tiistai 6. lokakuuta 2009

Kaikki kenkäni

Nonniin askartelin taas kenkieni kanssa, pistin ne kuntoon ja heitin muutaman parin menemään. Tässä listalla kaikki kenkäni. Merkkaan tähdellä, jos kenkä on ollut pudotusäänestyksessä. :D Kerron sitten myös mitä lähti.




Camper/Helena
Kannattaa lähteä alusta, eli siis siitä mitä käytän aina. Tämä malli on kulkenut kanssani jo monta vuotta, joskin lähiaikoina olen kyllästynyt siihen joten kun uusia käyttökenkiä tarvitsen, on aika metsästää uusi suosikki. Clarksilla on tällä hetkellä eräs hyvä musta malli, mutta tarvetta ei vielä ole.
1. Mustat Helenat, jotka päätyvät jalkaan liiankin usein.
2. Myyränruskeanharmaat, joiden värin päheyden löysin tänään uudestaan. Pitää keksiä jotain käyttöä, mustankin kanssa tosin toimii.




Clark's/Bombay Lights
No varmaan on käynyt selväksi, että rakastan tätä kenkää! Ja niin rakastavat kaikki muutkin, viimeistään kun sovittavat omaan jalkaansa. Minulla oli myös tällaiset mustat kiiltonahkaiset, mutta jouduin antamaan ne äidille, kun ne olivat liian isot.
3.Bombay lights punainen
4. Bombay lights harmaa


Kenkiä, joille ei ole Suomen kielessä nimeä mustana
Noniin ensin pätemistä. Tällainen malli ei ole nilkkuri! Nilkkuri on kenkä, jossa on varsi, eikä tässä ole. Nämä ovat periaatteessa kävelykengät, korolliset sellaiset. Eihän tämä ole englanniksikaan ankle boot, vaan shoe boot. Joskin tyhmä nimi sekin.
5. You know shoesin nauhakengät
*6. Kirppikseltä ostetut H&M:n nauhakengät. Nämä nyt sitten myös lähtivät. Syy löytyy molemmilta puolilta. Miksi hilloaisin H&M:n epälaadukkaita (vaikkakin päheitä) kenkiä, kun on kahdet jalkaan hyvätkin olemassa, joita käytän? Vaikea päätös, mutta näin tällä kertaa.
7. Wondersin nauhakengät ovat oikeastaan äitini, mutta mä aion adoptoida nämä vaikka väkisin, sillä se sai mun maailman parhaat kiiltonahka Bombay Lightsit. :<<


Kenkiä, joille ei ole Suomen kielessä nimeä väreissä
8. Vagabond
9. You know shoes. Miksi en ostanut näitä myös oliivinvärisinä!!?




Jotain, mitä en voi selitellä enkä puolustella mitenkään
Joo, näin kävi. No, onneksi ei maksanut kauheesti kun nämäkin on entiseltä työpaikalta. You know shoes.
10. No nää on mustat, niin oli pakko ostaa.
11. Punisia kenkiä nyt käyttää aina!!
12. Shamppanjanvärisiä kenkiä löytää niin harvoin, ja joo pakko sellaiset on olla...


Sling back
13. Tässä esimerkki siitä, mitä voin hillota, vaikka en voisi sitä edes kovin hyvin käyttää. Näissä kirppiskorkkareissa yhdistyy musta kiiltonahka, hopeinen verkko ja kultainen käärmekuosi. <3 Törkeetä. <3 Harmi, että kärki on tosi kapea ja puristaa eli näillä ei kävellä. :<
14. Högl. haha <3<3<3<3


Avokkaita
15. Sukujuhlissa-edustus-kengät, Redshoe
16. peruskorkkarit, Tamaris



17. Puhdasta täydellisyyttä, Wonder's


18. Jee, päheyttä, Tamaris


19. Kirpparilta.
*20. Pakko se oli myöntää, että nämä ovat liian kuluneet. En enää pysty näillä kävelemään miltei puhkinaisen nahkapohjan takia, ja näihin on jo suutarilla rahaa palanut. Edelliset noin suunnilleen korvaavat nämä. Hyvästi kirppiskenkäni, palvelitte hyvin. <3 Nämä siis lähtivät :<
*21. Kirpparilta. Hieno kaksoisväritys, mutta lähtivät koska eivät ole hyvät jalassa ja en pidä tuosta ruskean sävystä kamalasti. Mutta hieno idea näissä on, mutta joskus vaan pitää luopua.


*22. Jäävät siihen saakka, kun löydän jalassa hyvät punaiset peruskorkkarit. Kirpparilta.
23. Oikeasti tummankeltaiset eikä oranssit. Bianco
*24. Ostin nämä ennen kuin löysin edelliset. Saavat toistaiseksi jäädä, koska ovat hyvät jalassa.
25. Violetit Seppälän korkkarit, joissa kuitenkin on nahkavuori. Jee!
26. Hyvä kirpparilöytö. Käyttämättömät, kokonaan nahkaiset, 50 senttiä maksavat. <3


Sandaaleja
27. Ensimmäiset korkkarini koskaan pelittävät vielä hyvin. Ostettu joskus Nizzasta André-nimisestä liikkeestä.
*28. Kirpparilta. Ihanat, hyvin palvelleet, kohta puhki. Haluan tarjota näille hyvän kodin vielä viimeisien käyttökertojen ajaksi. Saattaa olla, että hyvästit ovat edessä jo seuraavalla käyttökerralla.
*29. Kirpparilta. Testaan, että saako päkiätyyny minut käyttämään näitä ahkerammin. Jos ei, niin lähtevät.


Jostain syystä kävelykenkien on aina oltava miehekkäät, vaikka muuten olen aika korkkarihenkilö.
30. You know shoes <3<3
31. Tamaris <3<3
32. Pertti Palmroth <3



Matalaa ja käytännöllistä
33. Äidin tuliainen Ranskasta. Käytän lähinnä töissä.
34. Clarksin sandaalit myöskin usein työkäytössä
35. Ainoat ballerinani ovat myöskin Clarksin.
36. Roosat Clarksin kengät


Talvikengät
37. Ruskeat saappaat ovat vanhat eivätkä enää oikein tyyliseni, mutta koska en varsinaisesti kylve talvikengissä ja nämä ovat käytännölliset, saavat ehdottomasti jäädä.
38. No näissä Biancon saappaissa yleensä kuljenkin. Pitäisi hankkia muutamat saappaat lisää, niin nämä eivät kuluisi niin nopeasti.
Lisäksi kuvaan eivät löytyneet ruskeat rönttönilkkurit (39) eikä punaiset nauhalliset kirppissaapppaat (40).


Surullisia kenkiä
*41. Nämä kultakengät eivät enää oikein sovi tyylillisesti, mutta ajattelin, että festarikäyttöön ne olisivat hyvät ja siksi ne jäivät.
*42. Näitä hyvin palvelleita Vagabondeja säilytän sen varalta, jos joskus pitää esim. maalata.
*43. Nämä Clarksin kengät olivat minulla yläasteen päättäjäisissä. En vielä ole päättänyt mitä näille käy, sillä ensin tarjoan näitä äidilleni ja silloin viimeistään niiden Wondersin kenkien pitäisi olla minun.

Tämän lisäksi minulla on vielä yhdet viimeisiään vetelevät Helenat työpaikan kaapissa (44), yhdet lenkkarit (45) ja yhdet kumisaappaat (46). Tosin niin ahkera noita lenkkareita ja kumisaappaita olen käyttämään, että en edes tiedä missä ne ovat, ehkäpä mökillä.

Kun tiputetaan lukumäärästä ne 3 eliminoimaani paria, päästään loppusummaan 43 paria. Tarvitsisin vielä ainakin ne nilkkurit ja mahdollisesti yhdet saappaatkin vielä. Sen lisäksi muutamat ballerinat ja ehkä vielä muutamat kävelykengätkin. Lisäksi haluaisin mustat korkeammat mutta paksukantaiset pyöreäkärkiset avokkaat bilekäyttöön. Ehdotonta on kyllä pelkästään ne nilkkurit, mutta kyllä matalia kenkiä tulisi olla enemmän eikä ole hyvä jos käytän talvisin vain yksiä kenkiä. Huoh. Niin paljon kenkiä ja niin paljon ajateltavaa. Tällaista tällä kertaa.

10 kommenttia:

  1. Jotenkin ei toi kenkämäärä vaikuta niin suurelta, kun mitlä se lukuna kuulostaa. ei mikänä noista kengistä oo turha. Ehkä mäkin voisin rohkaistua kasvattamaan kenkävarastoani pikkasen :)

    Mennään vaikka yhessä joku päivä kenkäshoppaamaan :D

    VastaaPoista
  2. Ja mun kenkämäärä väheni vielä yhdellä, koska ne töissä olevat Helenat lähti nyt roskikseen yök syystä. Vein sit lintukengät sinne. :)

    VastaaPoista
  3. Onko blogisi kuvaus tarkoitettu itseironiseksi? Omistat 43 kenkäparia ja kun ostat vielä nuo suunnittelemasi kengät niin kenkiä on melkein 50 paria. Suurin osa näistä täysin Suomen oloihin sopimattomia.

    Ihmetytti vain.

    VastaaPoista
  4. Jaa, en tullut vilkaisseeksi muita entryjä ennen kuin kommentoin tähän niin ilmaisin itseäni ehkä hieman turhan kärkkäästi. Hieno tavoite tuo vaatteiden vähentäminen, en hoksannut, että sellainen olisi kyseessä, kun oli vaikeaa hahmottaa, että sinulla on jossain vaiheessa ollut vielä enemmän vaatteita.

    Itse eksyin paikalle nimenomaan kenkien takia - olisi tarve hankkia juhlakengät, kun en sellaisia omista ainuttakaan paria. Kukin tavallaan... Todella kauniit muuten nuo numerolla 16. olevat korkkarit, yritän tässä metsästää juurikin jotain tuollaisia.

    VastaaPoista
  5. Korjaan, numerolla 17 olevat peruskorkkarit ja hyvä kun tulin tarkistaneeksi, ehkä nyt löydänkin ne jostain googlettamalla.

    VastaaPoista
  6. ...Miksi käytin sanaa peruskorkkarit? Nämä kommentit voi suoraan ignoorata, taitaisi olla tämän neidin nukkuma-aika.

    VastaaPoista
  7. Hmm nojoo. Varmaan huomaat, että tässä postauksessa esiintyvät kengät on useat ikivanhoja, käyttökelpoisten päiviensä loppua läheneviä. Monet on nyt jo haudattu roskikseen, kirppikseltä ostetuista kengistä olen suurimmaksi osaksi luopunut. Lisäksi nämä kengät on ostettu pitkällä aikavälillä, eli mistään jatkuvasta shoppauksestakaan ei ole kyse.

    Postaus on vanha ja näistäkin kengistä uusimmat on vuosia vanhoja. Ja jos kiinnostaa niin tällä hetkellä omistan jotain 26 paria kenkiä.

    -h

    VastaaPoista
  8. Juu, huomasin tuon kirppistelyn, kun luin muita entryjäsi. Kirppareilla kiertämällä tuleekin varmaan ostettua herkemmin vaatteita, kun ekologisuus ei polta mielessä yhtä paljoa. Itse olen todella huono kulkemaan läpi kirppareita, keskittymiskyky ei riitä sellaisiin viidakoihin, en löydä mitään. Ostan sitten vähän uutena ja kulutan ne ihan loppuun ja sen takia omistan vähän vaatteita.

    Tavoitteena on kyllä muuttua kirppisihmiseksi, myönnytyksenä alusvaatteet aion edelleen hankkia uutena. Alushousut ihan siksi, etten halua käyttää jonkun vanhoja, rintsikat siksi, että olen sen verran omituista kokoa, että joudun tilaamaan ne nyt jo brittiläisistä nettikaupoista.

    Varsin hyvän määrän olet saanut kenkiäsi jo vähennettyä! En muuten löytänyt noita kuvan 17. mustavalkoisia kenkiä mistään, onko nekin kirppikseltä hankittu?

    VastaaPoista
  9. Ne on ostettu Ziosta joskus 2008 tai 2009. Merkitlään ne on Wonders.

    VastaaPoista