keskiviikko 4. elokuuta 2010

Mustavalkoista punaisella

Helteen hellitettyä hetkeksi muutama viikko sitten, päätin ottaa ilon irti mahdollisuudesta pukeutua johonkin muuhun kuin pelkkiin shortseihin ja löysiin toppeihin.


housut: kirppis, paita: sisley, kengät: zio, laukku: kirppis



Periaatteessa tuon mustan kietaisu-paidan pitäisi olla viileä, sillä se on ohutta ei puuvillaa, mutta eipä vaan olekaan. Siksi se onkin jäänyt aika harvalle käytölle, vaikka olen omistanut sen jo seitsemän vuotta. Toinen käyttöä hiukka hillitsevä pulma on se, että tuo kaula-aukko ei pysy siististi, vaan se lähtee lörpöttämään ja valumaan ja paljastelemaan.

Paita on kuitenkin mielestäni kaunis. Kietaistavuus ja taaksesidottu rusetti tuovat etäisesti mieleeni yukatan obeineen. Tänä päivänä geisha-fibat korostuivat mustan saadessa ihoni näyttämään entistä valkeammalta ja huulten ollessa kirkkaan punaiset.









Huulten punainen toistuu vielä kynsissä. (Tai oikeastaan koko asu lähti noista punaisista kynsistä liikkeelle)



Tykkään aika paljon näistä housuista levein lahkein, vaikka alunperin suunnittelin kaventavani ne. Mutta tuollain leveänä niissä on jotain ihanaa 40-luvun muotoa. Lyhentää lahkeet tosin vieläkin pitäisi. Harmi vaan, että lanka ja neulat ovat jossain ties missä. Hätäratkaisuna kääräisin ja kiinnitin lahkeen takaosan hakaneulalla vähän lyhyemmäksi, etten ihan lahkeitten päällä kävelisi, mutta kyllä se aika kököltä näyttää.

3 kommenttia:

  1. jee, nää kuvat onnistu aika hyvin :) ja geishafiba näkyy mun silmään selkeänä, kivaa!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia kyl! Jannako on siis ottanu vai? Oot jotenkin sellanen graafinen geisha. <3

    VastaaPoista
  3. Joo Janna on kuvannut, ja kuvasikin tosi hyvin! Kiva, jos geisha-fibat näkyy muillekin. Välillä tuntuu, että huvikseni näen sitä kaikkialla :)

    VastaaPoista