keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Terveiset Berliinistä!

Aikaa on ollut niin niukalti, etten ole ollenkaan ehtinyt kirjoittaa lokakuisesta Berliinin matkastani. Sanoisin kaupungista, että se avautuu aika hitaasti. Hienot asiat on siellä vähän piilossa niinkuin Helsingissäkin kaiken arkisemman seassa.

Matkan tarkoitus oli käydä vintagekaupoissa, homobaareissa ja konsertissa. Paljon emme kuitenkaan shoppailleet, vaikka siihen käytettiin tosi paljon aikaa. Nimittäin itse en tykkää vaeltaa päämäärättömästi, niin shoppailu on aina se tekosyy miten tulee nähtyä kaupunkia. Törmäsin runsauden pulaan kauppoja etsiessäni, ja päädyttiin Ahornstrasselle aika Uffimaiseen Garage Berliniin, vintage-kauppa St. Store Berliniin sekä Oderbergerstrasselle, jossa oli monia ihania pikkukauppoja ja muutenkin hyvä tunnelma. Kaikki näistä sijaitsivat ihan eri puolilla kaupunkia, niin tuli nähtyä kaikenlaista, esimerkiksi kokonaan nahkahomojen asuttama kaupunginosa. :D en kerro minkä noista lähellä se oli niin se on sitten iloinen yllätys jollekulle.

Nämä seuraavat kuvat on sieltä Oderbergerstrasselta, josta ei ostettu juuri muuta kuin postikortteja, mutta vietettiin tosi kiva päivä, kun käytiin sitä ihan lyhyttä tienpätkää edes takaisin.




Tässä Vera ihanien matkalaukkujen kanssa, joista se ei kumminkaan ostanut yhtäkään.





Seuraavat kaksi kuvaa on ainoista turistinähtävyyksistä joissa käytiin. Eläintarha oli näkemisen arvoinen, vaikka osa eläimistä oli tosi pelottavia ja muutenkin vähän surullista se oli. Mutta hieno miljöö ja mangustin poikaset ja kirahvit mm. teki vaikutuksen. Oli pakko ottaa tosta vuohesta kuva, kun se näytti vähän yhdeltä meidän kaverilta. Ton ihme portin luona halusin käydä, koska mun mummosta on otettu kuva sen edessä joskus neuvostoaikaan, mutta se oli kyllä aika kamala turistirysä, joten oltiin siellä tasan kuvanoton verran. Ainiin ja käytiinhän me kuuntelemassa filharmonikkoja ja pakko sanoa, että ihan sairaan hyviä ne oli.


Meidän hotelli oli halvin mitä löytyi, ja haluttiin asua idässä. Ratikalla pääsi tosi helposti keskustaan millon halusi, ja sunnuntaina mentiin sit vielä enemmän itään päin katsomaan kirppistä. Läheltä löytyi nää hienot graffitit. Mulla oli kuitenkin jostain kumman syystä niin huono olo, että lähettiin pois aika pian. Ja sunnuntaina saadessani 3 euroa maksaneen täydellisen pizzan eteeni tarjoiltuna pääsin kyllä kympillä Berliinin makuun! Idässä oli muutenkin kiva henki: porukkaa liikkeellä ja jotenkin sellaista elämäniloista suhtautumista.




Homobaarit jäikin sitten vähän vähemmälle, käytiin vaan yhdessä, Silver future nimisessä, enkä nyt muista kyllä yhtään että missä päin kaupunkia se oli. Mutta ihan loistava paikka ja paljon hienoja lesboja eli menkää sinne jos yhtään kiinnostaa. :D

Syömisestä sen verran, että se on HALPAA. Tosin ei me sen suhteen haluttu ökyilläkään, mutta söin ja join matkan aikana kyllä ihan kaiken mitä halusin, ja ei maksanut paljon mitään. Jos jotain pitää suositella, niin Kantstrassella olevaa sushiravintolaa Kuchia. Söimme pöydällisen sushia ja joimme juoman jos toisenkin, ja se maksoi 26 euroa / naama. Ja nyt siis kyseessä sellanen fancympi paikka mihin pitää pöytäkin varata jne. Eli muuten ruoka on todella halpaa.

Lopputulema Berliinistä oli se, että se ei ehkä arkisuudessaan ollut mulle mikään turistin huippupaikka, mutta halpuus, joukkoliikenteen toimivuus ja kaiken helppous sai mut vähän haluamaan muuttaa sinne joskus. Ei tätä Helsingin asuntohelvettiä ja ylikalliita tuopin, lounaan ja kaupasta ostetunkin ruoan hintoja. Tosiaan vietettiin siis siellä 6 päivää, ja lentoineen, hotelleineen, shoppailuineen, ruokineen, konserttilippuineen siis ihan kaikkineen koko hoito maksoi mulle alle 700. Olin varautunut melkein kaksi kertaa kalliimpaan lomaan.

Esittelen ne tosi pienet hankinnat ehkä joskus.

8 kommenttia:

  1. Vitsit näytät vallankumoukselliselta huivin ja beretin kanssa tuolla torilla :D

    Ja vitsit haluun berliiniin näkeen hienoja lesboja :D

    VastaaPoista
  2. Toi vuohikuva oli ehdottoman tarpeellinen :D Mut tuli kyl vähän ikävä niitä halpoja ruokia ja kaikkia eri bahneja tätä lukiessa..

    VastaaPoista
  3. Mulla oli eilen niin ikävä halpaa ruokaa ja bahneja on tietysti aina ikävä. Et nyt jälkikäteen hieno kaupunki kyllä!

    VastaaPoista
  4. Hei! Eksyin tänne ensimmäistä kertaa, kiitos Kemikaalicocktailin :) Tämä ei ihan liity aiheeseen, mutta pakko kysyä: millasia tutustumiskohteita suosittelisitte Helsinkiin pariksi päiväksi reissaavalle? Haluaisin löytää pienempiä, kiinnostavia paikkoja sieltä...

    VastaaPoista
  5. Minäkin eksyin tänne ensimmäistä kertaa Kemikaalicocktailista, ja silmät osuivat heti tähän postaukseen.
    Ikävää kuulla, ettet ollut hirveän vaikuttunut Berliinistä (muuten kuin edullisuuden osalta, mikä on tietenkin huippujuttu), mutta se on niin iso kaupunki, että vaatii monta vuotta tutustua siihen kunnolla. Viikonlopun tai muutaman päivän aikana ei ehdi näkemään oikein mitään. Hienoa kuitenkin, että hengailit Itä-Berliinissä. Se on vaan niiiiin paljon elämänmakuisempi ja aidompi kuin länsi.
    Itse asuin reilun vuoden Berliinissä aikoinaan, ensin lännessä ja sitten idässä. Kyllä se itä taiteellisine bohomeininkeineen veti pidemmän korren.
    Kannattaa tsekata tämä, jos muutamat Berliini-vinkit kiinnostavat:
    http://miminhuone.blogspot.com/2010/01/suosikkipaikkani-berliinissa.html

    Roses-baari on kuuleman mukaan "homobaari". Todella hauska ja pirteä paikka se ainakin oli. Suosittelen!

    VastaaPoista
  6. Manna, hmm mitäs mä nyt suosittelisin.. No:

    Shoppailua: Nasta (Liisankadulla) fiftarihenkistä vintagea, Ansa (Fleminginkadulla) perus vintagea ja kirppuilua, paras UFF on Iso-Robertinkadulla, parhaat kenkäkaupat on Derby (Hakaniemessä) ja Alppilan kenkä (Sörnäisissä). Ja viikonloppuisin tietty Valtterin kirpputori

    Ruokaa: Ihan maailman paras patonkipaikka on Kalevankadun ja jonkun muun kadun kulmassa, nimeltään Gran Delicato <3
    Paras ja halvinkin varmaan kiinalainen on New Bamboo Center Annankadulla, sitten muutama ihan perusravintola: satkar (nepalilaista tennispalatsin vieressä) wrong (nuudelipikaruokala kaisaniemessä)

    Baareja: Yksi näkemisen arvoinen paikka on Pikku Vallila. Ihana tunnelmallinen pikku kaljahuone puuvallilan keskellä. Tyylikäs, mutta kodikas ja sieltä saa myös makkara-annoksia. :D tätä oikeasti suosittelen.
    Ihan sen lähellä mäkelänkadulla on pub magneetti. Yhtä pieni, mutta ihan erilainen tunnelma, hämyisempi, yleensä soi kiva musiikki ja vähän meneväisempi tunnelma jos menee myöhempään.

    Muuta näkemistä: Musta kasvitieteellinen puutarha kaisaniemessä on vaan paras. Oon ehkä nörtti, mutta mä vaan rakastan sitä, varsinkin lummehuonetta. Haaveissa on mennä sinne hienossa mekossa kameran kanssa.
    Sit tietty elokuva-arkisto Erikin kadulla.
    Ite en oo vielä ehtinyt käymään, mutta yrjönkadun uimahallia ja sen tokaa kerrosta suosittelen kyllä siitä huolimatta. :D

    Ei nyt ehkä mitään silleen kovin erikoisia vinkkejä, mutta näistä ainakin mä tykkään tosi paljon aina. Virpi kertokoon lisää jos keksii.

    Mimi, pistän vinkkisi korvan taakse tulevia reissuja varten. :)

    VastaaPoista
  7. ainiin ja kannattaa myös juoda chilikaakaota kampin keskuksen suklaakahvilassa, vaikkei se niin pieni paikka olekaan!

    VastaaPoista
  8. Manna: Gran Delicato on siis Albertinkadun ja Kalevankadun kulmassa. Hyvänä kaakao-paikkana kehuisin myös Mbaria lasipalatsilla. Hyvä italialainen ravintola on myös Benjam's bistro (Dagmarinkatu 5).

    Second hand -paikoista kehaisisin vielä Penny Lanea (Runeberginkatu 37) ja Play it again Sam:ia (Rauhankatu 2). Molemmat ovat uskomattoman kauniita kauppoja täynnä kaikkea ihanaa, joten vaikka hinnat ovatkin vähän korkeampia, niin niissä kannattaisi ehdottomasti käydä.

    Baareista vielä, että jos tanssipaikkaa kaipaa niin Hyviä ovat esim. Helmi Eerikinkadulla ja Dtm Iso-robertinkadulla.

    VastaaPoista