keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Masentavaa shoppailua -sarjamme ilmeisesti jatkuu

Kuten Virpi jo tässä postauksessaan tuskasteli, tavoitteellinen tarpeeseen shoppailu on tosiaan hermoja raastavaa puuhaa! Nyt kun olen itseksenikin leikkinyt vaatekaappini kanssa, tämä lämpimien ja hyvännäköisten neuleiden ja hameiden puuttuminen on juuri tällä hetkellä pahin ongelma.

Niinpä eilen kävin Iso-Robertin kadun Uffissa ja Fidassa, Hakaniemen Uffissa ja Fidassa, Hilda Violassa ja pistäydyin myös Helsinki10:ssä ihan mielenkiinnosta. Tosi ikävää, kun sormet olisivat syyhynneet paljettejen ja hapsujen luo, mutta pitäydyin järkevissä päätöksissäni - sillä lopputuloksella, etten löytänyt yhtään mitään. Hilda Viola (Toinen linja 15), joka siis mainostaa myyvänsä vähän käytettyjä laadukkaampia vaatteita sekä uusia vaatteita suoraan Pariisista, floppasi ehkä pahiten. Ilmeisesti tavaran vaihtuvuus on kuitenkin aika nopeaa, joten kannattaa varmaan käydä siellä joskus uudemman kerran. Helsinki10:n vintageosiosta kyllä pidin, jos minulla olisi ollut minkäänlaista oikeutta tai lupaa silitellä niitä övereitä mekkoja. Muuten aika tylsä kauppa yllätyksekseni.

Kaikki nuo peruskirppikset sitten. Mitä ihmettä, joku tyhjyys oli hyökännyt kaikkien kimppuun. Uffissa sovittelin jotain housuja, mutta ei mistään tullut mitään kunnollista.

Sitten kun vielä yritin etsiä alusvaatteita Sokokselta, alkoi kiristää hermoa, sillä kokoni on nyt ilmeisesti kriminalisoitu friikiksi ja minun pitäisi mennä sen kanssa erikoisliikkeeseen. Kriteerini olivat kuitenkin mielestäni aika perus: mustat, toppauksettomat ja olkaimettomat rintsikat. Keskustan Sokoksella oli _yhdet_ kriteerit täyttävät ja niistä ei tietenkään kokoa. Kehottivat menemään H&M:lle, mutta sitten sanoivat, että kokoani ei kyllä enää valmisteta sinne. No sitten kävi onneksi tuuri Hakaniemessä, mutta en oikein tajua, että mikä ongelma on yhdistelmässä pieni rinnanympärys + pienehköt rinnat. Koska siellä oli tasan yhdet joita pystyin harkitsemaan, ja ne sitten oli otettava.

Mutta sitten parempiin uutisiin! Kävelin sitten Derbyyn ahdistuksen alhossa ja nyt on koronmadaltumisprojektini ja kevätkenkäoperaationi saanut alkunsa. Loistavan, mutta vähän yllättävän sellaisen. Katsokaa nyt näitä! En ehkä tarvinnut juuri punaisia kenkiä, mutta leikin näiden kanssa vaatekaapillani, ja kaikki oli loistavaa. <3 Katsokaa nyt: vanhoja aikoja, katu-uskottavuutta, täydellinen korko, ihana väri. <3



No, sitten menin Nastaan vielä kun ärsytti, ja ostin tämän aivan tavallisen villaisen kellohameen. Ei varsinaisesti räjäytä mitään, mutta helpottaa tilannetta kuitenkin paljon. Neuleasian kanssa en kuitenkaan aio luovuttaa! Ensi sunnuntaina taas Valtteri. Ja olen alkanut miettiä talvitakin teettämistä... Kun ei mistään näy tulevan yhtään mitään.

8 kommenttia:

  1. Upeet kengät! Oliko noita muissa väreissä? Ja toi villanen hame tulee kans varmaan hyvään käyttöön, tossa voi varmaan ainaskin soittaa pianoa :)

    Oon muuten miettiny, että pitäiskö tarve-shoppailuun ottaa semmonen lähestymistapa, että menee johonkin halpis-kauppaan/kirpparilla ja ostaa ensimmäisen vastaantulevan edes mitenkään kriteerti täyttävän jutun. Ehkä sen jälkeen riittäis mielenkiinto ja kärsivällisyys täydellisen yksilön etsimiseen, kun tietäis, että ei oo sentää elämästä ja kuolemasta kyse. (Koska vaatteethan on elämän ja kuoleman asia!!!!111)

    VastaaPoista
  2. Heh, noi punaset mulle, korkeemmalla korolla vaan ;)

    VastaaPoista
  3. Virpi, noita oli mustana. Sovitin kans niitä, mut ne ei kyl ollu ihan yhtä kivat. Melkein mietin et oisko pitäny ostaa nekin, kun hyvät löysin, mutta toisaalta ehkä kiva olla jotkut muut eikä taas tätä sama kenkä monessa värissä syndroomaa. :D
    Ja just tota lähetymistapaa mä yritin, ja toi hame ehkä vähän olikin sellanen koska on niin pirun kylmä, mut ku ei oikeesti löytynyt _mitään_. Mut eilen saleen olikin joku hätänä noilla kirppiksillä, uudemman kerran sitten.

    Anonyymi, samaa sarjaahan on tämä kenkäni: http://2.bp.blogspot.com/_Dgyry9unExg/SsstfALUgvI/AAAAAAAAAcg/QdyFT1DVH5k/s1600-h/P1014653.JPG juurikin korkeammalla korolla (kuva on jotenkin yläviistosta, mutta tuossa on sellainen 6-7 cm korko). Mallin nimi on Bombay Lights, samat tikkaukset ja yksityiskohdat. Tämä uusi on nimeltään Ashill Bombay.

    VastaaPoista
  4. Ainiin ja Virpi! Vaatteet on kuoleman asia ainakin tällä hetkellä!

    Mut mä en tiedä mitä noi kengät teki, yhtäkkiä osaan yhdistää myös hapsupaidan, vaikka noilla kengillä ei kyllä sen asian kanssa ole edes mitään tekemistä. :D Mut keltasen mekon noi pelasti kuin pistin harmaat sukkikset. Saaaaaatanan talvi minähän en kestä sinua enää. :<<

    VastaaPoista
  5. Hmmm. Noi kengät on sairaan hienot, mut jotenki haluisin muuta ku mustaa, ja toi punasen sävy voi olla mulle aika vaikee :/ Haluun siniset kengät!

    Muaki kyl alkaa pikku hiljaa ärsyttää näyttää joka päivä samalta, ku yrittää vaan epätoivosesti pysyä lämpimänä :(

    VastaaPoista
  6. Joo no ne ei ollu mustana yhtään niin kivat, ja mä ostin vikat tota kokoa ja sulla ois varmaan sama. Mut joo, sinistä!

    Ei mut oikeesti, näytin tänään aika kivalta ja kaikkea ja sit menin ulos, ja nyt tällä irronneella naamalla ei tee mitään. :< pläää ja oisin halunnu blogata kun toi uus hame teki hyvät temput.

    VastaaPoista
  7. Näyttää mukavan lämpimältä toi hame!

    VastaaPoista
  8. Se todellakin on! Joskin myös hiukan kutittava. Nyt ois kiva löytää joku muukin hame, ettei koko talvea tarvitsisi asua tässä...

    Mut ensimmäiset tosi elämän kokeilut tän hameen kanssa meni kyllä nappiin. <3

    VastaaPoista