maanantai 20. helmikuuta 2012

Coloradon ruosteiset kukkulat


Colorado Springs on melko pikkuinen kaupunki, joten mitään päätähuimaavia shoppaus-mahdollisuuksia täällä ei ole (ei niin, että niitä välttämättä tarvitsisikaan). Muutamia second-hand kauppoja täällä kuitenkin on, tosin itse en ole juurikaan päässyt kampukselta edes poistumaan. Mutta odotan innolla mahdollisuutta päästä tarkastamaan niiden sisältöä!

Joitakin juttuja olen kuitenkin ostanut, lähinnä lyhyillä päiväreissuilla Denveriin, joka onkin jo huomattavasti isompi paikka. Tosin ei sielläkään ole kunnolla ehtinyt kulkea, vain ravata pää-shoppaus-katua pitkin, eli HenkkaMaukka ja muut toverit ovat olleet pääasialliset osto-lokaatiot.


Ihanan pehmeät trikoo-paidat ovat Forever 21:sta




Mekko, kauluspaita ja kukkakoristeet ovat H&M:stä. Mekko edustaa ehdottomasti överivaate-ikävääni.



Housut ja shortsit ovat kaikki American Apparelista. Korkeavyötäröiset alaosat ovat minulla aina hakusessa, joten löydettyäni vihdoin korkeavyötäröisiä shortseja jne., niin tartuin tilaisuuteen. Suhtautumiseni American Appareliin on vähän kiistanalainen, American Apparelin pääjehua on useaan otteeseen syytetty alaistensa seksuaalisesta häirinnästä, ja vaikka merkki onkin käyttänyt "tavallisia ihmisiä" (kauppojensa myyjiä, kaikki kuitenkin suht. perus-hyvännäköisiä) mainoksissaan, on mainosten pornahtava sävy (tarkennettuna sellainen perus-mainstream-pornahtava "miehen katseelle" heruttaminen) herättänyt ainakin minussa kielteisiä tunteita. Mutta eipä muut ketjuliikkeet sen parempia ole, että...

American Apparelilla oli myös korkeavyötäröisiä farkkuja, mutta niiden malli oli minulle hyvin epäseopiva: reisistä iso ja lantiosta ja vyötäröstä kapea. Shortsienkin lahkeet tuntuvat leveiltä mutta ne loppuvat niin lyhyeen, että löyhyys haittaa.



Näissä kuvissa näkee housujen viehättävät etuleikkaukset.


Kengät ovat Eccosta. Supermukavat ja todelliseen tarpeeseen, pakkaamani kevätkengät ovat hajoamassa minä hetkenä hyvänsä. Tarkoitus olisi vielä tilata nämä ballerinat, koska ne ovat ensimmäiset ikinä sovittamani avokkaat, jotka eivöt tipu jaloistani!


Huivit jostain random-tavaratalosta. En tiedä välittyykö kuvasta, mutta tuo punainen on asteen ruosteisempi sävy, kuin mihin olen tottunut.

On suorastaan naurettavaa, miten ympäristönvaihdos vaikuttaa omiin pukeutumis-mieltymyksiini. Etenkin värimaailmani on ottanut drastisia askeleita uusiin suuntiin. Olen kiinnostunut vihreän sävyistä, okraisesta sinapinkeltaisesta ja minulla on jo lähes pakkomielle poltetusta oranssista. Heureka-hetkenä kaksi päivää sitten tajusin kiven ja maan täällä olevan paljolti tuota oranssin-sävyä (postauksen alussa oleva kuva ei muuten ihan demonstroi maaperän hehkuvaa punaisuutta).

Ei niin, etteikö värimieltymyksiin vaikuttaisi myös uusi tukka tai tämän nettisivun rankka selailu. Mutta ei ympäristön sävyjen ja auringonvalon intensiteetin vaikutusta voi kieltää.

Täkäläiset eivät muuten oikeastaan pukeudu mustaan. Eivät ainakaan läheskään siinä mittakaavassa, kuin Suomessa. Vähämustaisuus tuntuu jotenkin hassulta ja kummalliselta :D

2 kommenttia:

  1. Ihana kivi! Ja aika kreisejä värejä tosiaan sulta. Ihanin on toi viininpunanen pusero, iikksss haluisin just tollasen värisen.

    VastaaPoista
  2. Joo, aattelinkin, että se ois sun tyylinen kun sen näin :D Toi kivi on sellasesta Garden of the Gods nimisestä luonnonpuistosta, missä on muutamat tollaset ihan kreisit oranssinpunaset eroosion synnyttämät valtavat kalliorakennelmat! Aika siisti mesta :)

    VastaaPoista