sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Minttumekko

Tein tänä uutenavuonna kaksi lupausta: tehdä enemmän sekä ruokaa että kampauksia. Ruoanteko siksi, että on aika paha olo jos elää pelkästään jäätelöllä ja leivällä, kampaukset siksi, että pääasiat tekee puetun näköiseksi eikä mulla ole rahaa hankkia mitään hiuskoristeita tai hattuja.
Kolmas uudenvuodenlupaus voisi koskea ehkä päivänasuja, sillä niitä on niin kiva aina katsoa jälkikäteen. Joten aion nyt kuvata niitä useammin enkä välttämättä edes pötistä siihen oheen mitään kun ei se kuitenkaan yleensä paljoa kiinnosta. Jee. :)

Tässä mintunvärinen vintagemekkoni 50-luvulta. Olen omistanut sen pitkään ja käyttänytkin paljon, mutta jostain syystä se ei ole ikinä ehtinyt blogiin asti. Tykkään käyttää sen kanssa viininpunaisia sukkahousuja, ja sellaiset on nytkin vaikkei uskoisi... Kiva kun ei ole tarpeeksi valoa edes keskipäivällä.




Olen nyt muuten tosi köyhä. Niin köyhä että tästä tulee varmaan vaatekaapin saralla aika kiinnostava vuosi. Yleensä nimittäin piristän pukeutumistani hankkimalla kirppikseltä jotain pientä. Nyt täytyy ihan oikeasti opetella siihen, että mä en halua enkä tarvitse mitään. Yhtään mitään. Paitsi ehkä silloin tällöin jäätelöä. Jännittää elämä muuten mutta tavallaan tietysti myös tykkään siitä, että olen pakotettu asketismiin.

3 kommenttia:

  1. hehe, ajattelin eilen, että mun pitäisi kommentoida, kun olet nyt postannut ihanan ahkerasti. en jotenkin sitten kuitenkaan saanut tehtyä sitä ja sitten näin unta, että tää koko blogi oli täyttynyt kommenteista ja en tiennyt miten siihen olisi pitänyt suhtautua.
    no nyt tulin kuitenkin sanomaan, että kauniita asuja, näitä lisää (:

    VastaaPoista
  2. Mulla on ihan surkea näyttö sen lisäksi että kuva on kai alun perinkin tumma, mutta hienolta näyttää mekko :) Kivaa peruskäyttövintagea ihan arkikäyttöön. Tykkään!

    VastaaPoista
  3. Jee kiitti! Ja joo, oon yrittäny kaikkea säätöä mun kuvat pysyy pimeinä :/ aion kuitenkin julkasta näitä kun en jaksa olla liian perfektionistinen. :)

    VastaaPoista