tiistai 3. marraskuuta 2009

Pohdintaa monesta asiasta

Kun herää kolmen päivän putken jälkeen ja putkea edeltävänäkin iltana kaljoitellut vähän, niin ei paljoa naurata. Tänään inspiraationa toimikin sitten se, että oli pakko näyttää jotenkin hyvältä että edes joku asia olisi siistiä. Joskin ihania ovat kaikki nämä juhlat. <3

Olen pukeutunut omatekemääni kellohameeseen, kirppiskenkiin ja paitaan (vastaostettu). Laukku ja baskeri on hankittu Stockalta. Ostoslakkoni on sujunut hyvin, mutta viime viikolla piioahdin Valtterissa, ja käytettyjä kamoja lakkonihan ei edes sinänsä koske. Tämä paita on sen kierroksen tulosta. Jotenkin käytetyissä vaatteissa on ihan erilainen autenttisuus kuin uusissa. Ehkä jotain samaa, että vanhasta talosta tekee uuteen verrattuna hienon nimenomaa hukkaan menevä tila. Pienet virheet tekevät täydellisyyden tai jotain.

Joka tapauksessa vielä tästä noustaan, viihdyinhän ainakin hyvin näissä vaatteissa.





Sitten laukkukriisiin. Tiedättehän, että minä rakastan tuota salkkua. Se on se miehekäs ripaus mitä tarvitsen. No, en oikeastaan saisi terveydellisistä syistä enää käyttää sitä. Tällainen laukku tuli sitten vastaan Tukholman Indiskassa. Onhan se skrode, mutta siinä on hihnat! Hyiii, neitimäistä. Näiden kuvien on tarkoitus demonstroida itselleni, ettei se ole neitimäinen. Yritin jo tänään vaihtaa kamani siihen, mutta en uskaltanut. :< Sekä minä, että salkku itkemme verta, mutta tämä keveämpi tulokas oli nyt siis kuitenkin pakollinen ostos ranteideni paranemisen kannalta.




2 kommenttia:

  1. Ah, tää asu on kyllä tosi ihana! Joka kerta tykkään siitä enemmän :) Noi värit soitnuu niin kauniisti toisiinsa <3

    VastaaPoista
  2. Onneks ostin ton paidan. Aattelin et se vois olla outo mut se onki paras <3

    VastaaPoista