tiistai 23. heinäkuuta 2013

Bodypainting-ilta

Pari viikkoa takaperin pidettiin bodypainting-ilta yhden kaverin luona. Suunnilleen samalla porukalla ollaan pidetty myös kerran Marie Antoinette alusvaatejuhlat. Tällaisilla iltamilla on kaksi hyvää tarkoitusta: olla vähissä pukeissa kavereiden kesken, jotta nähtäisiin vähän muunkinlaisia kroppia kuin vaan sitä mallityyppiä ja sitä kautta pystyttäisiin olemaan paremmin sinut kroppiemme kanssa ja sitten tietenkin coolien juttujen tekeminen.

Maalit ostettiin ilmeisesti Punanaamiosta. Hankimme mustan, sinisen, punaisen, keltaisen, vihreän, hopean ja muita hiukan isomman valkoisen. Pienet taisi maksaa 3,90/kpl, joka tapauksessa koko lysti maksoi neljän hengen porukalla n. 7 euroa naama. Värit toimivat tosi hyvin: niitä käytettiin kuin vesivärejä, ja ne kuivuivat nopeast eivätkä juurikaan tahranneet. Pois pestessä ne lähtivät melkeinpä pelkällä vedellä.

Aloitimme illan siten, että jokainen suunnitteli paperille suunnilleen, mitä halusi. Sitten ryhdyimme maalaamaan. Jotkut meistä tykkäsivät maalata verrattain paljon itse, jotkut olla maalattavina. Maalaukseen meni n. 6 tuntia, jonka jälkeen otimme aika läjät kuvia. Välissä tilasimme myös pizzat. Ulkona muovin päällä lämpölampun valossa maalaaminen oli siistiä ja toimi hyvin.

Vaikka voimaannuttava on vähän ällö sana, niin juuri sitä tämä iltama todella oli. Maalit jäi varastoon kaverille, ja aiotaan todellakin ottaa uusiksi ja kaikilla onkin jo seuraavat teemat mielessä. Tässä ne muutamat kuvat mitkä on julkaisukelpoisia. Teemoina meillä oli psykedelia, Suomen luonto, jäätävät kristallit sekä graafiset kuviot.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti