torstai 21. tammikuuta 2010

Ralph Lauren mitä helvettiä???



Valitettavaa mutta totta on se, että muotikuvien photoshoppaus on nykyään arkipäivää. Eikä mitään siinä, jos valotusta tai sävyjä halutaan jälkepäin korjailla, siitä vain, mutta sitä en tule ikinä ymmärtämään miksi kuvien mallien kehoa ja kasvoja on pakko muokkailla niin paljon, että ihmistä tuskin edes tunnistaa itsekseen käsittelyn jälkeen. Tai miksi jo valmiiksi todella hoikat mallit on saatava vielä laihemman näköiseksi. Tässä Ralph Lauren näyttää aika hienoa esimerkkiä totaalisesta failaamisesta:



Näissä kuvissa mallien mittasuhteet alkavat jo näyttää suhteellisen epäinhimillisiltä.



Ja myöhemmin kyseinen mallihan sitten erotettíin, koska hän oli liian lihava... Ihan oikeasti tossa vaiheessa voisi alkaa miettiä, josko vika oliskin siinä, että Ralph Laurenin suunnittelemat vaatteet ois liian pieniä. Koska ei siitä ihmisruumiista loputtomasti voi pois ottaa.

Ja tosiaan mikä minusta on ikuisesti yhtä surullista on se, että tälläkin suunnittelijalla on pestissään vaikka kuinka monta ihmistä hoitamassa mainoksia, ja mainokset muotialalla otetaan yleensä aika vakavasti. Eli ties kuinka moni alansa ammattilainen on käynyt nämä kuvat läpi ja kelannut "joo, tää on just hyvä, just tällanen on se kroppa ja se kuva mitä me halutaan tän merkin edustavan".

No kuvat ovat jo poistettu ja Ralph on pyytänyt anteeksi. Mutta se, että joku ajatteli missään vaiheessa, että olisi mitenkään järkevää pistää näitä kuvia esiin, on minusta täysin käsittämätöntä. Lisää infoa kohusta voi lukea vaikka täältä: http://www.boingboing.net/2009/10/08/searching-for-the-sk.html

Muistan erään Trendin jutun, missä oltiin jututettu eri kehotyyppisiä naisia ja lkyselty kaikenlaista ulkonäkö-näkemyksistä. Juttu oli itse asiassa yllättävän hyvä siinä ei ollut vain niitä iänikuisia pitkiä laihoja, lyhyitä laihoja ja tiimalasikroppaisia, vaan ihan oikeasti erilaisia kehoja: mallia, kehonrakentajaa, lihavaa jne. Muistan kuitenkin jutussa ärsyyntyneeni kun haastateltavana ollut mallina työskentelvä tyttö sanoi, että hänestä oli ok, että kuvia manipuloidaan ja ihmisten pikkuvirheet poistetaan koska "kaikilla meillähän on pikkuvirheitä". Jos kerta virheet ovat normaali ja ok juttu, niin miksi saatanassa niitä pitää sitten jatkuvasti sensuroida??? Häh??? En oikein ymmärrä kyseistä logiikkaa.

Nämä aiheet olivat yksi syy minulle aloittaa blogaaminen, mutta pitkään on pitänyt hiljaista. Tää johtuu yksinkertaisesti siitä, että oman mielenrauhan vuoksi olen jokseenkin pyrkinyt välttelemään muotilehtien lukemista. Viime aikoina olen kuitenkin taas uskaltautunut niitä selailemaan ja uudet huonot jutut ovat tuoneet mieleen vanhoja huonoja juttuja, ja tällä hetkellä olen aika tulessa aiheesta. Joten lisää on tulossa - odottakaa innolla tahi peljätkää :D

8 kommenttia:

  1. Ei tässä voi oikeen enää mitään edes sanoa. Nuo mallithan eivät kuvissa näytä edes ihmisiltä! Jo ennestään laihojen ihmisten shoppaaminen vielä ohuemmaksi olisi ollut jo tarpeeksi, mutta sitten vielä shopataan huonosti ja niin, ettei edes näytä enää todelliselta (toisaalta hyvä niin, ehkä suurempi osa ihmisistä näin tajuaa, että kuva ei yksinkertaisesti voi olla käsittelemätön). FAIL.

    VastaaPoista
  2. :OOOO

    miten nää on voinu mennä läpi tuossa talossa? voi hyvä luoja..

    VastaaPoista
  3. epämuodostuneen näköisiä. ja tosiaan vielä muutenkin paskasti muokattu, mitä helvettiä noi kaikki ihmiset on kelannu??

    VastaaPoista
  4. Saako noita vaatteita avaruudesta? Näyttää hyvältä ufojen päällä. -jonna

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista on, että nuoret, jo valmiiksi tosi laihat naiset muokataan muistuttamaan nuoria poikia. Hyvä jos rinnat jätetään, mutta esim tuossa alemmassa vasemmanpuoleisessa muokatussa kuvassa alavartalosta muistuttaa enemmän miehen, kuin naisen kroppaa. Onko tuo jonkun ihanne? Miehiä joilla on rinnat. Koska nykyisten muovimallien kohdalla sitä ei välttämättä kasvoista erota, jos ei ole sen verran ikää, että voitaisiin jättää sänkeä tunnistamisen helpottamiseksi.

    Pitää vain toivoa että täällä ei mentäisi siihen täysin överi-malliin mitä näkee joskus amerikassa, jossa mm. kuvassa on yläkropaltaan paljas mies, jolta on photohopattu nännit pois. Ilmeisesti niissäkin on jotain pahaa ja turmelevaa. Toisaalta samanlaisessa mainoskuvassa, jossa on useampikin lihaksikas ja nännitön mies, niin tekstiosiossa pyydetään kansaa saapumaan paikan päälle, kun samaiset herrat murjovat toisiaan kehässä sinipunaisiksi metallijakkaroilla yms. (se oli vapaa-painin mainos)

    VastaaPoista
  6. Ihan oikeasti nännittömiä? :D Mitäköhän pahaa ne nännit nyt ovat tehneet? Tosin Jenkeissähän on muutenkin liikkeellä semmosta "väkivaltaa, muttei seksiä"-asennetta, toivottavasti se ei sentään tänne rantautuisi.

    Ja tässä koko jutussa jotenkin eniten ihmetyttää tosiaan se, miten totaalisen todellisuudesta vieraantuneita ja turtuneita pitää Ralph Laurenin porukan olla, että noissa mainoksissa ei nähdä olevan mitään vikaa? Tuo kroppa on siitä jotenkin niin sairas, kun näyttää siltä, että ruumista on hoikennettu pienentämällä koko ruumista rinnoista alaspäin. Pää, hartiat, yläkädet ja rinnat ovat ihan totaalisen eri kokoluokkaa, kuin lantio ja jalat. Kuvassa näyttää siltä, kuin alaruumis oltaisiin kuvattu 20 metrin päästä ja yläruumis 10 metrin päästä O_o

    Toinen aika surullinen puoli jutussa on se, että aiemmin ideaalinen Ralph Laurenin merkki on edustanut sellaista tervettä, hiukka urheilullista ja elämänläheistä mielikuvaa, kaikki adjektiiveja, joita ei tulisi mieleenkään käyttää näiden mainosten yhteydessä, ainakaan ilman lisättyä kieltosanaa.

    VastaaPoista
  7. _ihan_ kasittamatonta. en tajua miten jonku mielesta nuo kuvat on ollu okei.
    ja tuo nannien poismuokkaaminen...mita helvettia?
    pitaa vaan toivoa etta joskus tulevaisuudessa malleina kaytetaan luonnollisia, normaaleja naisia ja miehia, muokkaamattomina.

    VastaaPoista