tiistai 13. lokakuuta 2009

Back to school

Koulu alkoikin jo elokuussa, mutta minäpä kirjoitan siitä tyylikkäästi kaksi kuukautta myöhässä. Uudessa koulussa ensimmäiset kolme kuukautta ovat kaikista tärkeimmät. Niiden aikana voi laittautua aika lailla voi alittautua aika lailla miten huvittaa, mutta kun kolme kuukautta on kulunut umpeen ovat koulutoverit saaneet jo jonkinlaisen käsityksen tyylistäsi (koska kaikilla tietenkin riittää energiaa ja mielenkiintoa kytätä toistensa pukeutumista...). Jos olet siis ensimmäiset kolme kuukautta kulkenut kouluun farkuissa, teepparissa ja tennareissa, voit huomata saavasi outoja katseita kun neljännellä kuulla keksitkin kokeilla korkkareita ja pillihametta. Pitää siis olla tarkkana, jotta ehtii ensimmäisen kolmen kuukauden aikana koluta läpi koko tyyli-spectruminsa ja kokeilla kaikkea kummalistakin, jottei myöhemmin ala kokea paineita muotissa pysymiseen.

Minä aloitin uuden syksyn melko virallisella linjalla: siistejä housuja ja jakkutakkeja. Erityisen kovassa (miltei päivittäisessä) käytössä oli musta jakku-takkini, se tuntui tekevän joka asusta täydellisen. Jakku oli itse asiassa niin kovassa käytössä, että minulta taisi jäädä käyttämättä kaikki muut (m,elko lukuisat) loppukesä-alkysyksy takkini), voihan räkä :/ Ja nyt alkaa olla jo niin kylmä, että noiden käyttöönottoa saa taas odotella ensi kevääseen. Kaiholla musitelen sitä aikaa, kun tarkenin kylmässä niin hvyin, että pystyin talvisinkin käyttämään kesätakkeja, jos vain asustin ne villapaidalla.

Miehekästä ja virallista:





paita: H&M
housut: H&M
huivi: lahja
takki: viktopr&rolf for H&M
kengät: gabor







Naisellista ja virallista:





vaimari: H&M
hame: H&M
takki: viktor&rolf for H&M
kengät: Tamaris
korvakorut: vila





Kengät tuovat mukavaa vaihtelua jotenkin vähän surullisen henkkamaukka-painotteisille listoilleni... Nuo kengät ovat muuten molemmat aikas uusia ostoksia. Syksyn alussa kävin ostamassa itselleni kolmet kävelykengät (kaikki mieskenkä-tyyppiä tietenkin). Kolmet kengät samalla kertaa (ja kaikki vieläpä mustia samantyyppisiä kävelykenkiä) kuulostaa jotenkin todella paljolta, mutta kun minä piru vieköön käytän mustia kävelykenkiä jatkuvasti. Viimeksi kun oli käytössä vain yhdet, niin ne menivät vuodessa rikki. Kengät tarvitsevat kuitenkin lepoa, eikä samoja kenkiä kuuluisi käyttää joka päivä.

Syksyn alku siis kului aika lailla kahden ylemmän esimerkin mukaisissa asuissa. Jakkutakissa, mieskengissä ja siistissä ala-osassa. Räjähtänyt tukka sentään toi vähän rentoutta lookiin.

2 kommenttia: