sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Jo vanha uusi tukka

Kävin siis syyskuussa kampaajalla ja tässä on nyt vihdoin lopputulos :D







Olen nyt käynyt jo joku nelisen vuotta samalla kampaajalla, ja voi luoja kuinka häntä rakastankaan! Annan aina aika lailla vapaat kädet ja kampaajani tosiaankin uskaltaa kokeilla uusia juttuja. On päässä ollut graafisia polkkia ja villejä töyhtöjä. Joku kerta voisin pistää tänne pienen tukka-historiikin :)

Ainoa mikä on pysynyt muuttumattomana nyt ties kuinka pitkään on tukan väri. Säännöllisin väliajoin himoitsen kyllä punaista tukkaa ja taivaansinisestä tukasta olen unelmoinut jo ties kuinka monta vuotta ja joskus jopa mietin, miltä oma hiustenvärini näyttäisikään, mutta en vain raaski luopua tästä mustasta, koska a) tämä on ihana ja sopii minulle ja b) tästä vaalentaminen olisi työlästä.

No leikkaus sentään vaihtelee :)

Ja koska tuosta kampaamokäynnistä on tosiaan aika lailla aikaa jo kulunut, otin myös pari kuvaa siitä miltä tukka näyttää nyt.







Tuollaiseksi reuhkaksi se on sitten mennyt, olen nimittäin todella huono laittamaan tukkaani. Aina kun tulen kampaajalta, on tukka niin viimisen päälle hienosti ja harkitusti aseteltu, mutta heti ensimmäisen pesun jälkeen se sojottaa taas minne lystää. No on tuo minusta noinkin kiva :D

Saas kyllä nähdä mitä seuraavalla kampaamo-käynnillä käy. En vain tiedä miten pystyisi tästä tukasta pistämään enää paremmaksi. Täydellinen yhdistelmä pitkää ja lyhyttä, maskuliinista ja feminiinistä. Ja tämän saa väännettyä klassisesti ja siististi, taikka pörrötettyä rockisti. Täydellistä. Ja sivujakaus on maailman kätevin! Tuhansia sydämiä kampaajalleni ja tälle tukalle <3<3<3

3 kommenttia:

  1. Tukka tosiaan on ihana!<3 Ja tykkään tästä teiän blogista. Varasin just itelleni kampaajan, mut niin oot levittäny sanomaa sun kampaajasta, että itteeniki kutkuttaa joku päivä kokeilla.:) Terkuin Jonna

    VastaaPoista
  2. Aaaww aivan ihana tukkareuhka sulla <3!

    Sulle sopis kyllä punainenkin varmasti hyvin ja voisithan sää sävyttää tota mustaa sinisellä, jos et siihen taivaansiniseen ihan rohkene taipua :)

    Ääh. Munkin pitäisi päästä leikkauttamaan tätä päätä. Omistaisinpa luottokampaajan :)

    VastaaPoista
  3. Jonna: Jee, kiitti :D Kyllä ehdottomasti kantsii joskus käydä Erjalla, se on nero <3 (mun pitäis ehkä alkaa saada jotain alennusta, ku niin mainostan sitä aina :D)

    babooshka: Kiitos :) Joskus mulla on ollutkin punanen, ja se oli kyllä hieno. Kiusaan itteäni aina välillä kattomalla vanhoja kuvia ja ikävöimällä sitä :D Ja tohon tukkaan itse asiassa viimeks heitettiinkin vähän sinistä sekaan (ei näy kyllä kuvasta...), mutta aika vähän vaan, ens kerralla voisin pyytää heittämään sinistä mukaan vähän rohkeammin, ehkä se auttais sinisen ikävään :)

    Luottokampaajat on rakkautta, ei tartte ajatella mitään eikä stressata yhtään ja uskaltaa kokeilla kaikenlaista, kun tietää kampaajansa kyvyt :) Ainoá ongelma on, kun pitää sitten reissata Helsinkiin käymään kampaajalla, mutta toisaalta reissaan siellä nyt muutenkin :D

    VastaaPoista