Bodypainting-ilta

Pari viikkoa takaperin pidettiin bodypainting-ilta yhden kaverin luona. Suunnilleen samalla porukalla ollaan pidetty myös kerran Marie Antoinette alusvaatejuhlat. Tällaisilla iltamilla on kaksi hyvää tarkoitusta: olla vähissä pukeissa kavereiden kesken, jotta nähtäisiin vähän muunkinlaisia kroppia kuin vaan sitä mallityyppiä ja sitä kautta pystyttäisiin olemaan paremmin sinut kroppiemme kanssa ja sitten tietenkin coolien juttujen tekeminen.

Maalit ostettiin ilmeisesti Punanaamiosta. Hankimme mustan, sinisen, punaisen, keltaisen, vihreän, hopean ja muita hiukan isomman valkoisen. Pienet taisi maksaa 3,90/kpl, joka tapauksessa koko lysti maksoi neljän hengen porukalla n. 7 euroa naama. Värit toimivat tosi hyvin: niitä käytettiin kuin vesivärejä, ja ne kuivuivat nopeast eivätkä juurikaan tahranneet. Pois pestessä ne lähtivät melkeinpä pelkällä vedellä.

Aloitimme illan siten, että jokainen suunnitteli paperille suunnilleen, mitä halusi. Sitten ryhdyimme maalaamaan. Jotkut meistä tykkäsivät maalata verrattain paljon itse, jotkut olla maalattavina. Maalaukseen meni n. 6 tuntia, jonka jälkeen otimme aika läjät kuvia. Välissä tilasimme myös pizzat. Ulkona muovin päällä lämpölampun valossa maalaaminen oli siistiä ja toimi hyvin.

Vaikka voimaannuttava on vähän ällö sana, niin juuri sitä tämä iltama todella oli. Maalit jäi varastoon kaverille, ja aiotaan todellakin ottaa uusiksi ja kaikilla onkin jo seuraavat teemat mielessä. Tässä ne muutamat kuvat mitkä on julkaisukelpoisia. Teemoina meillä oli psykedelia, Suomen luonto, jäätävät kristallit sekä graafiset kuviot.

Priscilla Pride Pratikka 2013!!!

Tänäkin vuonna osallistuimme ahkerasti Pride-viikon tapahtumiin, ja jälleen kerran OVIn järjestämä drag-teemainen ratikkakyyti aloitti koko viikon ja taas kerran oli tapahtumista myös paras. Bailasimme ratikan kyydissä ympäri Helsinkiä. Virpi pukeutui teemalla hopeamusta Cleopatra, ja Hanna mustakultainen kasarirokokoomimmi. Vaatteet on kaikki olleet jo aikoja vaatekaapeissamme, vain Virpin peruukki on suht uusi ostos viime Kiinan reissultamme. Hannan tukka on oma, mutta sisälle taiteltiin huivi, jonka päälle kampaus koottiin.

Ekat kuvat on paikasta jossa laittauduimme, sitten vähän ratikkatunnelmaa ja lopuksi DTMn portaikosta pari kuvaa, kun oltiin menossa jatkoille sitten.

Suosittelemme ihan kympillä menemään kaikkiin tapahtumiin ymäri prideviikon! Ensi vuonna yritetään olla aktiivisempia myös ns. älyllisten tapahtumien eikä pelkästään biletyksen suhteen.

Uusi Kämppä

Terve!

Koko kevät on sujunut aika mallikkaasti tavaranvähennyksen ja siistiyden kannalta, mutta en ole oikein saanut kirjoiteltua asiasta mitään tänne. Olen karsinut sekä vaatekaappia, että muita tavaroita aika rajulla kädellä. Tai ainakin rajummalla mitä olisin vuosi sitten odottanut. Vaihtoni todellakin mullisti ajattelutapaani vaatteiden suhteen.

Pian Hanna tulee visiitille, ja auttanee minua tavaroista luopumisessa, mutta sitä odotellessa ajattelin jakaa täällä hiukan kuvia uuden asuntoni säilytys-järjestelyistä.

Asun siis yksiössä, ensimmäistä kertaa elämässäni. Tilaa on 30 neliötä ja olen vieläkin jotenkin hämmentynyt tästä tilan määrästä. Koko jääkaappi vain omille jutuille, kaikkia keittiönkaapit samoin. Tyhjyys tuntuu samalla sekä ihanalta, tavaroiden ollessa helposti saavutettavissa, että ahdistavalta, koska tuntuu oudolta, että tavarat ovat levittäytyneet niin laajalle alalle. Lisäksi pelkään, että laatikot ja hyllyt alkavat täyttyä vahingossa, koska niissä on niin paljon tilaa kaikenlaiselle. Tähän asti ollaan kuitenkin menti vain vähentämisen suuntaan!


Kuva vaatekaappi-aula-tilasta. Säilytystilaa on siis ihan rutosti.


Takki-tanko. Tällä hetkellä roikkumassa lämpimämmät kevät-takit.


Tässä kaapissa roikkuu kaikki ei-trikoo paidat, mekot, viileämmät kevättakit jne. Ylähyllyllä hatut ja puuhkat ja sen semmoiset. Rakastan sitä miten väljää tuossa kaapissa tällä hetkellä on. Vanhalla vaatemäärällä olivat henkarit ihan vieri-viereen tungettuja ja vaatteita oli vaikea selata.


Ylhäällä vasemmalla neuleet, ylhäällä oikealla maalaus-paidat, toiseksi ylimmillä hyllyillä alaosat, kolmanneksi ylimmillä yläosat jaettuna pitkähihaisiin, perustoppeihin, lemppareihin ja en-tiedä-haluanko-säilyttää-nämiin.


Kirjahyllystä löytyvät myös asuste-laatikot. Huom. oikeanpuolimmainen toiseksi ylin hylly: sillä ovat vielä läpikäymättä olevat muotilehdet! Viime muuton yhteydessähän vannoin luopuvani lehti-kokelmastani ja ylpeydekseni olenkin niin tehnyt. Ehkä olisi vielä edistyneempää luopua lehdistä käymättä niitä läpi, mutta nautin lehtien läpikäymisestä ja nykyään jopa oikeasti käyn niitä aktiivisesti läpi, joten sallin itselleni tämän heikkouden.


Ja tässä kaksi kassillista läpikäytyjä ystävälle lahjoitettavia lehtiä (kyseinen henkilö käyttää muotilehtien kuvastoa taideteoksissaan). Painoivat muuten ihan perkeleesti.


Kirjahyllyn juuressa asuu väliakaisesti iso musta kassi täynnä tavaraa vietäväksi kirpputorille ja Helsinkiin. Minä urpo latasin kaiken samaan kassiin, joten voi olla, että tuo pitää vielä käydä läpi ja lajitella myytävät, lahjoitettavat ja säilytettävät.


Lisää Hannna vierailua odottavaa lähtö-uhattua tavaraa. En täysin tajua itsekään, miksi yhdenkään vanhan rätin tai reikäisen sukan poisheittäminen vaatii Hannan läsnäoloa, mutta vaatiipa vaan. Sua siis kovasti odotetaan! Alkuvuodesta kaikki nuo pois-heitettävät tavarat pyörivät pöydän alla jaloissa rumistamassa tilaa. Onneksi järkiinnyin ja siirsin ne kaappiin. Koko asunto näytti tuhat kertaa siistimmältä heti ne silmistä korjattuani.

Suhde tavaraan on muuttunut kyllä todella paljon viimeisten vuosien sisällä ja olen siitä niin onnellinen. Kämppäni on ollut koko kevään siistimpi kuin ikinä ikinä ikinä elämässäni. Aamut, siivoaminen ja kaikki tekeminen sujuvat niin paljon paremmin kun kaikki on paikallaan eikä tavaroihin kompastele. Alun perin vieraksuin tavarattomuutta ja minimalismia, sillä olin kiinni mielikuvissa boheemeista, sotkuisista ja kaoottisesti elävistä älykkö-taiteilijoista. Unelmoin taikamaisista asunnoista täynnä uskomattomia ja satumaisia esineitä. Vihdoin on alaknut upota päähäni, että 1. ei ole tavaroista kiinni minkälaista elämää elää (tai pikemminkin tavara, tulee helposti tekemisen tielle ja oikeastaan haluan elää enemmän kodin ulkopuolella) sekä 2. mikä tahansa krääsä ei ole "uskomattomia ja satumaisia esineitä".

Että semmosta!

Miten lopettaa tarvitseminen?

Tosiaan muutto Tamperelle on tapahtunut tammikuun alkupuolella, ja moni ajatus on herännyt. Viime postauksessa jo linkkailin yhden uusista suosikkiblogeistani, ja tällä hetkellä suurkulutan myös näistä kahta: aMinimalist sekä luxurious frugality. Selväksi on käynyt, että missä tahansa asunnottoman kesäni vietän, vaatekaappini ei mahdu sinne. Sinne eivät mahdu myöskään epäklasarit nuottikirjani, joita säilytän siinä toivossa, että joskus epänörttiintyisin. Sinne eivät varsinkaan mahdu ne kymmenet, mahdollisesti jopa sadat astiat, jota sukulaiseni ovat hyvää hyvyyttään ostaneet ymmärtämättä, että nykyaikana tavaran hankkiminen on helpompaa kuin koskaan eikä se ole todellakaan taloudellisesti kuormittavin asia opiskeluaikana tai elämässä ylipäänsä (puhumattakaan siitä, että en voisi vähempää olla pesänrakennus- tai kodinhoidollisia ihmisiä).

Ravaan tällä hetkellä pääasiallisesti ja säännöllisesti kolmen asunnon välillä, ja sosiaalisiin suhteisiini kuuluu myös jonkin verran yökyläilyä muissa paikoissa. Linkkailemissani blogeissa puhutaan paljon ajan lisääntymisestä tavaran vähentämisen seurauksena. Hektisessä arjessa joka jakautuu kahden kaupungin välille sekä yrittää tasapainoilla intohimoisen ja aikaavievän ammatinvalinnan ja syvien sosiaalisten suhteiden ylläpitämisen ristipaineessa aikaa todellakin tarvittaisiin. Ja on totta, että vaikka en enää osta juuri mitään, tavaran järjestelyyn kuluu hirveästi aikaa ja energiaa. Vaatteet ovat väärässä kaupungissa, puolet alusvaatteista löytyvät kaksi kuukautta katoamisensa jälkeen väärästä laukusta ja koen huonoa omaatuntoa vanhempieni kellarissa majailevasta röykkiöstä. Toisaalta rentoudun blogeja lukemalla tai piipahtamassa vintagekaupoissa ja näin olen myös tutustunut hiukan paremmin uuteen kotikaupunkiin. Kun ottaa kuitenkin huomioon, että tällä hetkellä koen suurta ahdistusta elämäni yksipuolisuudesta ja minulta suoraan sanottuna puuttuu mielenrauhaa, hävettävän pitkät blogien lukusessiot eivät näemmä ole siihen ratkaisu. Ilmeisesti luulen siis rentoutuvani visuaalisessa tavaravirrassa, mutta se ei kyllä ole totta. Olenko niin kertakaikkisen koukussa konsumerismiin, että en enää edes tiedä miten muuten (ilmaisesti) voisin kuluttaa sitä aikaa, jolloin olen liian väsynyt työskentelemään instrumenttini parissa mutta en kuitenkaan valmis nukkumaan?

Toinen toistuva teema on tarvitsemisen lopettaminen. Kuten sanottua, olen aikalailla lopettanut ostamisen, joskin kuluneen vuoden aikana on tullut tehtyä muutamia (enimmäkseen käytettyjä) hankintoja, kun tuntui, että joka asu on jo ollut päällä tuhottoman monta kertaa. Pidän kalenterini takana pientä listaa asioista, jotka koen tarvitsevani. Tänä talvena löysin vihdoin talvikengät, jotka ovat helpottaneet elämää hirveästi. Kiinasta ostin kissalasit, jotka olivat niinikään olleet listalla vuosia. Kummatkin hankinnat ovat olleet mielessäni pitkään ja ovat tehneet minut onnellisemmaksi, sillä joka kerta kun puen nuo järkevät ja äärimmäisen coolit talvikengät tai nuo kissalasit päähäni, hykertelen onnessani. <3 Ongelma on se, että listallani on vielä kaksi asiaa, jotka ovat myöskin olleet siellä vuosia: keltainen hame ja pitkä välikausitakki. Keltainen korkeavyötäröinen hame sopisi ihan kaikkien yläosieni kanssa ja näyttäisi huipulta monien sukkisteni parina. Usein herkuttelen ajatuksissani sellaisen omistamisella, mutta tosiasia on, että kaikki yläosani käyvät jo yhteen jonkin hameen kanssa. Mikään lyhyistä takeistani taas ei vaan tunnu tarpeeksi tyylikkäältä. Olen käyttänyt ihan hirveän suuren osan ajastani näiden kahden asian metsästämiseen, ja haluaisin vain unohtaa ne ja koko listan. Haluaisin kokemuksen, että vaatekaappini on valmis, sillä pidän sen sisällöstä, joka on jo jokseenkin järkevä ja itselleni helppo ja mieluisa käyttää. Loppuvatko nämä toiveet ikinä? Haluaisin, että mieleni kapasiteetti voisi jo ohjaantua ihan muihin asioihin, mutta epätoivon vimmalla takerrun silti näihin muutamiin matrialistisiin haaveisiin. Lopuksi kuva, missä on paitsi uudet kissalasit, myös se plöts-niin-epätyylikäs välikausitakkini. Itseasiassa asu, vaikka sitä ei ole juuri ajatultu, näyttää minusta aika coolilta. Onko mun siis oltava aina ja joka helvetin hetki niin kipeän tyylikäs, että en voi muka käyttää täysin normaalia ja toimivaa takkia? Ja tuleeko muka musta kipeän tyylikäs, jos viimein löytäisin sen takin?

Vapauttakaa mut kärsimyksistäni. :D

Valinnanvarasta

Alkuun ihan paras blogivinkki: Empty Emptor. Blogia kirjoittaa australialainen tiedenörtti ja aiheena on pääasiassa kulutuskriittisyys pukeutumisen näkökulmasta. En voi vaan tarpeeksi hehkuttaa, kuinka paljon rakastan tuota vähän hömpähköä oman pukeutumisen ja oman käyttäytymisen ruotimista, jonka läpi kuultaa kuitenkin selkeästi tieteilijän kirjoitustyyli, analyyttisuus ja asian tutkimisen halu. <3 Olen nyt lukenut tuon blogin yhteen kertaan kokonaan läpi ja välillä palaillut postauksiin. Jos haluaisi oikeasti uppoutua aiheeseen, niin lähdelinkeistä löytyisi vielä paaaljon luettavaa. Jossain vaiheessa tätä blogia lukiessani tulin ajatelleeksi vaatekaapin kokoa valinnanvaran suhteen. Otin taas esille Kiinasta ostamanikorulaatikon: 2-kerroksinen korulaatikko on suht pieni, kätevä ja helposti ja siististi säilytettävissä, mutta todella täynnä. Koska tavaranvähennysprojektini on ollut jo niin kauan käynnissä, ja puhun siitä jatkuvasti, satuin mainitsemaan tästä laatikosta ystävieni seurassa. Sain heti palautetta, että mitä se muka haittaa, jos minulla on enemmän koruja kuin tarvitsen, ja jos ne ovat suht helposti säilytettävissäkin (ja sivulauseessa myös huomautuksen, että oon sekaisin:)). Koska vähentäminen on aina rankkaa, tuudittauduin sitten tähän mielipiteeseen, vaikkei se ihan omani ollutkaan. Sitten satuin saamaan valmistujaislahjaksi vanhemmiltani Kalevala-korun simpukkamaiset hopeiset roikkuvat korvikset ja niihin sopivan kaulakorun (kuvassa pienessä laatikossa edempänä, tarkempia kuvia ehkä joskus). Tykkään siitä setistä ihan hirveästi ja ihmettelin, että vanhempani osasivat ostaa jotain tuollaista, sillä olin vähän kaivannutkin hopeisia yksinkertaisia koruja. Oletin siis, että ottaisin ne suht päivittäiseen käyttöön heti. Toisin kävi. Joka päivä käytän noita hopeareunaisia mustia vintagekorviksia (kuvassa edessä), sillä korulaatikkoni ylitsepursuavuus on vaan niin ahdistava. Miettimiseen minulla ei ole aamuisin aikaa, siispä otan aina sen vaihtoehdon, joka sopii kaikkeen. Jossain pisteessä siis valinnanvara kääntyy itseään vastaan. On totta, että jos omistaa vaan yhdet korvakorut, tulee aina käyttäneeksi niitä samoja ja mahdollisesti kyllästyy. Jos ei pysty kuitenkaan enää tekemään päätöstä vaihtoehtojen välillä, tilanne on jokseenkin sama. Minä en halua elää täysin vaihtoehdottomassa tilassa mitä tulee pukeutumiseen, ja tällä hetkellä korujen vähentäminen tulee siis viemään tilannetta oikeaan suuntaan. Itse ajattelin, että kun alan miettiä koruja johonkin asuun korulaatikkoni äärellä, kysymyksen mielessäni pitäisi olla jotakuinkin: "Kummat näistä vaihtoehdoista sopivat tähän asuun paremmin?" (olettaen siis, että joitakin on jo karsiutunut periaatteella liian juhlava/arkinen, väärä tyyli, väärä väri). Jos joutuu menemään abstraktimpaan suuntaan: "Mitä korvakorut laitan tänään?", se jo kysymyksenä sisältää liikaa vaihtoehtoja ja siten ei yhtään vaihtoehtoa, paitsi sen nopeimman. Kahdessa paikassa asuminen ja vaihto-opiskelijahaaveiden konkretisoituminen ovat nyt todellakin muuttaneet mun suhtautumista omistamiseen edelleen kriittisempään suuntaan. Siispä kesällä, kun tavarat on hetkellisesti samassa paikassa, niitä lähtee, ja paljon. Myös korulaatikosta. Sairasta muuten, että ensi viikolla olen lähdössä taas Kiinaan. Joskus ajattelin, että jos ikinä meen takaisin, ostan toisen tuollaisen laatikon. Thank god tulin järkiini ennen tätä toista reissua!

Muusikko PÄDÄM JA TÖTTÖRÖÖ!!

Hehheh. Ei elämä. Valmistuin joulukuussa muusikoksi, ja täten pidin isot juhlat. Tämä syystä, että ylppärit ei ikinä oikein tuntunut omalta juhlalta monesta syystä. Näytin myös sinä päivänä aika mitäänsanomattomalta. Tää valmistuminen ja sen juhla oli sata kertaa parempi, mutta yhdessä asiassa feilasin yhtä pahasti kuin silloin: asuni taltioimisessa. Minusta on kyllä nättejä kuvia illalta, mutta niissä olen onnellisesti ihmisten ympäröimänä ja tyyliin istun, että ei niistä mitään selvää saa.

Olen nyt päättänyt, että aina kun tulee joku hienompi juhla, sen sijaan että ostaisin uuden vaatteen, ompelutan jonkun vanhoista täydelliseksi. Tämäkin raakasilkkinen mekko on lojunut kaapissa ties kuinka kauan väärän kokonsa takia, vaikka on yksi parhaista vaatteista. Nyt sain siitä ihanan juhlamekon, jota tulen varmasti käyttämään monesti, eikä kaappini täyttyneet uudesta rojusta. Pukuompelijakavereiden ansioista tämä tulee myös halvaksi. Niinkuin saakin tulla, sillä mun kroppa on jotenkin muuttunut suuntaan ja toiseen niin paljon viime vuosina, että en oikein enää uskalla panostaa rahaa vaatteisiin. Periaatteessa mittani ja painoni on pysyneet suht samoina jo pitkään, mutta jotenkin musta on tullut hintelämpi kuin ennen ja vaatteet näyttää oudoilta. Onneksi oon jo kauan sitten tajunnut, että mun vyötärö ei juurikaan muuta kokoa ja silloin kun muuttaa se on aika helppo fiksata vaatteista. Vaatekaappini on menneisyyden jojopainoilun takia nykyään sellainen, että voin käyttää kaikkia vaatteita - tai + 5 kiloa. Jotenkin siitä tulee rauhoittava olo, ettei ainakaan tarvitse vaatteiden takia stressata painosta. Ja ehkä tällä kaikella horinalla yritin selventää sitä, että istuvuus, malli ja leikkaukset on vaatteessa paljon tärkeämpää kuin koko.

Porvoossa ja uutena vuonna

Jee, meitsillä on uus kamera! Vihdoin! Ensin Porvoon asua. Oon nyt näiden viime vuosien aikana jumiutunut aikalailla samaan lookkiin joka päivä. En meikkaa, ja tukka on jotenkin päin helvettiä kun en sitäkään laita. Vaatteita mietin kun se on kivaa. Olis kyllä jotenkin kiva keksiä joku epäaikaa vievä luonnollinen keino näyttää kuitenkin vähän skarpimmalta. Tässä asussa tulin siis takaisin Porvoosta lemmenlomalta, kaikki on kirppuiluja paitsi kengät ja tuliaisiksi saatu laukku. :) Pukuompelijakaverini ompeli tuon ihanan värisen paidan pienemmäksi tänä syksynä.

Sitten uusi vuosi. Leikkasin ja värjäsin tukkani itse ja Virpin avustuksella. Haluaisin kyllä enemmän punaista, mutta en aio luopua hennaamisesta. Kunpa joskus olisi varaa mennä ekokampaamoon. Mekko on Virpin vanha, jota oon vähän ommellut itselleni. Se on myös niin kulunut, että repeää joka kerta kun sitä käytän. Viime aikoina oon vaan ollut niin innoissani siitä, että paikkaan sen joka kerta kun oon lähdössä bailaamaan. Kyllä se silti varmaan parin vuoden sisällä kuolee. :( Lähikuva väristä, se kun on ihan hillityn kivasti kultainen mekko. Meikkinä pinkkiä huulipunaa, vihreä glitter-eyeliner (loppui ja jouduin heittämään pois, hitsit, korosti niin kivasti punatukkaa) perus mustan eyelinerin päällä. Kyllä vaan tykkään meikillisestä itsestäni kovasti enemmän, mutta en halua totuttaa itseäni meikkaamiseen koska sitten tuntuisi niin kiusalliselta olla ilman enkä jaksa sitä säätöä.