keskiviikko 5. elokuuta 2009

Uudenlaista hulluutta

Vaikka muoti onkin ollut intohimonani ikuisuuksia ja ulkonäöllä leikittely rakas harrastus ties kuinka kauan, on päämielenkiintoni kohde aina ollut vaatteissa. Löydettyäni Ostolakossa-blogin, tämä saattaa nyt olla muuttumassa.

Ostolakossa on mitä ihanin erään kosmetiikka-friikin pitämä blogi, missä hän yrittää päästä eroon kaappeihin kertyneestä määrättömästä määrästä kosmetiikka-tuotteita. Kiinnostuin blogista alunperin aatteen perusteella, koska kyllä minunkin sietäisi vähentää tavaraa. En koskaan uskonut, että blogi voisi vaikuttaa minuun näin paljon. Minä, joka pesin vielä lukiossakin naamani pelkällä vedellä, yhtäkkiä kuorin, naamioin ja rasvaan itseäni ympäriinsä. Minulla on jopa eri voiteet kasvoille, kropalle ja jaloille!

Olenkin viime aikoina pistänyt rahaa palamaan kosmetiikkaan ihan reteesti:



Kuvassa BareMineralsin get-started-kit, kovin kehuttu max factor false lash effect, sekä kaksi grimasin huulipunaa. (näiden lisäksi olen ostellut kaikenlaista muutakin, mutta en mitään mistä minulla olisi vielä mitään sanottavaa)

Nuo mineraali-pohjat olivat kiehtoneet minua jo pidempään, ja Ostolakossa:ssa kirjoitettu ylistys olikin sitten viimeinen sysäys. Olen nyt käyttäny noita mineraali-tuotteita 3 päivää, enkä oikein tiedä mitä ajatella. Näillä lopputulos on tosiaan viehättävän luonnollinen, mutta itse ehkä kaipaisin enemmän peittävyyttä. Meikki ei myöskään onnistu hillitsemään naamani kiiltoa juuri lainkaan (tosin tämä on ongelma aikalailla aina). Hmh. Toisaalta, jos tämä on iholle niin terveellinen ja hoitava, niin tuotetta kannattaa käyttää jo siksikin. Ja ehkä kasvoilla vain kestää hetki sopeutua? Tai ehkä tarvitsisin jotain peittävyyttä suovia lisätuotteita?

Huulipunat on hankittu naamiaiskauppa Aprillista ja ne vinkkasi minulle maskeeraajaksi kouluttautunut ystäväni, ilmeisesti ihan ammattilaisten käyttämiä tuotteita ja vain 6 e (napit vielä halvempia). Mascarakin tuntuu saavan silmäni suorastaan säkenöimään (ainakin omasta mielestäni).

Oman mieleipiteen muodostus näistä tuotteista on suorastaan harvinaisen hankalaa. Kyseenalaistan jatkuvasti mielipiteitäni ja pohdin synkästi kuvittelenkohan vain tuotteiden toimivan, koska minulle on niitä mainostettu? Placebo-efektiksikin sitä kutsutaan :/ Miltä muista näyttää (jos näyttää miltään, kuva ei ehkä ole ihan paras mahdollinen...)?



Sanottakoon vielä kuitenkin, että en minä juossut ostamaan kasapäin uusia tuotteita vain koska ne mainittiin yhdessä blogissa. Aika suurena osasyynä toimi se, että menin kadottamaan meikkipussini ankkarockissa. Ei siinä kaikki meikit menneet, mutta meni melkein kaikki lempparini esim. kaikki parhaimmat huulipunani (-1) :( Kaikki tuotteet olivat siis ihan tarpeeseen (en kyllä tiedä kuinka "tarpeeseen" musta huulipuna oli, mutta...) Aion kyllä vielä soittaa löytötavaratoimistoon ja kysellä sen perään, mutta en liikoja toiveita elättele.

No tämänlaista hulluutta tällä kertaa. Ehkä syksyn kirpeät tuulet (ja ensi viikolla tiedossa oleva second-hand kierros) herättelevät sitten taas tällä hetkellä hiukan uinuvaa vaate-hulluutta.

2 kommenttia:

  1. Tosiaan toi ei kyllä saa aikaan samaa mattapintaa kun sun aiemmat meikkivoiteet. Mutta sun iho näyttää kyllä jo nyt hurjan paljon terveemmältä, joten jos suunta on tämä niin eihän ton hetken päästä enää edes tarvitse peittää mitään. :) Mun mielipide tosta mineraalista tän kuvan perusteella on, että se ei ehkä meikkipohjana ole maailman täydellisin näin alkuun, mutta ihoon se vaikuttaa positiivisesti.

    Huulipuna on hyvän värinen ja kivan matta. Ja kyllä se musta huulipuna on mun mielestä ainakin järkiostos. :D

    Tosta FLE:stä: ei se nyt kyllä tuuheuta tai pidennä mitenkään suuremmin, mutta kun katsoin lähempää, niin sun ripset on jotenki kaarevammat ku yleensä. Yleensähän ne on aika suorat joten jos se toimii noin, niin onhan se silloin aika ihmelaite. :)

    VastaaPoista
  2. Mä vielä odottelen noitten abremineralsejen kanssa, josko iho alkais muokkautuu niihin. Mut miinus kiilto, niin alan kyllä rakastua noihin koko aika ennmmän. Toi luonnollisuus ja terve sävy, minkä se luo iholle on vaan nappeja :)

    Ja mascarasta vielä se, että toisessa mun silmässä se toimii tosi ihanasti, mutta toisen silmän ripsien sojottelu aiheuttaa vähän ongelmia, niin en uskalla käyttää tota niin paljon, kuin ehkä vois :/

    En muuten jaksa venaa, että pääsen kokielemaan tota mustaa huulipunaa :D

    VastaaPoista