keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Kaikki mun lempijutut



Kuten viime postauksesta ehkä saattoi päätellä, lähiajat eivät ole olleet mitenkään hedelmällisiä pukeutumisen kannalta. Suurin osa lempivaatteistani ei esimerkiksi ole enää oikean kokoisia, joskin olen nyt viime päivinä alkanut jo eroa umpeen.

Koska tällä hetkellä mielialat itsestäni eivät ole mitenkään ylettömän korkealla, haluaisin pukeutua johonkin, missä kukaan ei kiinnitä minuun mitään huomiota. Toisaalta jos alkaisin kulkea farkuissa ja t-paidassa, tiedän, ettei fiilikset itsestäni ainakaan paranisi. Huomiota herättäminen taas tuntuu tällä hetkellä vaikealta.

Yritin siis tänään löytää takaisin omaksi itsekseni, ja niinpä pukeuduin lempimekkooni, lempiruusuuni, lempineuletakkiini ja lempikorkkareihini. Ne jopa sitten sopivatkin yhteen, enkä ole tätä mekkoa näin aiemmin yhdistellytkään.

3 kommenttia:

  1. Jee lemppariasioille! Aika yllättävän hyvin menee kaikki yhteen. Ja toi mekko nyt vaan on ikuista rakkautta.

    VastaaPoista
  2. Ihana! Just näin pitääki piristää itseään.:) Mullakin oli pari päivää sitten huono aamu, mutta kiva mekko päällä aurinkoiseen ilmaan ja mieli vaihtui kummasti.

    VastaaPoista
  3. Kiitti. :)


    Itekin tykkään tästä asusta, mutta tällä hetkellä en kyllä oikein kanna mitään hyvin. Kuva on sentään onnistunut.

    VastaaPoista