keskiviikko 6. elokuuta 2014

Pride 2014: Kulkuepäivän kuvaoksennus

Tänä vuonna johtuen Priscilla-ratikan yllättävästä poismenosta ja lakivaliokunnan pökälepäätöksestä Priden pääpäivään ja kulkueeseen latautui erityisen paljon tunteita ja bailauksenhalua. Tänä vuonna oltiin aika kunnianhimoisella meiningillä pikniktarjottavien suhteen, ja jo bussissa piti vähän ikuistaa piknik-koria. Samaan kuvaan sattui lähikuva Virpin kreisistä kengästä. Ne ovat sävyltään kultahopeiset riippuen siitä, mistä kulmasta valo osuu niihin, ja onpa niissä myös sateenkaaren välkettä.


Virpi joutui meikkailemaan bussissa loppuun, sillä OCD-Hanna oli holkuttanut häntä koko aamun ja panikoinut kulkueesta myöhästymistä.


Paikalle päästyämme huomattiin, että stressaaminen oli todellakin turhaa: paikalle oli eksynyt enemmän väkeä kuin koskaan ja tulisi kestämään paljon aikaa, ennen kuin koko jengi saataisiin liikkeelle. Tässä välissä hukkasimme kaikki kaverimme, ja koska tungoksen vuoksi kännyköillä ei päässyt läpi, otimme ajankuluksi muutamat kuvat. Näissä näkyy hyvin meidän sateenkaarimeikit, Virpillä hiukan kirkkaampi ja rajauksella terästetty, Hannalla utuisempi sateenkaarisumusilmä.



Lopulta saimme marssiporukkamme kokoon, joukossa yhteinen ystävättäremme. Tutustuttiin lukiossa miltei 10 vuotta sitten, ja tätä merkkipaalua olemme juhlistaneet monin tavoin. Yhtenä niistä Pride-päivän pukukoodi valkoinen ja spektrit. Lakivaliokunnan päätöksen jälkeen värivalinta tuntui vieläkin ajankohtaisemmalta, ja kulkueessa näkyikin paljon erilaisia morsiamia sekä myös tavallista enemmän tukiheteroita (vaikka mistäs sitä tietää mitä kukakin on). :)


Hannalla on päällä joskus 2007 H&M:stä ostettu uskollinen kesämekko, joka sai piknikin aikaan muodikkaan dipdye-värjäyksen à la punaviini ja salaatinkastike. Parin valkaisun jälkeen se on tosin taas okei, aikamoinen taistelija mekoksi. Kengät on ikivanhat Wondersit.

Virpi taas pukeutui mielessään Brideshead Revisited -sarjan homostelevat tyylimiehet. Kaikki vaatteet ovat erinäisiltä kirpputoreilta ympäri Suomea, paitsi kengät, jotka ostettiin viime syksynä Lontoosta ja sukkahousut, jotka lienevät H&M:stä vuosia sitten hankitut.


Piknikille päästyämme oli pakko ikuistaa Virpin asuun sointuva viinipullo. Tästä kuvasta tulee Hannalle jotenkin ihmeellisesti Rocky Horror Picture Show mieleen!



Vähän enemmän kuvia Hannan meikistä. Varsinkin näissä kuvissa tulee esiin meidän teeman taiteellinen hienovireisyys: valkoiset vaatteet on valkoista valoa, joka prisman läpi kulkiessaan muuttuu silmissä ja korviksessa näkyviksi spektreiksi - itse tyyppi on siis prisma!




Tässä kuvassa näkyy korviskombinaatio: koska Hannan yläasteella väsäämä spektrikorvis on nykyään yksinäinen ja sekin liimalla erään pride-onnettomuuden jälkeen liimalla korjattu, toiseen korvaan on eksynyt vaaleansininen prisma, joka on itse askarreltu kirpparilöydöstä ja luultavimmin kuuluisi lamppuun.


Syömisen jälkeen siirryttiin varjosta aukeammalle paikalle auringosta nauttimaan.




Hannan deitti osti kiertäviltä lippumyyjiltä sateenkaarilipun, jonka johdosta tätä pikkuturistia piti tietenkin vähän pilkata. Nyt lippu kuitenkin riippuu siitä kateellisen Hannan huoneessa, ja postaus on hyvä päättää kahteen tyytyväiseen jo vähän humppuuntuneeseen juhlijaan sateenkaarilipun varjossa.

2 kommenttia: