sunnuntai 11. elokuuta 2013

Viime aikojen edustusta!

Tällä viikolla pääsin laittautumaan kunnolla kahdesti! Ensin mulla oli soolokonsertti Arkadia International Bookshopissa torstaina. Halusin pukeutua 20-luvun kapinallisesti, sillä soitin Debussyä sekä ranskalaista barokkia, jota ei yleensä soiteta pianolla - vallankumouksellinen ohjelma siis. Laitoin tämän Lontoosta viime talvena ostetun 80-luvun mekon, joka ei kyllä oikein pääse kuvissa oikeuksiinsa. Liikkeessä tulee paremmin ilmi sen väljyys ja helma, joka laskeutuu epäsymmetrisesti. Paikalla oli varmaan 40 hengen yleisö, mikä oli tosi jees! Harmittaa vähän, että olen ollut niin laiska bloggari ettei esiintymisasuista okein ole dokumentaatiota näiltä vuosilta. Olisi kiinnostavaa katsoa, onko tyyli muuttunut ajan kuluessa.



Sitten juhlittiinkin ystävän häitä, jonne menin bestful-Anin kanssa. Päätin kerrankin näyttää feministiltä ja pukeuduin tavoistani poiketen housuihin. Äiti osti nämä mulle itsekseen yhden käsityölehden sample-myynnistä, ja tykkään tästä 40-luvun hengestä ihan sikana! Yritin saada meikkiin sellasta filmitähti-tunnelmaa housujen vastapainoksi, mutta siitä ei tullut napsaistua kuvaa. Kaikki muut jutut päällä onkin sit vanhoja.



Jee, olipa kiva viikko!

8 kommenttia:

  1. Jee jee! me näytetään jotenki aika aikuisilta...haluisin kans sulta jotan näitä kuvia, koska ainut mikä mulla on itestäni on se vessanpeilikuva :/ /bestful-ani

    VastaaPoista
  2. ääkkkssss pitää alkaa varomaan tota aikuisuutta.

    -h

    VastaaPoista
  3. Mut vitsit näytätte molemmat tyylikkäiltä ja ihanilta! Ehkä aikuisuus on sen hinta :D

    VastaaPoista
  4. Hei. Sulla on tosi kauniit hiukset, juuri semmonen oranssi sävy jota tavoittelen. Muistatko millä olet värjännyt? Itse värjäilen kasviväreillä, googlettamalla Santen bronze-sävyä löysin tänne teidänkin sivulle.

    VastaaPoista
  5. Moi! Kiitti! Mulla on Santén flame red, eli se kuparinen. Vanhoista postauksista selaamalla näkee millanen mun luonnollinen väri on, niin voi vertailla et millainen tulis sit sulle. Mä keitän nykyään värin punaviinin kanssa, eli keitän eka ensin vettä hiukan, heitän hennat sekaan ja lopun nesteen laitan punaviinistä. Mun tukkaan menee kaks pakettia ja noin puol pulloa viiniä, eli jos käytät yhen paketin niin neljäsosaviinipullollinen riittänee. Toi viini on vaikuttanut oleellisesti lopputulokseen, sekä sävyyn että kestävyyteen. Muuten tolla flame redillä tuli tosi paljon hillitympi ja nopeammin poiskuluva lopputulos. Toivottavasti oli apua!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kovasti!! :) Katselinkin noita vanhoja postauksia, ja ainakin kuvien perusteella näyttää et meidän luonnollinen väri olis hyvin pitkälti samanlainen. Oh, tää antaa toivoa, oon pelännyt et en ikinä saa enää noin kirkasta, kun en haluu vaalentaa ja käyttää "tavis"värejä. Kiitos, oli apua! :)

    VastaaPoista
  7. Ainiin, ja kannattaa antaa sen olla 3 tuntia, ja yrittää pitää lämpimänä, mä laitoin viimeks folion siihen päälle. :)

    VastaaPoista