Muusikko PÄDÄM JA TÖTTÖRÖÖ!!

Hehheh. Ei elämä. Valmistuin joulukuussa muusikoksi, ja täten pidin isot juhlat. Tämä syystä, että ylppärit ei ikinä oikein tuntunut omalta juhlalta monesta syystä. Näytin myös sinä päivänä aika mitäänsanomattomalta. Tää valmistuminen ja sen juhla oli sata kertaa parempi, mutta yhdessä asiassa feilasin yhtä pahasti kuin silloin: asuni taltioimisessa. Minusta on kyllä nättejä kuvia illalta, mutta niissä olen onnellisesti ihmisten ympäröimänä ja tyyliin istun, että ei niistä mitään selvää saa.

Olen nyt päättänyt, että aina kun tulee joku hienompi juhla, sen sijaan että ostaisin uuden vaatteen, ompelutan jonkun vanhoista täydelliseksi. Tämäkin raakasilkkinen mekko on lojunut kaapissa ties kuinka kauan väärän kokonsa takia, vaikka on yksi parhaista vaatteista. Nyt sain siitä ihanan juhlamekon, jota tulen varmasti käyttämään monesti, eikä kaappini täyttyneet uudesta rojusta. Pukuompelijakavereiden ansioista tämä tulee myös halvaksi. Niinkuin saakin tulla, sillä mun kroppa on jotenkin muuttunut suuntaan ja toiseen niin paljon viime vuosina, että en oikein enää uskalla panostaa rahaa vaatteisiin. Periaatteessa mittani ja painoni on pysyneet suht samoina jo pitkään, mutta jotenkin musta on tullut hintelämpi kuin ennen ja vaatteet näyttää oudoilta. Onneksi oon jo kauan sitten tajunnut, että mun vyötärö ei juurikaan muuta kokoa ja silloin kun muuttaa se on aika helppo fiksata vaatteista. Vaatekaappini on menneisyyden jojopainoilun takia nykyään sellainen, että voin käyttää kaikkia vaatteita - tai + 5 kiloa. Jotenkin siitä tulee rauhoittava olo, ettei ainakaan tarvitse vaatteiden takia stressata painosta. Ja ehkä tällä kaikella horinalla yritin selventää sitä, että istuvuus, malli ja leikkaukset on vaatteessa paljon tärkeämpää kuin koko.

Porvoossa ja uutena vuonna

Jee, meitsillä on uus kamera! Vihdoin! Ensin Porvoon asua. Oon nyt näiden viime vuosien aikana jumiutunut aikalailla samaan lookkiin joka päivä. En meikkaa, ja tukka on jotenkin päin helvettiä kun en sitäkään laita. Vaatteita mietin kun se on kivaa. Olis kyllä jotenkin kiva keksiä joku epäaikaa vievä luonnollinen keino näyttää kuitenkin vähän skarpimmalta. Tässä asussa tulin siis takaisin Porvoosta lemmenlomalta, kaikki on kirppuiluja paitsi kengät ja tuliaisiksi saatu laukku. :) Pukuompelijakaverini ompeli tuon ihanan värisen paidan pienemmäksi tänä syksynä.

Sitten uusi vuosi. Leikkasin ja värjäsin tukkani itse ja Virpin avustuksella. Haluaisin kyllä enemmän punaista, mutta en aio luopua hennaamisesta. Kunpa joskus olisi varaa mennä ekokampaamoon. Mekko on Virpin vanha, jota oon vähän ommellut itselleni. Se on myös niin kulunut, että repeää joka kerta kun sitä käytän. Viime aikoina oon vaan ollut niin innoissani siitä, että paikkaan sen joka kerta kun oon lähdössä bailaamaan. Kyllä se silti varmaan parin vuoden sisällä kuolee. :( Lähikuva väristä, se kun on ihan hillityn kivasti kultainen mekko. Meikkinä pinkkiä huulipunaa, vihreä glitter-eyeliner (loppui ja jouduin heittämään pois, hitsit, korosti niin kivasti punatukkaa) perus mustan eyelinerin päällä. Kyllä vaan tykkään meikillisestä itsestäni kovasti enemmän, mutta en halua totuttaa itseäni meikkaamiseen koska sitten tuntuisi niin kiusalliselta olla ilman enkä jaksa sitä säätöä.

Katkeran suloista Kalliossa

Nyt näätte mun huoneen valmiina. Se ei tietenkään ole valmis siinä mielessä, että olisin jotenkin nähnyt vaivaa sen eteen ja tässä olisi joku ihme lopputulos. Valmiin siitä tekee se, että näin kuvasin sen jättäessäni hyvästejä mun tähän mennessä elämän parhaalle kodille, joten tällaiseksi se sitten muodostui. Nyt tavarat on jo puoliksi pakattu, ja sydän murtunut siitä tosiasiasta, että mulla ei tule olemaan normaalia kotia luultavasti n. 4,5 vuoteen.

Tässä huoneessa kasvoin muusikoksi. Tänään mun viimeiset työt on arvioitu, kaikki opintopisteet kasassa, ja ensi viikolla saan paperin todistukseksi siitä, että olen ammattipianisti. Tässä kodissa olen saanut rauhan opiskella ja rakentaa tämän oman pienen hölmön pesäni, joiden ansiosta opintoni jatkuvat Tampereella musiikkipedagogin tutkintoon.

Kaikki tässä huoneessa on ollut mun, tässä huoneessa oon huoletta voinut pitää esillä tissimukiani ja kaikkea mitä ikinä haluan. Olen löytänyt sisustusfilosofiani, joka kuuluu näin: jos tarvitset jotain, yritä löytää se ilmaiseksi, jos ei löydy, osta se kirpparilta. Jos sieltäkään ei löydy, kelpuuta vain parasta. Ja ennen kaikkea, tarvitse, halua ja hanki mahdollisimman vähän. Tällä tavalla olen onnistunut mielestäni luomaan huoneen, joka ei yritä mitään ja joka ihme kyllä jopa toimii noiden yrjön väristen ovien ja perus-lika-sävyisen lattian kanssa.

On ollut ihanaa kesällä pystyä kävelemään mistä tahansa yöllä kotiin ja kuunnella ihanaa kaupungin ääntä. Talvella valot vastapäisten talojen ikkunoissa on olleet mun seurana, ja jos makasin sängyllä en edes huomannut sitä, että asun sen verran matalalla että näkymät on lähinnä susirumalle parkkipaikalle. Kerran taivaan peitti ilotulitus, joka sai mun murtuneen sydämen tuntumaan vielä pahemmalta, seuraavana vuonna ilotulitus oli säälittävää pihinää, mutta olin ympäröity rakkaudella ja tärkeillä ihmisillä.

Tämä on ollut myös kukkien syksy. Muistot ihanista konserteistani ja uuden tyttöystäväni huomaavaisuus ovat tehneet tästä huoneesta vielä rakastettavamman, vaikka en ees ole kukkatyyppiä.

Asumisjärjestelyni tulevat olemaan luultavasti vähän erikoiset koko opiskelujeni ajan, sillä elämäni tulee jakautumaan kahden kaupungin välille. Hassua, miten sellainen pieni asia kuin vaatekaapin jakautuminen kahteen paikkaan ahdistaa melkeinpä eniten. Olen tottunut siihen että saan valita kaikesta mitä omistan. Koko omistaminen tuntuu nyt vähän hankalalta, sillä inhottaa säilöä tavaraa toisten nurkissa. Olen vähentänyt ja vähentänyt eikä enää tunnu siltä että haluaisin tehdä sitä enää, sillä vaatekaappini on nykyään ihan järkevän kokoinen. Ahdistaa, etten tule asumaan pysyvästi missään moneen vuoteen.

Kun katson tätä kuvaa, niin kyyneleet vierivät toisensa perään. Tämä asunto oli juuri se kommuuni Kalliossa, josta olin haaveillut 14-vuotiaasta saakka. Rauhan tyyssija, jossa kylppärissä on jostain syystä poreamme, tiskikaapit putoilevat alas, sulakkeet palavat kerran viikossa, hana ruiskuttaa vedet paidalle, seinällä on kehystettynä peräpuikon asetusohje ja olkkarissa on yön tunteina vaihtuva asetelma hölmöistä pikkuesineistä. Elämässäni tulee tapahtumaan upeita asioita ja kaikki unelmani tulevat toteutumaan mutta silti tämän huoneen jättäminen tuntuu katkeroittavalta. Ehkä palaan vielä. Haluaisin palata. Pahinta on ehkä se, etten oikeasti tiedä mitä tapahtuu. Mutta kiitos Kallio, kiitos että olit se paikka josta olin haaveillut.

Kenkiä kenkiä aina kenkiä

Tilanne on nyt se, että jätän Helsingin tammikuussa eikä minulla ole näillä näkymin kovin vakituista asuntoa hetkeen. Osa tavaroista tulee hengailemaan vanhempieni luona, mutta sen määrän haluaisin pitää mahdollisimman pienenä sillä minua ahdistaa tavarat joita en potentiaalisesti voi käyttää. Inhottaa muutenkin se, että tavarat on ympäri maailmaa. Siispä yritän nyt luopua niin paljosta kuin vain osaan. Tässä taas vaihteeksi kenkäni, kuten huomaatte niin kreisiä vähennystä on tapahtunut sitten viime näkemän niin loppuunkulumisen kuin kiertoon pistämisenkin tuloksena. Siispä, antakaa neuvonne!

1. Viininpunaiset kävelykengät. Nämä on tällä hetkellä ns. huonoimmat kenkäni, eli käytän näitä matkoilla ja festareilla ym. kävelykenkinä. Sellaista käyttöä ei pitkään aikaan ole ollut, mutta tarpeelliset kengät kuitenkin.

2. Vintagekorkkarit. Kuinka olenkaan yrittänyt luopua näistä! Kengät on korkonsa mitan huomioiden mukavat, mutta ei kyllä silti sellaiset koko illan kengät. Jaksan oikeasti olla näissä ehkä tunnin, eli eipä tule koskaan käytettyä. Mutta joka kerta kun pistän ne jalkaan häikäistyn niiden kauneudesta. <3

3. Tosi samanlainen tarina kuin noiden ylläolevien kanssa, mutta nyt mustana. En tiedä miten tätä pitäisi lähestyä, luopua suoraan molemmista vai säilyttää kummatkin kun ne on niin ihania? Jos pitäisi alkaa miettimään kummat pidän en kyllä osaisi vastata, kun on niin eri henkiset. Nää on kyllä ehkä hiukan mukavammat kun noi ylläolevat ja kerran oon kännissä tanssinut näillä koko yön.

4. Näistä kelasin luopua. En vaan enää arkena pysty käyttämään yhtä paljon korkoja kuin ennen, eikä mulla ole näihin enää mitään asuakaan mihin just nää kengät haluaisin. Ihanat ja mukavat, mutta en vaan taida tarvita harmaita korkkareita mihinkään. Useimmiten laitan vaan mustat tai sitten punaiset niihin asuihin mihin näitä vois laittaa. Oikeastaan oonkin aika varma, että luovun näistä koska en ole näitä käyttänyt pariin vuoteen enkä sinänsä menetä mitään niin tekemällä.

5. No aika harvoinhan tällaisia tulee mun käytettyä, mutta yhdet järkevät mieskengät on musta ihan aiheellista omistaa.

6. Kelasin luopua näistä. Ovat mukavat, mutta mun jalkaan ei sovi sling back eikä peep toekaan. Mulla ei myöskään ole mitään juhla-asua mihin nää kävisi, enkä tiedä tykkäänkö tosta vaaleasta tikkauksesta enää. Mulla on myös paljon muita punaisia kenkiä, eikä toi sävy kyllä sovi mun vaatteisiin ylipäänsä.

7. Näitä en käytä koska säästelen niitä tuon pullean koron takia. Voisinko nyt vihdoin päästä yli siitä, että en tällä hilloamisella voita mitään ja alkaa vaan käyttää.

8. Kesäkengät, näille on tullut kahtena viime kesänä tosi paljon käyttöä.

9. Nämä oon jotenkin unohtanut vaikka ovat täysin toimivat syyskengät. Laitoin ne nyt eteiseen odottamaan muistamistaan. :)

10. Ihanat <3 ja mukavat. Harvoin käytän. En kyllä silti koskaan luopuisi.

11. Suht usein käytetyt syyskengät.

12. Perus avokkaat jotka on hankittu ylppäreihini. Viime vuonna tuli aika paljon käyttöä keikoilla.

13. Tässä tulee nyt nämä kolmet samanlaiset kengät. :D Ihme kyllä käytän näitä kaikkia silloin tällöin, ja kesälläkin nämä mustat pelastivat yhden asun.

14. Tähän samppanjan väriin olen aina yhtä hulluna.

15. Ja kirkkaanpunaisia kenkiä käytän sen verran paljon että niitä voi olla kahdet. Tosin koska mulla on toisetkin kirkkaanpunaiset korkkarit nää on näistä kolmesta turhimmat.

16. Kävelykenkäni, joita käytän ihan hulluna.

17. Kuten myös näitä.

18. Tässä ovat nämä punaiset lempparini. <3

19. Konjakkisia avokkaita tulee käytettyä silloin tällöin. Jos joskus törmään hiukan matalampiin samanoloisiin ja värisiin, heivaan nämä.

20. Punaisia kävelykenkiä tulee käytettyä silloin tällöin.

21. Koska talvikenkiä on niin vähän, arvatenkin käytän näitä tosi paljon.

22. Kahtena viime kesänä oon tykästynyt ihan mataliin kenkiin itselläni, vaikka ennen en niissä viihtynytkään. Mut nää ballerinat <3

23. Peruskenkäni, käytän.

24. Toiset talvikenkäni, todella käytän. Noniin. Ajattelin tässä heti alkuun nyt heivata 4 ja 6. Haluisko joku ostaa jommatkummat, on kokoa 39? Harmaat on ehkä vähän reilut. Ehkä tää toimi lähinnä nyt tällasena mun omana päänselvittelynä, koska tuskin nyt noista kaksista kreiseistä juhlakengistä kuitenkaan pystyn luopumaan. :D Ellei teillä ole superhyviä perusteita.

Pride 2012!!

Meillä oli tänä vuonna Virpin kanssa maailman ihanin Pride! Niin ihana, että kuvia ei juuri otettu. Seuraavista kuvista on kiittäminen eri biltsujen virallisia kuvia sekä yhteistä ystävätärtämme. Kuvat on nyt epähuomiossa kronologisesti väärinpäin.

Torstain naisten bileet DTM:ssä, burleskiteemalla. Oli tosi kivaa ja jee burleskia, mutta alettiin tässä vaiheessa olla jo aika poikki kaikesta pridettämisestä. :)

Keskiviikon lavatanssit! Parhaat homojuhlat joissa ollaan ikinä oltu!!! Ekaa kertaa jossain paikassa oli samanhenkisiä lesboja!!!!!!

Ja nämä kuvat on maanantain Pride-ratikka-ajelulta. 2 tuntia tanssittiin ympäri Helsinkiä ajelleen ratikan kyydissä ABBAn soidessa taustalla! Oltiin niin liekeissä tän jälkeen ettei mitään rajaa. Huipun viikkomme jälkeen pohdimme vain yhtä asiaa, ja se oli se, että miksi ollaan aina ennen osallistuttu vain laimeahkoon pääpäivään? Jotain apaattista kävelyä ja pikniköintiä mitä voi tehdä millon vaan ja sitten ylihintaset bileet jotka ei kiinnosta ketään (mutta jonne on kuitenkin liput loppuunmyyty)? Tästä lähin ollaan prideillä joka päivä. Ja kumpa ne kestäis ainakin kolme viikkoo. Ps. Ei olla pari.

Juhannus

Juhannustunnelmia

t. h

Poltettu Oranssi

Kuten aiemmin kirjoitin, viimeisen kevään aikana huomasin ympäristöni vaikuttavan todella paljon värimieltymyksiini. Sen lisäksi, että Coloradon luonto hehkui minulle aivan vieraissa väreissä, oli todella kummallista asua Campukselle, jolla ihmiset eivät pukeutuneet mustaan. Siis oikeasti. Ja ihmiset huomasivat ja kommentoivat, kun minä pukeuduin mustaan. Pian huomasinkin haluavani käyttää useampia ja aiemmin vieraalta tuntuneita värejä.Varsinkin poltetusta oranssista tuli yksi viime kevään suurimmista rakkauksistani. Onnekseni pidin myös jonkin rodin sekoamiseni suhteen ja tyydyin yhteen paitaan ja pariin hiuskukkaseen. Kyseisestä paidasta tulikin yksi kevään luottovaatteistani.

Paita on malliltaan iso, neliömäinen ja valuva ja trikoo on ohutta ja pehmeää. Ensin käytin sitä aina vain heittäen sen päälleni, mutta vaikka löyhyys olikin mukavaa, pelkäsin jatkuvasti vilauttelevani kaikkiin suuntiin, sillä kaulu-aukko valui ja tuuli heilutteli helmaa sinne tänne.

Ja kuten kakkoskuva todistaa, paidan isot käsiaukot saattoivat nekin pajastella ties mitä.

Loppuvuodesta käytinkin paitaa lähinnä vyön kanssa, jolloin kangas ihanasti rypistyi ja laskostui.

Ja nämä postauksen ensimmäisistä asukuvista tutut hiukset demonstroivat uutta luottopelastusta huonoille hiuspäivilleni. Liru otsatukka vaan vedetään taakse ja pää täyteen jotain mikä kimaltaa hiustalia enemmän. All problems solved ever.