maanantai 27. helmikuuta 2012

Flowers in my dress

Esiteltyäni kaikkia noita ostoksiani, lienee minun aiheellista esitellä myös kuvia, joissa käytän niitä. Uuden opiskelu-blockin alettua on minulla aamuisin hiukan enemmän aikaa ja olen iltapäivisin vapaampi, joten olen jopa saanut joitakin asuja kuvattua.




Esittelenkin ensimmäisenä uuden kukkamekkoni. Lähinnä koska ostaessani sitä olin hiukan epävarma siitä, olinko vain trendien aivopesemä, vai tulisinko oikeasti käyttämään sitä. No tulinhan minä: mekko päätyi päälleni päivä sen ostamisesta mennessäni ravintoloimaan isäni kanssa. Ravintola sijaitsi täkäläisessä hotellissa, jonka sisustus seilaili art nouveau-tyyppisten huonekalujen ja barokkimaisen runsuaden välillä. Isoissa saleissa oli jättimäisiä kukka-asetelmia ja seinät oli vuorattu kaiken värisillä ornamentaalisilla kukkatapeteilla. Luonnollisesti siis koin mekon kukka-pritin istuvan sinne kuin nappi silmään. Valitettavasti minulla ei ole kuvia itse lokaatiosta, joten saatte tyytyä mekkooni ja kuvitella dorm-huoneeni mekkoon sopivaksi ylelliseksi hotelliaulaksi.



Tässä vielä pari kuvaa sovituskopista, joissa demonstroin sitä miten suunnittelen käyttäväni mekkoa arkena. Eli maihareiden ja jykevän mustan nahkavyön kanssa.

Kotona vaatekaappini ollessa täysivoimaisena saattoi joskus kulua puolikin vuotta ennen kuin ensimmäistä kertaa oikeasti käytän jotain "uutta" vaatetta. Minulla on huono taipumus säästellä uusia vaatteita, ja haluan niiden debyytin olevan aina "täydellinen". Tämä tarkoitti usein myös sitä, että jos jokin asia oli huonosti (esim. tukka likainen) en halunnut pukeutua enkä meikata ollenkaan, koska likainen tukka olisi pilannut kaiken muun.

Täällä olen huomannut rentoutuvani asu-perfektionismistani. Jos tukka on likainen pistän hatun päähän ja jatkan muuten samaa rataa. En myöskään enää obsessoi "täydellisen debyytin"-ajatuksesta, vaan yritän keskittyä pelkkään fiilistelyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti