aikoja sitten, mutta tämän mekon, punaisen tukan ja pinkin huulipunan kaveriksi oli taas aivan hirveä vihreän himo... Epäonnisen kosmetiikkashoppailun johdosta päädyin sekoittamaan niiden uusien Maybellinen voidemaisten luomivärieni turkoosia ja kultaista keskenään ja lopputuloksesta tuli upean monivivahteinen merenneitomaisen vihreä. Ensin testasin voiko näitä luomivärejä käyttää huulipunana (voi!) ja nyt tämän jälkeen sekoittelumahdollisuudet toivat vielä lisää vaihtoehtoja. Nämä ovat yksinkertaiseti aivan helvetin hyviä luomivärejä!

Niiden lisäksi luomilla sähkönsinistä glitter-eyelineria sekä perus musta rajaus, alaluomella on vihreää ja keltaista kajaalia toisiinsa sotkettuna.

Täynnä

Viime sisustuspostaukseeni Virpi kommentoi huoneeni värikkyyttä ja sitä, kuinka ilmeisesti useitakin värejä yhdistelemällä voi aikaansaada harmonisen tilan. Tässä ollaankin mun sisustusfilosofian ytimessä, mikä nyt oikein kulminoitui täydeksi ajatukseksi. Itse en usko ollenkaan niihin kokovalkoisiin tai muihinkaan tosi värimätsättyihin huoneisiin ja tiloihin, sillä elämään kuuluu aina kaikenvärisiä tavaroita ja asioita, eikä ne huoneissa hengaavat ihmisetkään kovin yksivärisiä yleensä ole. Kun keskellä valkoista huonetta on, sanotaan vaikka nyt lojumaan unohtunut kirjapino tai sininen yöpaita, ne pomppaavat siitä väripohjasta helpommin ulos ja aiheuttavat nopeammin sotkuisuuden tunteen. Jos ajattelee näitä moderneja kokovalkoisia koteja, niin mun mielestä esimerkiksi kirjahyllyt, joita suurimmassa osassa asuntoja pidän yksinä parhaimmista tunnelmanluojista, näyttävät lähinnä ahdistavan sekasotkuisilta. Värimätsäämätön tila sietää siis paremmin sotkua ja ihan vaan elämän näkymistä.

Värimätsättyyn tilaan on myös todella vaikea hankkia mitään: ilmeisesti yksi tuttavani halusi kokonaan punaisen keittiön. Ajatus siitä ihanasta lopputuloksesta on varmasti ihana ja ihmiset saavat iloa monenlaisista asioista, mutta itselleni tuollainen tuottaisi kohtuutonta päänvaivaa. Mitä, kun joku käyttöesine kuluu loppuun ja uusi pitää hankkia? On vaikeaa löytää juuri tietynpunaista esinettä. Värimätsätyssä tilassa pahinta onkin, että myös saman värin eri sävyt saattavat pompata ympäristöstä häiritsevästi, mikä ainakin omalla kohdallani joskus on tapahtunut näiden kokovalkokotien kuvia katsellessa. Mutta tämä onkin varmasti syy siihen, miksi tuon kaltainen sisustus on ihan viimeisenä itselleni jos sisustustyylejä pitää jonoon pistää.

Oma mielipiteeni siis on, että sekavärinen sisustus on moninverroin helpompi niin huoneessa elämisen kuin mahdollisten uusien hankintojenkin kannalta. Kun olen muuttanut usein, olen ollut myös kiitollinen, että huoneiden kauhean väriset kaapistot, likatahrat ja muut erikoiset jutut ovat joko hukkuneet väreihin tai mätsänneet niihin, eikä minua ole koskaan ahdistanut mikään juttu huoneissani - ei ole ollut tarvetta lähteä remontoimaan. Kun huoneessa on kaikkia värejä, jokainen väri mätsää vahingossakin johonkin toiseen väriin huoneessa. Yksi mahtavimpia vahinkomätsejä oli, kun Kallion asunnossani sinisten ja punaisten nuottivihkojen kansoittama kirjahyllyni oli kuin pienoiskopio sängystäni punaisine päiväpeitteineen ja sinipunaisine viltteineen. Itse rakastan tällaista randomiutta. <3

Muutama viikko takaperin sain huoneeseeni vihdoin sänkyni ja lampun, jotka ovat kummatkin aivan ylimitoitetun kokoisia huoneeseeni nähden, mikä aluksi vähän järkytti mutta sittemmin on tuntunut vaan entistä kotoisammalta pesältä. Halu ripustaa seinälle kuitenkin kaikkosi, huone kun on taas ihan riittävän täynnä täyttääkseen visuaalisten ärsykkeiden kiintiöni.

Tässä on melkeinpä ainesta pukeutumisnurkkaukseksi, tässä seinässä! Ihana rekkini, puolikäyttöiset vaatteet tuolilla ja korut ja peili minilipaston päällä, joka kätkee sisäänsä meikkini. Olen joskus kokenut vähän huonoa omaatuntoa siitä, että olen valinnut ko. juttuja jopa pianon yli huoneeseeni, mutta täytyy sanoa, että tämä on ihan mahtavaa arjen luksusta minulle. Tällaiseen pukeutumistilaan haluan panostaa mahdollisuuksien mukaan kaikissa tulevissa huoneissani. Kuvanottohetkellä paitapinot ovat kyllä vähän sotkuiset, tykkään nimittäin pitää aika orjallista jörjestystä tässä hölmössä turhamaisuuden tyyssijassani.

Ja tässä vastaus Virpin ihmettelemään tavaroiden vähyyteen. Kuten ollaankin puhuttu mun vaatteiden määrästä, mun huoneen ulkonäkö on taitavasti luotu illuusio vähyydestä. :D Mulla on kaksi tällaista Claes Ohlsonin n. 50X40X40 kannellista muovilaatikkoa, joissa toisessa pidän iltapukuja ja toisen kauden vaatteita, toisessa bilevaatteita ja niitä vaatteita, joiden paikkaa vaihtelen rekillä roikkuvien kanssa. Nämä laatikot toimivat mulle loistavasti, koska pystyn näin rajaamaan esillä olevien vaatteiden määrää, ja näin vähentämään liikoja vaihtoehtoja ja keskittymään vaatekaappiini. Nämä suojaavat vaatteitani ötököiltä ja näin pystyn omistamaan enemmän vaatteita, kuin mitä yhdellä kertaa käytän. Tämä on hyvä asia paitsi Suomen vuodenaikojen takia, myös sen takia, että olen nyt tullut siihen tulokseen, että kyllä mä haluan omistaa "liikaa" vaatteita, siis enemmän kuin oikeasti tarvitsisin. Mutta toisaalta olen minimalistinen niin monessa muussa asiassa, kuten nyt vaikka tässä sisustuksessa, että ehkä mulla on siihen oikeus. :)


Edellinen postaus, jossa linkki myös muihin saman aiheen setteihin.

Bodypainting osa kaksi

Tehtiinpäs bodypaintingia taas yhtenä marraskuun iltana. Hanna tässä nyt kirjoittelee meidän illanvietosta. Tällä kertaa meitä oli seitsemän hengen porukka, ja oli aika erilaista kuin viimeksi. Oli vähän kiire saada kaikki valmiiksi eikä käytetty niin paljon aikaa viininjuomiseen ja yhdessäoloon kuin kesällä. Tää johti siihen, että ei ollut ehkä niin kehollisvapauttavaa kaikille kuin ensimmäisellä kerralla. Mulle iski myös hirvee himo alkaa tehdä tätä tosissaan ja kunnolla, kun selvästi tajusi tätä tekniikkaa paremmin ja alkoi saada kunnon kuvaa aikaiseksikin. Mietin, että voisinko ikinä otaa rennosti minkään asian kohdalla? Tultiin Virpin kanssa tulokseen, että meidän on pidettävä sellasia vakavamielisiä nyt-maalataan-helvetin-hienoja-juttuja-verenmaku-suussa maalausiltoja keskenämme tai pienellä porukalla, ja sitten erikseen on nää feministikerhon kehollisuuskokoontumiset, joissa ei lopputuloksella ole sitten niin suurta väliä. Aikaa meni taas ihan tuhottomasti, eli kyllä me varmaan 6 tuntia taas maalailtiin, ja siinä ajassa moni tyyppi jäi kyllä aika kesken ja piti lopussa vetää mutkia suoraksi. Eli siis tähän illanviettotyyliseen bodypaintingiin pitää ensi kerralla oikeasti valita vähän helpommat teemat.

Tässä on kaksi kuvaa meistä kolmesta ystävyksestä!

Vasemmalla Janna ja helmikuinen puu, jossa kurkkii myös pikkuinen orava. Etupuolella jäisen turkoosia taivasta vasten on kaksi pulleavatsaista pikkulintua (tisseissä). Virpin selän pahiskalmari ulottaa lonkeronsa ympäri Virpin kroppaa. Tämä oli minusta aivan helvetin siisti idea, ja lonkerot pyörteilivät ympäriinsä Virpin kropan muotojen mukaan. Itselläni on etupuolella angstaavan karpin naama, niin että sen silmät ovat tissit. Varsinkin etupuolella mulla onnistui ihan mahtavasti toi monivärinen samea vesi, mutta näistä nyt ette tietenkään saa (harmi vaan) kuvaa.

Mutta on tää kyllä kiva laji. Ei voi muuta kuin suositella. :)

Tässä
bodypainting vol 1.

Väreistä

Innostuin yksi päivä Pinterestistä, kun päädyin yhden lempiblogeistani Pinterestiin selailemaan väriyhdistelyinspiraatioboardia. Toi blogi on tosi hyvä mitä tulee kaikkeen kehollisuus- ja feminismisettiin, mutta tyylillisesti ja värillisesti se on välillä mulle vähän liikaa. Siitä Pinterest-boardista innostuin kuitenkin niin paljon, että päädyin tekemään oman jotta saisin sieltä parhaimmat pinnattua itselleni muistiin. Ja alkoipa sitä sitten muutakin löytyä pinnattavaksi! Aloin ajatella, että väri on pukeutumisessa ehdottomasti tärkein elementti mulle. Itse en ehkä pukeudu värikkäästi, vaan pelaan ehkä enemmän neutraaleimmilla sävyillä, vaikkakin värien yhdistely on musta hauskaa. Silloin mulla on kaikkein tyylikkäin olo, kun on joku erikoinen tai uusi tai muuten vaan hyvä yhdistelmä päällä. Tässä nyt sit pohdintaa väreistä viime viikon asujen muodossal

Oli jännää huomata, miten väriyhdistelmämieltymykseni ovat muuttuneet. Tämä keltaisen ja konjakin yhdistelmä kuuluu vuosien mittaan käytetyimpiin yhdistelmiini, mutta se on alkanut näyttämään liian turvalliselta ja itsestäänselvältä. En edes pinnaillut näitä väriyhdistelmiä, vaikka ne hyvältä näyttikin. Tässä asussakin oli sellainen olo, että pitäis olla vielä jotain lisää.

Tämä tumma mintunvihreä hame on viimekeväinen löytö Imatran kirppikseltä, ja se tarjoaa monia aika herkullisia väriyhdistelmämahdollisuuksia! Kesällä se oli paljon käytössä niin vaalean mintunvihreän, viininpunaisen kuin ihan mustan ja valkoisenkin kanssa, ja konjakki näyttäisi sen kanssa myös tosi hyvältä. Tämä keltaiseen yhdistäminen oli nyt tällainen kokeilu, josta en ole ihan päättänyt tykkäänkö vai en, lähinnä vain innostuin kaikesta kokeilusta tän viikon aikana. Pinnailun tuloksena on pakko päästä kokeilemaan nudejen ja kupareiden yhdistelemistä tähän hameeseen!

Pinnailun myötä innostuin varsinkin tästä tummansinisestä vintagepaidasta, jonka hankin viime Kiinan reissulta. Se yhdistyy mielestäni nätisti niin viininpunaiseen kuin keltaiseenkin.

Tällä väri-innostumisella oli monenlaisia seurauksia. En ole oikeastaan aiemmin ajatellut aktiivisesti sitä, kuinka tärkeä asia värit oikeasti on mulle jopa muodon ja tekstuurin kustannuksella pukeutumisessa. Ja miksei tietysti muutenkin elämässä, oonhan visuaalinen tyyppi. Tää sana vilisi jo tässä tekstissä miljoona kertaa, mutta mä oikeesti koin pitkästä aikaa sellasia isoja innostumisen kokemuksia muun pukeutumisen kuin teemavaate- tai juhlapukeutumisen saralla. Toisaalta noi ihanat kuvat Pinterestissä sai mut himoamaan jos jonkinlaista kampetta ja UFFista tulikin tehtyä vähän hankintoja. Päätin itseasiassa että en ole tällä hetkellä vähennys- tai laskemiskuurilla, sillä luova vaatteiden plärääminen ja ostaminenkin käytettynä tuntuu tällä hetkellä siltä, että haluan sitä tehdä.

Näistä asukuvista heräsi monenlaisia mietteitä. Onhan ne aika vaatimattomia ja kulahtaneita. Itse painiskelen nyt sellaisten teemojen välillä, että ollako feministi ja meikkaamaton vai hullu pukunainen. Toisaalta tää meikkaamattomuus ja muunlainenkin laittamattomuus tuntuu musta hyvältä ja vaikuttaa itsetuntoon positiivisesti, mutta asujen pohja jää jotenkin vajaaksi, tai sellainen tunne mulla on. Tiedän kyllä osaavani laittautua ihan kreisin näköiseksi tarvittaessa ja rakastan sitä joka kerta, niin miksei sitä sitten tekisi useammin? Toisaalta haluaisin olla sellainen ihana ja hullu vaateharrastaja joka kulkisi päivät pitkät kreisinä, toisaalta en oikeastaan halua käyttää enempää aikaa ulkonäkööni kuin sen 10 min aamuisin kun puen. :P Jotenkin kuitenkin mieli halajaisi huolitellumpaa ja ennen kaikkea kreisimpää arkista olemusta, sellaista, että ihmiset saisivat jonkun käsityksen mun harrastuksista heti kun näkevät mut. Oon tässä ajatelllut kreisimpien lasien ostamista, huulipunan käyttämistä joka päivä (on musta kiva mielenilmaus muuten meikittömässä naamassa) ja erilaisia 0 minuutin kampauksiakin on tullut pohdittua. Pohdinpas nyt sitten lisää vielä. :)

Kirja: Hyvän mielen vaatekaappi

Mä olen ihan hulluna kaikkiin vaatekaapeista, tavaranvähennyksestä ja pukeutumisesta kertoviin kirjoihin. Hyväksi onneksi äiti kantaa niitä mun eteen selkä vääränä testilukuun. Nyt tuli pitkästä aikaa todellakin jotain lukemisen arvoista vastaan, eikä niitä kirjoja, joita mä luen koska rakastan vaan lukea uudelleen ja uudelleen, että kannattaa viikata nätisti. :D

Tämä Hyvän mielen vaatekaappi on sen Rinna Saramäen kirjoittama, joka on myös tekijänä Joka tyypin kaavakirjassa ja ilmeisesti joissain muissakin käsityökirjoissa. Se, mikä tästä kirjasta tekee erityisen, on se, että se käsittelee syväluotaavasti niin vaateteollisuuden ongelmia, vaatteiden materiaaleja ja muita laatuun vaikuttavia seikkoja sekä vaatekaapin kaaoksen hallintaa. Kirja jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen, Pahan mielen vaatekaappi, avaa seikkaperäisesti vaateteollisuuden ongelmia. Huomionarvoista on, että monet kirjassa esitetyt ongelmat ja ratkaisukeinot perustuvat laskelmiin ja arvioihin, sillä yritykset pyrkivät piilottamaan niin tehokkaasti epäeettistä toimintaansa. Saramäki alleviivaa, että jos monimutkainen suunnitteluprosessi on mahdollista vetää useiden maiden ja välikäsien läpi, niin ei pitäisi olla mitään ongelmaa siirtää eettisiin työoloihin liittyvää informaatiota!

Itselleni kaikkein herättävimpiä olivat laskelmat siitä, että eettisestikään tuotettu vaate ei olisi pahan hintainen, jos niitä tuotettaisiin samalla volyymillä kuin perus ketjuvaatteita. Oli yllättävää ja herättävää lukea siitä, kuinka tiukasti shoppailumania ja eettisyys oikeastaan kytkeytyvätkin yhteen: koska raha määrää yritysten toimintaa, ja kuluttajat ihan oikeasti etsivät sitä kaikkein halvinta toppia, asiaan ei tule muutosta. Rahavirrat tulisi suunnata ekologiseen tuotantoon. Itselleni iski jälleen kerran se päätös, että en enää osta halpakaupoista. Jotenkin ne vaatteet ja niiden synty aina ajan myötä kuitenkin abstrahoituu eikä siihen enää haluaisi uskoa, että katsotaan kuinka kauan tällä kertaa päätöksessä pysytään.

Olen aina ajatellut, että sekä eettiseltä että ekologiselta kannalta kirppisostos on kaikkein paras, mutta itseasiassa eettisyyden kannalta ei oikeastaan näin olekaan. Jotta eettisiä vaatteita alettaisiin tuottamaan järkeviä määriä, ihmisten pitäisi oikeasti alkaa ostaa niitä. Tällä hetkellä se ei ole mun budjetilla mahdollista, mutta jos joskus on niin aion kyllä toteuttaa tätä neuvoa. Epätoivo tietty meinaa iskeä, kun ajattelee, että tämäkin päätös pitäisi saada läpi niille jotka eniten shoppailee jotta muutos tapahtuisi. Mitenkähän eettisyyden voisi saada kuulostamaan niin mediaseksikkäältä, että esim. perusbloggarit eivät enää muita vaatteita kuluttaisikaan?

Toinen osio Hyvän mielen vaatekaappi keskittyy kaaoksen hallintaan ja vähentämiseen, tyylin löytämiseen ja shoppailuun. Siinä suositellaan mm. Project 333:sta, joka onkin ihan hyvä vähennysmetodi. Tästä päällimmäisenä jäi mieleen se, että jos on pakko ostaa, niin se tyhjyyden tunne ei ole vaatekaapissa vaan jossain muualla. Näiden ajatusten kanssa painiskelen itse juuri tällä hetkellä, muuten tämä toinen puolisko oli kaltaiselleni vaate- ja järjestelyfriikille juurikin sellaista nautintoluettavaa, josta ei juuri mitään opi.

Kirja on siis todella kattava paketti. Täytyy kyllä sanoa, että ajoittain sen jutusteleva tyyli on hiukan liiankin jutusteleva mun makuun, ja joitain taitollisia ongelmia siinä on. Välillä kun tulee jotain tekstin sekaan lomittuvaa pienempää tekstiä tai tilastoa, ei oikein meinaa tajuta, missä juttu jatkuu. Suosittelen kuitenkin lämpimästi!

Hetki ennen kaverin synttäreitä

Oltiin menossa kaverin synttäreille, ja törmättiin yhteen toiseen vieraaseen matkalla. Hän sai sitten pidellä meidän kukkia ja kamoja ja tehdä O_o ilmeitä meidän ottaessa kuvia toisistamme. :D Normiharrastukset. Pointtina oli ennen kaikkea ottaa kuvia meidän uusista jutuista.

Tämä on toinen niistä viime keväänä Imatran kirppikseltä ostamistani pitkistä välikausitakeista tämän ohella. Tää trenssi on näistä lämpimämpi, tän alle kun laittaa neuleen niin mun tavoite on pärjätä tällä marraskuulle, niin että en olisi talvitakissani ihan kuutta kuukautta putkeen vaikka se ihana onkin.

Selänkin ykstyiskohdat on ihania, ja tää on ilmeisesti ihan käyttämätön kasaritakki!

Takki on itseasiassa aika monta kokoa liian iso, mutta vyön kanssa toimii hyvin ja itseasiassa tykkään tästä tällein auki roikkumassakin - kivat bädärivibat.


Virpillä taas uutta asussa on... korvikset!!! (nyt vaihtuu Virpin narratiiviin) Halusin epätoivoisesti pukeutua jotenkin värikkäästi, ja välttää kokomustaa, joten luonnollisesti päädyin viime hetkellä vaihtamaan värikkään printtipaitiksen mustaan... Sentään korviin, kenkiin ja kaulalle löytyi kosketus väriä!

Teen tän ihme jalan-nosto-koukistus-asennon aina! Mistä se oikeen tulee???

Ja nää korvikset... Puhdasta rakkautta <3 Löysin nää Helsinkiläisestä design-vaatteita second-handina myyvästä liikkeestä Amadosta. Se on ihan kiva puoti, vaikkakin tyyris. Mutta suht. halpaakin löyty, nää korut tais olla 11 egee pari. Ostin myös toiset samantyyliset, mutta vähän pienemmät ja vaaleansiniset.

Miten voi olla jotain näin täydellisen överiä ja ihanaa!

ps. oli ihanat juhlat :)

Huone, jonne saa tulla kuka tahansa milloin tahansa

Viime postauksessa mainitsin tästä uudesta kämpästä, joka on vain vaatimaton soluhuone, mutta kuitenkin aika ihana. Pystyn kävelemään niin juna-asemalle, keskustaan kuin koulullekin, parvekkeelta on järvinäköala ja muutenkin asunto on mun kriteereillä aika hulppea. Heti muuton jälkeen monet fyysiset oireet, joista viime aikoina olin kärsinyt, kuten kuume, paranivat ja muutenkin rentouduin. Asunnottomuutta ja muiden kodeissa hengailua kestää siis kerrallaan kokemukseni mukaan noin puoli vuotta. Kaikki vanhat tavarani ja kodintekstiilini ovat taas paikallaan ja ne saavat huoneen kuin huoneen tuntumaan kodilta!

Nyt piti kuitenkin kertoa mun uusista minimalistisista oivalluksista mitä tulee sisustamiseen. Aiemmin mun sisustusfilosofiasta oon kirjoittanut tässä ja tässä. Vaateminimalismista horisen aika paljonkin ja se liittyy ehkä konkreettisemmin tavaran määrään ja vähentämiseen, mutta sisustuksen saralla tavoitteena mulla on elämän helppous ja yksinkertaisuus.

Otsikko tulee siitä, että olen ollut aika paljon läheisissä tekemisissä ihmisten kanssa, jotka tykkäävät kutsua vieraita, mutta ovat aivan älyttömässä stressissä noin viikon ennen niiden saapumista. Tämä on tietty ihan fine jos tykkää tehdä asioita tolla tavalla, mutta itselleni se aiheuttaa stressiä ja pahaa mieltä, joten olen päätynyt järjestelemään asiat niin, että kotini mahdollistaa maksimaalisen ajankäytön pianonsoittoon, kavereiden tapaamiseen ja rentoutumiseen. Toisin sanoen olen etsinyt tekniikoita, joiden avulla kotitöitä ei tarvitse tehdä ikinä. Valehtelematta ainoat kotityöt, joita säännöllisesti teen ovat tiskaus ja pyykkäys, ja silti huoneeni näyttää nykyään aina tältä kuin näissä kuvissa, sillä erotuksella että petasin sängyn teitä varten kuitenkin. Siivoamista en tee, imuroinkin ehkä n. kerran neljässä kuukaudessa. Huoneeseeni on tervetullut kuka tahansa milloin tahansa ilman mitään erityistoimia, ja minulle on tosi tärkeää, että kaverini voivat kulkea sisään ja ulos kämpässäni vapaasti, vaikkakin aika harvoinhan sitä nyt tapahtuu kun asun eri paikkakunnalla (Tampereella).

Miten tämä on sitten mahdollista? Ykkösenä on tietenkin varmaan standardien laskeminen. Kotonani mikään ei kiillä puhtauttaan, enkä aio sitä hävetä. Kakkosena tulee tavaran vähentäminen. Kaikella on paikkansa ja myös laitan kaiken paikalleen heti käytön jälkeen, esimerkiksi illalla kun riisun vaatteet ripustan ne omiin henkareihinsa tuossa rekillä. Näin missään ei pyöri mitään ylimääräistä sälää. Tavaran ja varsinkin tekstiilien määrä korreloi suoraan myös imuroinnin ym. tarpeeseen, joten säilytänkin nykyään tosi paljon vaatteita muovilaatikoissa ja olen minimoinut tekstiilien määrän.

Olen siis onnistunut luomaan sellaisen asumisen tavan, että pystyn käyttämään 12 tuntia päivästä asioihin joista todella nautin ja jotka ovat tärkeitä ja kotonani vain makaamaan ja palautumaan rasituksesta. Minimalismissa onkin siis erityisesti kyse asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta, ja itselläni kodin puunaaminen ei ole korkeimmalla siinä listassa, vaikka haluankin nauttia kauniista asuinympäristöstä. Sen sijaan nautin vielä enemmän siitä ajatuksesta, että kotini ovet ovat aina auki. Joku tietty tavaran määrä ei ole siis päämäärä tai itse tarkoitus, vaikka tässäkin projektissa vähentäminen on toki aikaansaanut hyviä tuloksia.

Vähän kommenttia tästä IKEA:n rekistä: se on aivan ihana, mutta nyt muutaman muuton jälkeen ruuvien urat ovat niin kuluneet, että tätä ei enää välttämättä montaa kertaa pureta ja kasata. :( Ärsyttää, kun olin ajatellut että hyvällä pidolla tällainen metallinen esine olisi ikuinen vaikka olikin halpa. Tästä voi taas oppia jotain.

Huone näyttää varsin korkealta varsinkin kun minulla ei ole vielä sänkyä täällä, vaan pelkkä patja. Mulla on myös sellaset autistiset aivot, että en oikein kestä mitään ärsykkeitä, joten en pidä ikinä mitään seinällä. Nyt tossa on kuitenkin niin iso valkoinen tila, että vois melkein ripustaa jotain, kun täällä ei ole mitään halkeamia tai muitakaan yksityiskohtia seinässä, mitä kaltaiseni minimalististen visuaalisten ärsykkeiden tykkääjä voisi ilokseen tuijotella.

Tyytymättömyydestä

Aloitetaanpa tämä postaus näillä kahdella uudella hankinnalla. Kiltti äitini osti minulle nämä kengät ja hameen pari viikkoa sitten, kun vietimme serkkuni ja tätini kanssa hengailupäivää kaupungilla. En ole pitkään aikaan ostanut mitään noin kallista ns. turhaa itselleni, tai ylipäänsä ostanut mitään lukuunottamatta muutamaa kesän alussa ostamaani paitaa ja pieniä kirppisostoksia silloin tällöin. Tuntui siis todella omituiselta kantaa jotain kassalle kaupassa, ei vähiten siksi, että minulla ei oikeasti olisi varaa tällaiseen. Kengät on Vagabondin mokkaiset kiinakenkätyyliset matalat kengät, joita olenkin jo käyttänyt paljon, sillä mustat kenkäni ovat kaikki niin kovalla kulutuksella että näemmä tällaisia perus arkikenkiä voisi olla mulla vaikka kuinka monet, vaikka aluksi vähän epäilinkin näiden tarvetta. Hame oli enempi hupiostos, se on Cosista, joka oli todella positiivinen yllätys. Sieltä löytyi kivoja materiaaleja ja tyylikkäitä taitettuja värisävyjä, siis paljon sellaisia juttuja mistä tykkäisin ja laatuvaikutelma ylipäänsä oli hyvä. Tämä tummanvioletti kellohame on 100% villaa, ja sana jolla tätä kuvailisin on ehdottomasti ylellinen. Ja eikä mulla loppujen lopuksi ollut kuin 3 talvihametta, että ihan kiva hankinta kuitenkin.

Kuten kirjoitin, kassalle tällaisten kalliimpien juttujen kanssa meneminen tuntui oudolta. Täytyy kuitenkin sanoa, että päivän jälkeen oli hemmoteltu ja hyvä olo, mikä liittyi näiden ostosten ohella tietysti myös hengailuun ja mm. sushin syömiseen. Olin myös innoissani näistä vaatteista ja mietin villinä kaikkia kivoja asukokonaisuuksia, mihin ne voisin sijoittaa, ylipäänsä olin iloinen uusista vaatteista. Kuitenkin jo noin viikon jälkeen kumpikin hankinta oli alkanut tuntua arkiselta, ihan niin kuin kaikki muukin kaapissani. Aloin tuntea uudestaan tyytymättömyyttä, joka on nostellut vaivihkaa päätään jo koko tämän syksyn aikana, tyytymättömyyttä kaikkiin mun vaatteisiin ja vaatekaappiin, hiuksiini, naamaani ja vartalooni. Tässä vaiheessa kuitenkin aloin herätellä itseäni, sillä olin juuri saanut kaksi todella mun tyyppistä vaatetta jotka vielä sopivat saumattomasti mun vaatekaappiin. Kun tekee niin hyvän hankinnan, luulisi että se tyytymättömyyden tunne katoaisi ja että vaatekaapilla olisi pidempään raikastettu olo kaikkien uusien yhdistelmien myötä. Olen kuitenkin koko syksyn ravaillut Tampereen kirppiksillä, josko löytyisi jotain parempaa, eikä se loppunut tähän.

Kun pohdiskelin asiaa edelleen löysin itsestäni yllättävää tyytymättömyyttä. Tajusin, että olen taas sortunut siihen ajatusmalliin, että kun olen ostamassa jotain vaatetta tai haaveilen siitä, ajattelen että millaista mun elämä olisi sen vaatteen kanssa. Se elämä on tietenkin ihan mielettömän glamöröösiä ja olen siinä elämässä sairaan cool ja hyvännäköinen. Sitten kun se vaate on kaapissa, se liittyy jotenkin vahvemmin tähän hetkeen ja mun oikeeseen elämään, joka onkin sitten aika atavallista. Huomasin taas haaveilevani, että olisin laihempi, kauniimpi ja kreisimpi, mikä yllätti aika tavalla, koska mun elämä on nyt just aika uomillaan eikä minkään pitäisi aiheuttaa tyytymättömyyttä: paikkani Tampereella on alkanut löytymään, opiskelu ja soittaminen on kivaa ja mielekästä vaikkakin hankalaa tietysti myös, ei ole enää parisuhdetta joka repisi mua kahden kaupungin välillä, on kivoja uusia kamarimusiikkikokoonpanoja ja kirsikkana kakun päälle sain vielä ihan mahtavan kämpän.

Eilen sitten päädyin katsomaan Areenasta dokumentin lasten ja nuorten koko ajan aikaistuvasta seksualisoinnista. Aika hölmö dokumentti se oli osittain, varsinkin poikien näkökulmasta asiaa käsiteltiin sanalla sanoen yleistävästi ja rankalla kädellä yksinkertaistaen. Kuitenkin katsoessani niitä esimerkkejä perus mainoksista ja musiikkivideoista palaset jotenkin loksahtelivat paikoilleen ja tajusin kuinka paljon tällaisessa yhteiskunnassa ja tällaisen mainstreamkulttuurin keskellä eläminen ahdistaa mua. Olin jotenkin unohtanut ajatella, että voisin ahdistua niistä sukupuolirooleista mitä meille tuputetaan näin paljon, kun ystäväni ovat kuitenkin asioiden suhteen aika valveutuneita ja olemme myös monet feministisesti harrastuneita. Dokumentin loppukohtauksessa yksi tyttö sanoi "Take back your beauty!" ja täytyy sanoa, että kyynelehdin vähäsen, vaikka olikin ihan hölmö pieni dokumentti.

Jotenkin siis taas avautui vähän enemmän tää shoppailun, tyytymättömyyden ja huonon itsetunnon liitto. Mun vaatekaapissahan ei siis ole mitään vikaa, vaan näemmä taas enempi päässä. Tää markkinointikoneisto on kyllä niin helvetin salakavala, että huonon itsetunnon hetket kääntyy huomaamatta shoppailutarpeeksi tällaisenkin ihmisen kuin mun päässä, joka yrittää ajatella näitä asioita kriittisesti 24/7. Tulin siihen tulokseen, että ylimääräisellä shoppailulla yritetään tosi usein paikata tyytymättömyyttä, ei ehkä aina tän tason kun mitä mä nyt olen viime aikoina kokenut, mutta ihan sellasta "ens viikonloppuna haluun bailata vielä nätimmässä mekossa" -tasoistakin. Toivoisin, että ihmisiä voisi jotenkin herätellä.

Onnekseni täytyy sanoa, että shoppailemaan en ole nyt sitten kuitenkaan päätynyt, vaikka olen kirppiksiä kiertänyt enemmän kuin laki sallii. On aika kivaa tietää nykyään niin tarkasti mikä sopii, että harvemmin mitään löytyy. Eilen myös siivoilin taas vaatekaappiani, ja vaihtelin näkyvillä ja piilossa olevien vaatteiden paikkoja. Sovittelin vaatteita ja tajusin sadannen miljoonannen kerran, ettei se 30. samanmallinen paita enää muuta mitään. Viime viikolla kiharsin tukkani ja sen jälkeen olinkin taas aika tyytyväinen mun hiusten luonnolliseen tekstuuriin ja liukuväriin hennan ja mun oman värin välillä (vaikka tästä hiusten värjäämisestäkin arkimeikkaamattomana feministinä koen milloin minkäkinlaista kriisiä). Toistelin mielessäni niitä kaikkia minimalismimantroja jotka on vuosien aikana syöpyneet aivoihin (tämän hetkinen lemppari: Embrace the thought of one. One winter coat, one school bag... Mistä lie tarttunut). Kaikki on siis ihan fine, mutta pitääpä taas kiinnittää huomiota paremmin näihin salakavalasti tajuntaan luikerteleviin tyhmiin ajatuksiin. Ja sen lisäksi käyttää noita uusia vaatteita ja innostua niistä kympillä, niinkuin ne ansaitsee!

Tupareissa

Tämä on toinen niistä Imatran kirppikseltä löydetyistä pitkistä takeista. Se on kasaria ja mulle aika reippaasti liian iso, joten muokkasin sitä poistamalla olkatoppaukset ja tekemällä hartioille laskokset. Oon käyttänyt sitä leveän vyön kanssa ja noin auki päällä vapaana ja ylisuurena roikkumassa. Jotenkin tällä hetkellä inspiroi löysät vaatteet ensimmäistä kertaa ikinä - tän nimenomaisen takin kohdalla erityisesti tohon väriin hukuttautuminen!

Tämä on toinen näistä joskus 2007 ostetuista hapsumekoistani hameeksi hakaneulattuna. Muutoin onkin sitten päällä erinäisiä lemppareita. Tällä hetkellä tykkään myös ihan sikana käyttää pelkkää hulipunaa (mineraalimeikin ja poskipunan ohella).

Lopuksi pari kuvaa siitä, mistä hapsuissa on kyse.

Vaihteeksi Hannan vaatematikkaa

Laitanpa siis nyt tähän vuorostani oman kaappini strategiset mitat, vaikka vähän nööpeliltä tuntuukin Virpin supersaavutuksen jälkeen...

Mekot 31
Hameet 24
Paidat 27
Kengät 20
Takit 7
Housut 6
Jakut 3
Haalarit 1
Neuleet 7

Yhteensä 126 vaatetta. Itseasiassa jopa vähän huojennuin tästä tuloksesta, sillä olen huomenna menossa kirppikselle myymään, ja taas kävi niin, että pari jo myytäviin siirrettyä vaatetta palasi takaisin.

Oikeastaan viimeisen vuoden aikana vaatekaappini on koko ajan jojoillut 120 ja 130 välillä, mikä kertoo siitä, että liikenne sisään on tällä hetkellä liian suurta.

Tämä vaatteiden vähentäminen ja siitä jatkuva kohkaaminen saattaa vaikuttaa vähän naurettavalta, mutta hymy hyytyy nyt kun oon Helsinki-kesän jälkeen muuttamassa Tampereelle takaisin ylihuomenna - junassa. Väliaikaistakin väliaikaisemman vanhempien luona vietetyn kesän jälkeen muutan takaisin kummivanhemmille, kunnes saan Toasilta kämpän, jolloin loput tavarat seuraavat perässäni. Tosin eipä sekään kovin pysyvää ole, kun toive on lähteä vuoden päästä vaihtoon.

Kiertolaisen elämä ja omistaminen eivät oikein sovi yhteen, mutta nyt kun olen kesän täällä vanhempien luona melkein koko omaisuuteni kanssa viettänyt, niin täytyy sanoa, että mä kyllä muistan kaiken mitä omistan. Ei sillä, etteikö turhiakin asioita olisi, mutta jos lähden karsimaan niin sitten pitäisi luopua tavaroista luokkaa: ensimmäiseltä Kiinan-reissulta ostettu shottejen juomiseen tarkkoitettu teeastiasto, Yo-mekko, ja kaikennäköinen omasuunnittelema tai muuten tunnearvollinen kama kuten päiväkirjat. Eikä näistä luopuminen oikein tunnu oikealta. Mulla on ihana omaisuus, ja ongelma on vaan se, että mä en ole asettumassa vielä vuosiin minnekään. Hirvittää tavaroiden raahaaminen ympäri maailmaa, ja tavallaan haluaisin asettua. Toisaalta, haluanko asettua tavaran vuoksi? Se nyt ei ainakaan ole mikään syy.

Vaatteiden suhteen ongelma on tämä dilemma: haluanko olla järkevä ja tyylikäs vähällä toimeen tuleva cool henkilö, vai vaatehullu sekopää, jonka vaatekaapista löytyy kaikki teemabilevermeet? Mun silmissä kummatkin vaihtoehdot on yhtä helvetin siistejä. Esimerkkinä pohdinnasta tämä seuraava hassu paita, jonka ostin Jyväskylästä. Tällainen 70-luvun slipoveri se on, ja näyttää aivan törkeen 70-lukulaiselta ja hullulta ilman rintsikoita. En kyllä ole käyttänyt enkä tule käyttämään tätä luultavasti missään, mutta mun oli pakko ostaa se ja oon joka kerta silleen hihhihhii kun nään sen. Cool henkilö päässäni sanoo "Tuu järkiisi!" ja sekopää sanoo "Sehän on niin pienikin, ei vie paljon tilaa!".

Yritän nyt ehkä olla vähän kelaamatta tätä karsintaa hetkeen. Se, mikä kuitenkin vaikuttaa vaatteiden sisäänvirtaukseen todella paljon, on "puuttuvat vaatteet". Kierrän kaupoissa pelkästään hakemassa jotain tiettyä, ja se tietty on ollut jo vuosia keltainen hame. Sitä ei ole toistaiseksi löytynyt, mutta tätä vuonna sen sijaan näiltä retkiltä on mukaan tarttunut paitoja ja mekkoja. Mahtavaa on se, ettei listalla ole kuitenkaan mitään muuta, sillä löysin Imatran kirppikseltä mahtavat pitkät välikausitakit (kyllä, valitettavasti monikossa...).

Tällasta taunnanvirtahorinaa tänään! :)

Kirppistelyä kotona ja muualla

Tässä kevään aikana on tosiaan tullut karsittua aika paljon tavaraa, joten on pitänyt keksiä, missäs siitä tavarsat eroon pääsisi. Ennen yleensä vain kutsuin ystävät kylään ja lahjoitin kaiken pois ilmaiseksi, mutta vuosien saatossa on pois lähtevä tavara alkanut karsiutua sen verran hyvälaatuisiin vaatteisiin, etten enää raaski niistä ilmaiseksi luopua.

Koska täkäläisten kirppispöytien hinnat tuntuvat varsin tyyriiltä sijoitukselta (30e/viikko), päätin järjestää pienen kotikirpparin. Facebookiin eventti pystyyn, vähän purtavaa ja juotavaa vieraille tarjoiltavaksi ja tavarat esille.

Pöytä, yöpöytä ja naulakko on tyhjennetty omista tavaroista ja täytetty myytävillä.

Kurkistus yöpöydän tarjontaan.

Lisäksi takkinaulakossa on omat takit korvattu myytävillä.

Menekki oli ihan tyydyttävää: kävijoitä kävi vähemmän kuin olin odottanut, eivätkä monet heistä löytäneet ostettavaa, mutta tästä huolimatta yhteispotti kertyi ihan tyydyttäväksi (ja mikä tärkeintä, kattoi tarjoilukulut!).Hinnat olen pitänyt matalina: perusvaattesta olen pyytänyt yleensä 1-2 euroa ja hienommista yksilöistä viittä. Tärkeintä on kuitenkin päästä vaatteista eroon, vaikka pieni korvaus kukkaroa lämmittääkin.

Kirppispäivään sopien kaivoin esiin basaarihenkiset haaremihousut ja päähän sidoin sinisen huivini.

Tuon sinivalkoisen huivin kanssa haluan aina käyttää punaista huulipunaa, ja sitten koen oloni oikein Ranskan vallankumoukselliseksi.

Olen nyt hullaantunut näihin huiveihin: keväästä kesään suorastaan elin turbaani (tai muu huivi-yritelmä) päässäni. Superhelppoja ja nopeita laittaa, peittävät likaiset hiukset ja saavat kenet tahansa näyttämään laittautuneelta.

Kirppispäivän jälkeen poistuin vielä ulos istuskelemaan kavereiden kanssa. Rakastan tuota pronssista huivia noiden konjakinruskeiden sandaalejen kanssa! <3

Heinäkuun 9. menimme myös Hannan ja muutaman muun ystävän kera myymään Kallion puistokirppiskelle, mutta siellä kävi myynti todella hitaasti. Ollaan teoretisoitu keskenämme, että tällaiset pop-up kirppis -tapahtumat tuntuvat houkuttelevan enemmän myyjiä kuin ostajia. Itse sain myytyä vain vajaalla parillakympillä ja iso kassillinen vaatteita oli roudattava takaisin kotiin. Ensi kerralla pitää lähteä liikkeelle varautuen hitaaseen myyntiin ja ajatellen päivää pikemminkin sellaisena "puisto-hengaus-picnic"-päivänä.

Tällä hetkellä minulla on vielä iso kassillinen vaatteita, enkä oikeen tiedä missä niitä lähtisin myymään. Siivouspäiväkin osuu aika ikävästi juuri muuttoni kohdille, joten en välttämättä ehdi sinnekään. Ja siivouspäivästä olen kuullut samaa kuin tuosta pop-up kirppiksestä, eli myyjiä piisaa, mutta ostajia ei niinkään. Ehkä pitäisi vaan jo luovuttaa ja viedä jäljellä olevat vaatteet UFF:in laatikkoon...

Viime aikojen edustusta!

Tällä viikolla pääsin laittautumaan kunnolla kahdesti! Ensin mulla oli soolokonsertti Arkadia International Bookshopissa torstaina. Halusin pukeutua 20-luvun kapinallisesti, sillä soitin Debussyä sekä ranskalaista barokkia, jota ei yleensä soiteta pianolla - vallankumouksellinen ohjelma siis. Laitoin tämän Lontoosta viime talvena ostetun 80-luvun mekon, joka ei kyllä oikein pääse kuvissa oikeuksiinsa. Liikkeessä tulee paremmin ilmi sen väljyys ja helma, joka laskeutuu epäsymmetrisesti. Paikalla oli varmaan 40 hengen yleisö, mikä oli tosi jees! Harmittaa vähän, että olen ollut niin laiska bloggari ettei esiintymisasuista okein ole dokumentaatiota näiltä vuosilta. Olisi kiinnostavaa katsoa, onko tyyli muuttunut ajan kuluessa.

Sitten juhlittiinkin ystävän häitä, jonne menin bestful-Anin kanssa. Päätin kerrankin näyttää feministiltä ja pukeuduin tavoistani poiketen housuihin. Äiti osti nämä mulle itsekseen yhden käsityölehden sample-myynnistä, ja tykkään tästä 40-luvun hengestä ihan sikana! Yritin saada meikkiin sellasta filmitähti-tunnelmaa housujen vastapainoksi, mutta siitä ei tullut napsaistua kuvaa. Kaikki muut jutut päällä onkin sit vanhoja.

Jee, olipa kiva viikko!