keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Vuosisadan rakkaustarina

Ah, kuinka iloinen nyt olenkaan, ei sanat riitä kuvailemaan! Nyt on nimittäin varauksessa maailman ihanin mekko ja lauantaina käy pappa sen mulle noutamassa ja paketoi sit oottamaan minua ja joulua <3



Kaikki alkoi siis viime perjantaista (kerrankin en kirjoita jostain puoli vuotta myöhässä :D). Vihreät Vaatteet -blogista olin bongannut, että ekologinen Minna-merkki oli pistämässä pop-up shopin Helsinkiin perjantaiksi ja lauantaiksi ja ajattelin, että voisinpa käydä kurkkaamassa, kun muutenkin olin Helsinkiin menossa.

Minna on siis suomalaisen suunnittelijan Minna Hepburnin Englannissa pystyyn pistämä merkki. Eettisyys ja ekologisuus ovat olleet kuvioissa mukana ihan alusta asti. Vaatteet ovat kaikki käsinommeltuja ja niissä käytetyt materiaalit ovat, aina kun mahdollista, orgaanisia, reilun kaupan ja kierrätettyjä. Ja ylijäämä-materiaalitkin pistetään hyvään käyttään käyttämällä niitä koristuksissa.

Perjantaina sitten kaverin kanssa poikettiin käymään ja katseltiin ja hypisteltiin ja minäpä iskin silmäni erääseen mekkoon, jota tulen kutsumaan tästä edespäin Mekoksi. Siispä Mekkoa sovittamaan. Ja miten se istuikaan! Ihana, taivaallinen, täydellinen! Helma oli juuri oikean pituinen, siinä oli juuri sopivasti muotoa, vyötärö ei kerrankin ollut liian matalalla ja rintamuskaan ei puristanut! Ja malli oli tyylikäs ja pukeva ja samalla kuitenkin omanlaisensa ja persoonallinen. Mekko oli paras.

Sen lisäksi, että malli oli täydellinen, oli Mekkoa tarjolla useissa kauniissa printeissä. Minä päädyin menettämään sydämeni heti ensi silmäyksellä tuolle ylempänä olevassa kuvassa olevalle.

Mekon hinta palautti minut kuitenkin maan pinnalle. Vaikka 200 euroa ei olekaan paljon noin laadukkaasti tehdystä ja eettisesti tuotetusta mekosta, vaati opiskelija-budjettini hieman sumplimista. Nukuin yön yli ja totesin, että kyllä saan raha-asiat jotenkin säädettyä ja ikävöisin Mekkoa koko ikäni, jos en sitä hankkisi. Palasin jälleen kauppaan ja kysyin Mekkoa tuossa mustassa kukka-printissä. Mutta ah ja voih, printti oli loppu! Ja siis totaalisen loppu: kangasta ei yksinkertaisesti ollut enää! Hypistelin ja mallailin sitten muita printtejä ja monet niistä olivatkin upeita, mutta sydämeni oli jo mennyttä kalua.

Onneksi suunnittelija kuitenkin muisti lähettäneensä jokin aika sitten yhden kappaleen juuri tuota printtiä juuri minun kokoani the Greendressiin, mutta varoitti, että hinta olisi siellä kyllä kovempi, eikä ollut mitään takeita, että Mekkoa siellä vielä edes tarjolla olisi. No, mitä muuta rakastunut saattaa tehdä, kuin uskoa ihmeisiin? Siispä panikoin viikonlopun yli ja sain tänään the Greendressiin yhteyden ja... The Greendressillä oli Mekko!!! Vähän säätöä aiheutti se, etten pääsisi itse sitä heti hakemaan, mutta onneksi pappani, hänelle mekosta kerrottuani, oli osoittanut kiinnostusta ostaa se minulle lahjaksi. Tuskin jaksan odottaa jouluun <3

Vaikka hehkutukseni saattaa tuntua järjettömältä ja hullaantumiseni hullulta, harkitsin tuon hankkimista kuitenkin myös järjellä. Kaikki järki vaan puhui mekon puolesta :D Ensinnäkin, kyllähän minulla on muitakin mekkoja ennestään, MUTTA suurin osa mekoistani on melko synkkä-fiiliksisiä ja useimmiten erittäin avoimia, kun Mekko taas onnistuu jotenkin olemaan täysin minun tyyliseni ollen samalla ympäri-vuotinen ja sukulais-ystävällinen. Toisekseen hinta ei minusta saa olla este, kun se on niin hyvin perusteltu, jos ei ole valmis maksamaan vaatteesta 20 enempää voi ehkä kahteen kertaan miettiä tarvitseeko sellaista vaatetta ollenkaan . Kolmannekseksi eikös tämä ole ihanan räjähtävä aloitus yritykselleni siirtyä shoppaamaan vain ekologisten merkkien pariin? :D Ja neljännekseksi totean, että minä rakastan Mekkoa ja maailmassa on liian vähän rakkautta <3

8 kommenttia:

  1. perusteluista paras: Maailmassa on liian vähän rakkautta <3 !

    Ja ihanaa, että saat Mekon, te kuulutte yhteen!

    VastaaPoista
  2. Niihän se on :D Ja minä ja Mekko tullaan olemaan ikuisesti yhdessä! Tunnen, että tää on SE OIKEA! (tai ainakin yksi niistä, mitä vaatteisiin tulee, olen aika polyamorinen :D)

    VastaaPoista
  3. Mekko on ihan erilainen kuin kuvittelin! Näyttää varmaan sun yllä tosi erilaiselta kuin tolla mallilla. Syttyy luultavasti enempi. :> Tuskin maltan odottaa että näen sen!!

    VastaaPoista
  4. Mitä olit kuvitellu? :D Mun selitykset sillon illalla, saatto kyl olla ehkä aika mielenkiintosia... Muakin kyl vähän nyt jänskättää, että miltä just toi printti tulee näyttään, mut toivotaan vaan, että hyvältä!

    VastaaPoista
  5. Kuvittelin sen jotenkin tosi räikeeks ja enemmän vaaleenpunamustaksi enkä tollaseksi tavallaan mun väriseksi. :D Tosiaan toi printti on kyllä ihana!! Sit kuvittelin et se olis pidempi, ja vaikka yritit selittää suht. epäavonaista kaula-aukkoa, niin kuvittelin sun päälle kuitenkin jonkun himokaula-aukon! Hahahahaa. :>

    Mut tosiaan aika vaikeeta kuvitella miltä se näyttää sun päällä. Mut uskon kyl et paremmalta koska toi malli on tosi valju jotenki.

    VastaaPoista
  6. Hahhah, mäki kyl jotenki koko aika kuvittelen sitä isompi-kaula-aukkoseks :D

    Toi väritys tavallaan pelottaa mua, koska se on aika herkkä ja romanttinen, mutta toisaalta se on vaan musta ihan sairaan kaunis. Ja enköhän mä onnistu muulla ulkonäölläni vähän tasapainottamaan tota vaikutelmaa :)

    VastaaPoista
  7. te ootte mekon kanssa varmasti tyrmääviä!;) -Jonna

    VastaaPoista
  8. Sit aattona nähdään se varmasti! :D

    VastaaPoista